XJ-6 4.2 Litre 1969

Yleinen Jaguar-keskustelu
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Kahden kuukauden harkinnan sorruin katsomaan pitkään Hämeenlinnassa myynnissä ollutta aristokraattia ja niinhän siinä kävi, että kahden unettoman yön jälkeen jälkeen hain tänään talliini 1969 XJ-6 4.2 Litre -yksilön, jonka rekisteritunnus on nyt VFK-117. Olisinkin kiitollinen autoni historiaan liittyvistä lisätiedoista, tiedän vain sen 2010-luvulla olleet omistajat Traficomin tiedoista.

Kuva

Autoni tunnukset ovat olleet järjestyksessä BC-325/UET-759/VFK-117. Se on ajokuntoinen, periaatteessa kaikki toimii, mutta varsin patinoitunut, joten tekemistä riittää koko talveksi ja kevääksi. Auto on kuitenkin ilmeisen hyvä teknisesti, oltuaan ajossa vielä viime syksynä.

Lopulta oli pakko toimia nopein liikkein, koska olen juuri lähdössä merelle helmikuulle saakka ja ainoastaan parin päivän viivästys mahdollisti kaupanteon, muuten Jagge olisi jäänyt lumihankeen kevääseen saakka odottamaan. Huonojen kesärenkaiden ja kurjan kelin takia en päässyt vielä pihaa pidemmäksi koeajolle, mutta auto liikkuu ja pysähtyy omin voimin, sähköt pelaavat lämpömittaria lukuunottamatta ja pisteosat vaikuttaisivat olevan tallessa.

Autoni on tummanpunainen harmaalla ja varsin repaleisella sisustalla. Etenkin etupenkit ja tavaratilan verhoilut ovat aika loppu. Lisäksi laseissa on alkuperäiser tiivisteet, joille kannattaisi tehdä jotakin.

Tavoitteena on nyt tehdä tähän ensin huolellinen huolto ja käydä keväällä yrittämässä katsastusta purkamatta autoa suotta palasiksi. Sen jälkeen mietitään harkiten, mitä alkaville ruostekohdille pitäisi tehdä auton hyvin alkuperäinen ilme säilyttäen.

Pakoputki vuotaa ruostuneista takavaimentimista, mutta mahtaisiko näihin saada vielä Imasafin tai vastavan valmistajan kokonaista putkistoa? Limorassa on toki tarjolla suhteellisen halpa ruostumaton putkisto, ehkä minun kannattaisi päivittää putket suoraan siihen. Sieltä varmaan tilaan myös jarrutarvikkeet ja pyöränlaakerit. Moottoriöljyksi ostin Motonetista Coman 20w40 British Classic -öljyä, mutta mitä öljyä suosittelette vaihteistoon ja perään? Tämähän on siis automaattiaskilla.

Korissa on muutamia yksittäisiä ruostekukkia helmoissa ja lokasuojissa, jotka saan korjattua ja toivottavasti myös paikkamaalaukset saisi häivytettyä kuluneen maalipinnan sävyyn.
Viimeksi muokannut 1300ti, Su Maalis 17, 2024 12:07 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja Kopi »

Onnea hankinnalle! (toivottavasti se Mk2 ei unohdu tämän hankinnan myötä!)

Jos/kun liityt kerhoon, niin Ser1-3 mallivastaava voi katsoa mitä tietoja kerholla on autostasi.
Joskus on tietoja, joskus ei.
https://byte.flomembers.com/fjdc/member ... pplication

UK:n osakauppiailtakin voi katsella osia, Brexit ei haittaa, Barratilla on kauppa Hollannissa ja
Saksassa ja Mannersilla joku IOSS-koodi, jolla saa tullitta alle 150 ostokset.
Molemmilta löytyy osaluettelot sähköisenä downloadina.
Tuolta mun FAQ:sta löytyy hyödyllisiä linkkejä, esim JDTH Classic Parts.
viewtopic.php?f=1&t=3319

Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Kyllä sitä MK2:sta on edelleen tarkoitus aloitella keväällä. Olen nykyisin puolet vuodesta merillä, mikä jaksottaa tekemistä, mutta toisaalta mahdollistaa aiempaa paremmin aikaa harrasteisiin.

Samassa paikassa on myynnissä entisöinnissään pohjamaaliin asti edennyt Series 1 XJ6, jota hieman surullisesti tarjottiin myös varaosiksi ja valmiiksi kunnostettua koria paloiteltavaksi. Auto on osiltaan lähes täydellinen, mutta ilmeisesti jo kunnostetut akselistot on nyt myyty pois. Jos minulla ei olisi jo riittämiin mittavia projekteja, olisin aivan varmasti pelastanut myös sen, mutta nyt muutaman päivän aika ja täyttyneet tilat eivät moista antaneet periksi mitenkään. Asia jää kyllä vaivaamaan ja katsotaan sitten ensi lomilla, pitääkö sekin käydä hakemassa hangesta talteen. Siinä menee hukkaan muuten arvostettavan mittavat korityöt, sisälattiakin oli jo pinnoitettu uusiksi.

Niin ja jäsenhakemuksen olen jo jättänyt 8)

Vinkkinä muillekin, Limoralta saa tilattua ilmaiseksi paksut varaosaluettelot joiden kuvitus on lainattu ilmeisesti tehtaiden varaosaluetteloista osanumeroineen. Tilasin kaikki saatavissa olevat kataloogit ja sain jouluviikolla parissa päivässä lähes viiden kilon painoisen laatikon kotiovelle, yritys tarjoaa postikulutkin. Olin aika vaikuttunut!
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Jaggeni valmistenumero on IL50962BW, oliko moottorinumero näissäkin kannessa?
Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja Kopi »

1300ti kirjoitti: Su Tammi 01, 2023 6:32 pm Jaggeni valmistenumero on IL50962BW, oliko moottorinumero näissäkin kannessa?
Tietääkseni koko XK-moottorin ajan lohkossa imupuolen kyljessä.
Kannessa myös, mutta kansi voi olla vaihtunut. No, niin voi tietysti olla lohkokin.
Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Allright, pitääpä katsoa kun pääsen maihin. Olisi pitänyt katsoa myös kaasuttimien tyyppi, onkohan näissä ollut Zenithit vai SU't?

Mistähän löytyisi ensi hätään aikakauteen sopivat penkinpäälliset, minulla on pari sarjaa mutta ne taitavat olla liian pieniä, Giulian ja 128:n penkit ovat aika paljon kapeampia. Siis ei mitään Finnpilen karvaa vaan jotain villakangasta. Taitaa mennä ompeluhommiksi. Muistikuvan mukaan Britax tai vastaava olisi ennen tehnyt ruudullisia kangaspäällyksiä, jotka sopisivat tyyliin. Tässähän on aika rähjät penkit.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja Kopi »

1300ti kirjoitti: Ma Tammi 02, 2023 1:48 pm Allright, pitääpä katsoa kun pääsen maihin. Olisi pitänyt katsoa myös kaasuttimien tyyppi, onkohan näissä ollut Zenithit vai SU't?
Mallista riippuen oli Stromberg tai SU, kuvien mukaan näyttää olevan SU:t, niinkuin Ser1 4.2:ssa alunperinkin.

Tuolla sarjanumerot, jos kiinnostaa:
https://www.jaguarheritage.com/uploads/ ... 3-2020.pdf

Ja moottorinumero on 7L1001 ja eteenpäin. Tämän mukaan:
https://mossmotors.com/media/PDFs/vin-i ... rly-xj.pdf

Hienoltahan tuo kuvissa näyttää, paitsi penkit.
Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Olen edelleen reissussa ja niimpä etäharrastaminen käy kalliiksi, sillä viime päivinä kotiin on alkanut tupsahdella tasaiseen tahtiin paketteja Ebayn kautta ja eri liikkeistä sekä Englannista, että Saksasta. Erityisesti Limoran valikoima ja hinnat ansaitsevat kehuja.

Tähän mennessä olen saanut kerättyä jarrupalat eteen, taakse, käsijarruun ja asennussarjat sekä series 1 ja 2 jarrusylinterien tiivisteet, Lucas-tulpat ja Lucas "Sport" puolan, 2 kpl öljy- ja ilmansuodattimia, alkuperäislaatuisia hihnoja, 2.8/mk2 3.4/4.2 moottorien kaikki tiivistesarjat, xj6/mk2 etupään pallonivelet, laturin korjaussarjan, uuden termostaatin, 1969 päivätyn ohjekirjan liitteineen, toiset alkuperäiset pyyhkijänvarret ja sulat varalle, ym.

Etupenkkien suhteen löysin Series 3 uudet nahkapäälliset edullisesti, joista voisi ehkä muokata sopivat, ellen saa hankittua ehjempiä penkkejä (tarjotkaa nyt ihmeessä!) jostain. Penkit ovat niin haalistuneet, että on paha arvata ovatko ne olleet harmaat vai beiget alunperin ja mikä sitten on oikea värisävy?

Lisäksi sain ostettua Britanniasta käyttökelpoiset alkuperäiset takakontin verhoilut ja matot, joita tässä ei ole tallessa.

Käsijarruvaijerit tuntuvat kohtuuttoman kalliilta, mitä olen katsellut. Entä olisiko tietoa pyöränlaakerien numeroista jos hakisi laakerikaupasta sarjan hyllyyn?

Radio on kateissa ja se taustalevy on tietysti avarrettu nykysoittimille, joten pitänee tehdä sikkikoneella sopiva kehys ja sovittaa siihen hyllyn keräämistäni sopivin Becker tai Blaupunkt. Alkuperäistä Leylandin radiota tuskin löytyy mistään huokeasti?

Vielä pitäisi löytää sopivat käytetut talvirenkaat koeajoille ja leimareissulle helmikuuksi, vanteita minulla on sentään useampi sarja. Oily Rag -tyyliin tähän kyllä pitäisi löytää jotkin mahdollisimman karkeakuvioiset, pinnoitetut Ässä-nastarenkaat ja 70-luvun kuraläpät talveksi 8)
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Ensi hätään Briteistä löytyi ilmeisesti muutaman vuoden uudempi ja kunnoltaan lohdullisempi istuin ikävästi repeilleen kuskinpenkin tilalle vaikka on siinäkin ompelemista ja vahausta luvassa riittämiin.

Onko kokemusta Conollyn Hide Foodista tai Gliptone Liquid Leatherissä vanhojen nahkapenkkien pehmentämisessä vai voisiko nahkoja hoitaa oikeilla luonnonaineilla kuten mäntysuovalla ja mehiläisvahalla? Vesiliukoiset valmisaineet ovat yleensä muovipohjaisia, mikä varmaan pilaa penkit ajan myötä.
Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja Kopi »

1300ti kirjoitti: Su Tammi 22, 2023 1:57 am Onko kokemusta Conollyn Hide Foodista tai Gliptone Liquid Leatherissä vanhojen nahkapenkkien pehmentämisessä vai voisiko nahkoja hoitaa oikeilla luonnonaineilla kuten mäntysuovalla ja mehiläisvahalla? Vesiliukoiset valmisaineet ovat yleensä muovipohjaisia, mikä varmaan pilaa penkit ajan myötä.
Ei omaa kokemusta vanhoista nahoista (omaani PO oli vaihtanut keinonahat ja ostin tilalle uudet nahat), mutta
Jenkkiharrastajat (Jag-lovers) "vannovat" Leatheriquen nimiin:
https://leatherique-restoration-products.myshopify.com/
(On joskus saanut Suomestakin, en tiedä saako tällä hetkellä. Samoin UK:n varaosakauppiailta)
Tässä heidän opas:
http://www.leatherique.com/2011_leatherique_book.pdf
Heillä on myös värejä, jos tarpeen.
Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Kiitos linkeistä, nytpä on hyvä mahdollisuus vertailla eri tuotteita.

Löysin Lucas - Facet -osanumerotaulukon, josta voi olla monille apua. PDF:n osoite on https://www.google.com/url?q=http://www ... asXRef.pdf
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

1300ti kirjoitti: Su Tammi 01, 2023 6:32 pm Jaggeni valmistenumero on IL50962BW, oliko moottorinumero näissäkin kannessa?
Terve,

ja tervetuloa joukkoon.

Legendarinen TM:n testi-auto, ensin uutena TM 8/1970 ja sitten 10 vuotta myöhemmin, kummassakin testaajana Mauri Salo, molemmat ainakin pari kertaa uusintapainettu Jaguar-uutisissa. Klubilla on joitakin muitakin vanhoja omistajatietoja. JHT:ltä saa sertifikatin jos kiinnoistaa tietää syntymäpäivä ja alkuperäiset värit nimineen. (hinta £50 GBP kotiin postitettuna.)

Valmistenumero on 1L50962BW. Rek.otteissa esiintyy virheitä 1= I, B = 8 jne.

Moottorinnuemro oli lohkon oik. puol. 1935-1968 mutta XJ6 ja muissakin 1968 eteenpäin joko siinä lohkon vas. puol. kaarevassa pinnassa kytkinkoppaa (momentinmuunninta) vasten 6-sylinterisissä tai keskellä lohkon päällä takana V12-koneisissa.

Sylinterinkanteen ei moottorinnumeroa lyöty enää myöskään vuoden 1968 jälkeen vaan mahdolliset merkinnät ovat joko valimon tai tehtaan koneistus / teknisiä merkintöjä.

-Jakuvaari
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

1300ti kirjoitti: Pe Tammi 20, 2023 6:13 pm
Radio on kateissa ja se taustalevy on tietysti avarrettu nykysoittimille, joten pitänee tehdä sikkikoneella sopiva kehys ja sovittaa siihen hyllyn keräämistäni sopivin Becker tai Blaupunkt. Alkuperäistä Leylandin radiota tuskin löytyy mistään huokeasti?

Vielä pitäisi löytää sopivat käytetut talvirenkaat koeajoille ja leimareissulle helmikuuksi, vanteita minulla on sentään useampi sarja. Oily Rag -tyyliin tähän kyllä pitäisi löytää jotkin mahdollisimman karkeakuvioiset, pinnoitetut Ässä-nastarenkaat ja 70-luvun kuraläpät talveksi 8)
Terve,

Ei Suomeen varmaan tullut yhtään radiota tai edes ulkopeliä auton mukana tehtaalta, verosyistä.
Englannista voisi helpostikin löytää radiopaneelin rompepäiviltä.

Museoautossa ei tarvitse olla talvirenkaita, en ole omistanut yhtään talvirengasta vuoden 2017 jälkeen, mutta on mulla kahdet lumiketjut ja olen joutunut niitä käyttämäänkin. Tosin en onneksi viime keväänä Alpeilla XJ6C:llä, vaikka toki ne olivat mukana, se on ihan pakko sielläpäin.

-Jakuvaari
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Joo ei tarvitse ja minulla on kyllä kokemusta 70-luvun nastarenkailla (2000 luvulla!) ja M+S renkailla luistelusta ihan riittävästi erilaisten siirtoreissujen ja koeajojen merkeissä. Tämähän ei ole kunnoltaan mikään museoauto vaan tarkoitus on ottaa se piakkoin satunnaiseen ajoon että saa paikat vetreäksi ja uusitaan alustaa sitten vaiheittain.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Löysin sopivasti uudenveroiset Nokian 205/70/15 nastarenkaat tämän ulkoiluttamiseen mutta huomasin vasta nyt, että auton mukana tullut sekalainen rengassarja sisältääkin kahta erilaista vannetta. Minulla on jossain varastossa erään Series 2:n alkuperäiset vanteet kivikovine renkaineen ja mainio 60-luvun Faip F68 -rengaskonekin löytyy, mutta olisi silti hienoa jos löytyisi S3:n vanteet, joihin saisi ne koko vanteen peittävät pölykapselit?
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Ensimmäinen koeajo suoritettu, hieman on ohjauksessa klappia ja minusta automaatti luistaa. Nostin Jaggen nosturille ja pohja näyttää huojentavan hyvältä, helmoja on tietysti paikattu jo moneen kertaan mutta A-pilarin alareunojen kupruja lukuunottamatta ruostetta ei ole pahemmin kuin perän hiekkapellissä, jonka varmaan uusin. Apukuskin puolen keskivaimennin on sisääntulopäästä puhki, vaimentimessa lukee British Leyland 86, aika laadukkaan oloinen siis. No, hain aamulla uuden BL-tuotteen, eli kaksi BiLteman 45mm ovaalinmuotoista tarvikepönttöä ja samalla ostin taka-akselin ylitystä varten uudet mutkaputket, kun vanhat oli hitsailtu kasaan lyhyistä pätkistä. Minulla on jemmassa muutama pitkä d=40mm rst-putki, joista voisi tehdä suorat osuudet ja ehkä korvata takapään hapertuneet resonaattorit suorilla pätkillä toistaiseksi.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Pakoputkisto korjattu ja bensaletkut vaihdettu. Huuhdeltiin bensatankit ja askarreltiin takakontin sähköpumppujen asennukset uusiksi. Pohjasta löytyi pari huonosti tehtyä paikkaa jotka pitää siistiä ja se takapään hiekkapelti on tosiaan reunoistaan aika hapero. Kuskioven alareunassa on pieni reikä indikoimassa vuotavasta lasin tiivisteestä. Myös kuivunut tuulilasin tiiviste vuotaa yläreunasta ja vaatii ainakin _lisää_ liimaa tilkkeeksi sillä apukuskin jalkatilaan tihkuu lasilta hissukseen vettä.

Kilometrin koeajon perusteella vaihteisto kyllä pelaa mutta ilmeisesti liian korkealle säädetty tyhjäkäynti häiritsee automaatin toimintaa.

Lisäksi auton akkukotelo puhaltimineen puuttuu kokonaan, löytyisikö sellaista?

Talvi-Heikissä hypistelin jo 70-luvun alikersantti-kuraläppiä (10€) mutta kun palasin niitä ostamaan, olin tietysti mennyt onneni ohi ja ne oli myyty! Vielä sellaiset tähän jostain löytyy!
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Tilasin Martin Robeyltä monenlaisia vielä puuttuneita pikkuosia kuten alkuperäisiä suodatinpanoksia, virranjakajan osia (vaikka onkin vähän epäselvää minkä tyyppinen jakaja autossani nyt on?!?), vaihteiston tukipuslat, tuulilasin tiivisteet, Series 1 takahiekkapellin, ym. Osat ovat edullisia mutta tulli tulee olemaan varmasti taas karmea.

Autoni on joskus ylimaalattu ja maalipinta kesii muutamasta paikkaa, ilmeisesti alkuperäinen maali ei sovi sen kanssa yhteen. Alkuperäinen väri on kai ollut Regency Red mutta olisipa tiedossa, kuka ja millä maalilla tämä on maalattu. Etenkin takaluukun päällä on lukuisia pieniä pisteitä, joihin tuskin pelkkä myllytys enää auttaa.

Takahelman ja takakontin korjaamisen jälkeen joudun kuitenkin ainakin paikkamaalaamaan tätä siistimmäksi, vaikka tarkoitus on pitää maalipinta edelleen kauhtuneen "alkuperäisenä".
Coupe
Viestit: 524
Liittynyt: To Marras 18, 2004 9:19 pm
Paikkakunta: Uusimaa

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja Coupe »

Oiskohan niin että orkkismaali on ns termoplastinen ja päälle on vedetty akryyli. Termoplastisella on taipumus reagoida varsinkin kesäkuumalla ja tekee noita rupia yms. Yleensä selvii vaan poistamalla se kokonaan, sillä aina ei moderni eristevärikään auta. Italoharrastaja kun sinäkin olet (ollut?) niin samaa murhetta on ollut ton ikäisten Alfojen kanssa. Mulla pitäis jossain olla sellainen akkukotelo mitä kysyit. Luultavasti ilman moottoria.
i
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Todennäköisesti, nykyiset maalit taitavat edellyttää pellille hiomista ja vähintään epoksipohjamaalia alle, olisi melkoinen urakka. Nythän Mobilistissa on seurattu erään GTJuniorin ammattimaista maalausurakkaa usean numeron ajan, mutta samat vanhan maalin kiehumisongelmat tulivat vastaan myös vuosimallin 2000 Ducatossani paikkamaalatessa ja tutun saman ikäisessä Chevroletissa.

Eilen purin viisi rengasta XJ:n peltivanteilta, joista tietenkin kaksi S1 vannetta ikivanhoilla Dunlop SP -renkailla vastustivat niin, että kumien nosto rengaskoneen kaulalle ei enää onnistunut vaan jouduin leikkaamaan renkaiden sisäkehän auki. Tänään aion hioa ja maalata nämä vanteet hieman siistimmiksi, harmi, että yksi S3 vanne puuttuu, sellaisen ostaisin mielelläni jos löytyy?

Niin ja kyllä minulla on yhä muutama vanha Fiat ja toistakymmentä pääosin 105-sarjan Alfa Romeota.

Martin Robeyltä löytyi myös uudet 4.2 vesiletkut edullisesti ja etuovien tiivisteitä. Toivottavasti osat tulisivat pian perille, Englannissakin oli posti lakossa ainakin kai vielä helmikuussa. Joulukuussa Ebaystä tilaamani Lucas-tulpat tulivat siksi vasta viime viikolla perille.
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

Coupe kirjoitti: Ti Maalis 07, 2023 8:53 pm Oiskohan niin että orkkismaali on ns termoplastinen ja päälle on vedetty akryyli.
Moi,

Käsitykseni mukaan Browns Lanella 1952-1968 käytetty maali oli englanniksi "Synthetic Urethane Enamel".

Leyland-aikaan tuli muutoksia, ja toki jo aiemminkin, mm met.hohtovärejä käytettin ensin selluloosapohajisina 1932-1952, sitten ei ollenkaan noin kymmeneen vuoteen ja uudet synteettiset maalit tulivat 1961 samaan aikaan kuin E-type esiteltiin.

1968-1973 oli ainakin pääosin samat värit, 1974 eteenpäin tuli enemmän BLVC-koodeja käyttöön, mulla on runsaasti vanhoja värikarttoja ja esitteitä, joista ainakin sen ajan värikoodit selviää, mutta maalin koostumuksesta ei ole muuta tietoa kuin tuo "synthetic enamel", perinteisiä liuotinmaaleja ne olivat ainakin 1980-luvun lopulle asti.

-Jakuvaari
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Ohjausakselin väljyys selvisi purkamalla, ylemmän akselin alapäässä oli seitsemän milliä väljää ja akselissa oli selvästi ura lukkorenkaalle. Onneksi sain hankittua Arvopaperi Oy Juvekimistä Autorepin perua olevat tehtaan korjauskäsikirjan ja varaosakirjan, joissa on erinomaiset kuvat ohjauksen osista. Sorvasimme akselin juuresta puuttuneen holkin nailontangosta ja laitettiin sopiva lukkorengas perään, nyt ei ole klappia. Samalla muutkin ohjausakselin osat ja ratin juuttunut säätö tulivat muutenkin putsattua ja rasvattua kunnolla. Siistin myös keskiötä ja silloin löysin ratista muutaman alkavan halkeaman takapinnoilta. Onnistuin kuitenkin huutaman eBaystä vanhan E-typen tarvikekeskiön, jolla saan sovitettua hyllyssä odotelleen 70-lukuisen Momo Indy -ratin toistaiseksi alkuperäisen tilalle.

Lisäksi vaihdoin Comman British Classic 20W40 öljyt koneeseen.

Otin myös pois kaikki kostuneet matot ja äänieristeet, jonka jälkeen poistin etujalkatiloista bitumipinnoitteet. Hioin kaikki irtoruosteet ja sivelin lattioihin fosforihappoa ennwn pohjamaalausta.Tällä viikolla pitäisi ehtiä vielä tehdä ja hitsata paikoilleen etulattioiden korjauspalat, tässä kun oli aiemmin korjattu jalkatilojen etukulmia pelkällä kitillä, popniitatuilla ja elektroniikkakolvilla tinatuilla kattopellin palasilla, päällekkäin räittyjä ratsupaikkauksia unohtamatta. No, ajat ja korjaustavat ovat nyt toiset.
Viimeksi muokannut 1300ti, La Maalis 09, 2024 4:01 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kafor
Viestit: 192
Liittynyt: To Heinä 22, 2010 8:03 pm

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja Kafor »

Moi

Mukava lukea vauhdikkaista vaiheistasi kunnostuksessa! Kirjoittelustasi saa hyvää vertaistukea ja vinkkejä omaan via doloroosaani... :P

Kun kaipailit kadonnutta alkuperäisradiota niin oletko huomannut Limoran retroradiot? Jos asennusaukkosi on nykyajan DIN1 -kokoinen niin tämä voisi mennä heittämällä siihen... on tyylikkään vanhan näköinen nykyajan tekniikalla ja lähes ilmainen: https://www.limora.com/en/radio/531817/

Minulla on muuten myös etulattioiden nurkat ruostuneet puhki ja hitsipilliä huutaa. Mistä onnistuit hommaamaan lattioiden korjauspalat?
Kafor
XJ6 -74
F-Pace 2,0 -17
XK8 convertible -97
ex XJ8 3,5 X350 -04
ex XJ8 4,0 sport X308 -03
ex XJ8 4,0 executive X308 -00
ex s-type 3,0 -99
ex-XJ6 -96
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Tällä viikolla en ehtinyt kuin tänään tallille, hinkkasin myös takapenkin alta orastavat pintaruosteet ja happoa yöksi pintaan. Aiemmin hapotetut jalkatilat maalasin ruostepaikkojen ympäriltä Wurthin Rost Stopilla, sehän on aika raju happomaali ja värikin on lähellä alkuperäistä Jaguarin lyijymönjää.

Ilman muuta kannattaa kirjoittaa omasta projektista tänne, jossa tiedot säilyy hyvin.

Minulla on nyt valkattuna kolme 60-luvun lopun Beckeriä, joista jokin saa nyt paikan tästä Jaguarista.

Niin ja lattiapalat teen toki itse, oma sikkikone toki auttaa hieman mutta muutamalla vanerisoirolla saa tehtyä lestin niille sikkauksille. Ne etunurkat pitää kuitenkin väännellä ja vasaroida käsin, sehän on sellaista hidasta, mutta mukavaa askartelua.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Minun piti lähteä viikolla taas merille mutta reissu lykkääntyi viime hetkellä, joten ajelen taas Jaggea laittamaan. Halikossa vastaan tuli vihreä Series 1 XJ-6 JLM-4, olipa komea näky! 8)
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Etulattioiden ruosteet leikattu pois, rintapellin sisäpuolen alareunat ja keskitunneli pohjamaalissa. Kuskin puolella päädyin leikkaamaan koko lattiapellin pois, jotta pääsin käsiksi vanhoihin korjauksiin ja niiden alla koteloissa muhiviin ruosteisiin. Laiťtelen lähipäivinä kauhukuvia esille jahka selviän urakassa eteenpäin. Tuulilasin tiiviste olisi tarkoitus vaihtaa ja putsata alla olevat ruosteet, mutta toistaiseksi lasi saa pysyä paikoillaan tukemassa koria, ettei ainakaan notkahda.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

No niin, tämä vaatisi jo kuvia, mutta ehdin vihdoin tekemään oikean puolen etulattian korjauspaloja. Täytyy sanoa, että mikä tahansa sikkikone ja lukuisat kuvat vanhasta lattiasta ennen auki leikkaamista helpottavat valtavasti niiden tekoa, mutta silti harjoituskappaleita ja miettimistä riittää. Tässä autossa oli peitetty sisältä päin lattioiden jäykisteiden päät rintapellin päästä sievästi hitsatulla, poikittaisella pellillä, pala on ehkä 150x350. Ruoste oli sitten ihanasti muhinut siellä väleissä. Mutta onhan se jälkikäteen tehty korjaus? Muuten etulattiassa on ulkoa järjestyksessä laskien, alimpana poikittainen vahvikepelti (tein uudet), tämän jälkeen prässätty lattiapinta, rintapellistä alas kaareutuva levy ja siihen päälle vielä tuo kapea päällipelti? Rakenne on myös alunperin täynnä tuuletusreikiä rintapellin ja pyöräkotelon puolelta, joista kosteus valuu rintapeltiä pitkin lattiapeltien väliin, muttei pääse sieltä pois. Nyt teen ehkä sinne jonkinlaisen kourun tai sikkiuran ohjaamaan vettä ulos.
AVRO
Viestit: 209
Liittynyt: Pe Touko 26, 2017 12:36 am
Paikkakunta: Mäntsälä / Ayr, Prestwick

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja AVRO »

Mulla on tuossa ikuisuusprojektina Classic Range joka on kans tyyppiesimerkki vanhakantaisista korirakenteista jotka muhivat ihanasti, ja sitten tulee ne ratsupaikka- yms. hitsaajat jotka latoo vaan uutta peltiä ruosteen päälle. Toisaalta "helppoa", ainut vaihtoehto on leikata isolla kädellä mätää ja korjauskerrostumia pois ennen tuoreen pellin liimaamista.
Range Rover P38A -97 4,x V8 CNG, Old trusty. RRC 3,9efi SE -90, for sundays.
Rover 2000TC -72,varaosiksi. Rover P6 3500efi -72. Jaguar XJ-S V12 -89
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Yritin Facebookissa tavoitella vanhassa myynti-ilmoituksessa kommentoinutta, auton aiemmin omistanutta klubilaista. Olisi kiva kuulla mitä tähän on tehty ja taustaa. Jaggen vakuutustiedot alkavat vuodesta 1988 ja takalasissa on vanha Suomen Sijoitusautojen tarra, joten ehkä tämä on tuotu kai 1987 avautuneen uustuonnin myötä jostain ulkomailta?
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Saako Suomesta mistään alkuperäisen äänieristeen kaltaista, paksua juuttihuopaa enää? Englannista saisi tilaamalla, esimerkiksi täältä https://www.martrim.co.uk/car-trimming- ... e-felt.php tai https://www.automobiletrim.com/sound-proofing.html, mutta sitten kannattaisi kai tilata enemmän kerralla? Toisaalta itsellänikin olisi tarve ehkä 4-5 autoon ajan myötä ja tuo lateksilla vahvistettu on kestävää, varmasti paljon parempaa kuin tarvikeliikkeiden lumppuhuovat. Katselin, että eBaystä saisi n. 30 punnalla 15 metrin rullan...
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Työreissut haittaavat harrastamista, mutta nyt on apukuskin lattia tehty alkuperäisen kaltaiseksi. Olisi kyllä kannattanut tehdä palat hieman paksummasta pellistä kuin 0,8 mm, sillä hitsisaumoja hioessa lattiapeltiin tekemäni sievät uudet sikkaukset menivät parista kohtaa hieman puhki. :oops: Tuo sikkini kestäisi 1,2 mm, tehdään kuskin puoli sitten sillä jos vain onnistuu. Nythän kuskin lattiaa ei ole enää lainkaan! :roll:
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

1300ti kirjoitti: Ke Kesä 14, 2023 10:58 pm Saako Suomesta mistään alkuperäisen äänieristeen kaltaista, paksua juuttihuopaa enää? Englannista saisi tilaamalla, esimerkiksi täältä https://www.martrim.co.uk/car-trimming- ... e-felt.php tai https://www.automobiletrim.com/sound-proofing.html, mutta sitten kannattaisi kai tilata enemmän kerralla? Toisaalta itsellänikin olisi tarve ehkä 4-5 autoon ajan myötä ja tuo lateksilla vahvistettu on kestävää, varmasti paljon parempaa kuin tarvikeliikkeiden lumppuhuovat. Katselin, että eBaystä saisi n. 30 punnalla 15 metrin rullan...
Moi,

Mulla on 5 metrin rulla lähes 2m leveenä. :)

Ostettu Woolliesilta Englannista, olen käyttänyt sitä monessa projektissa ennenkin, on paria eri paksuutta, molempia on käytetty kaikissa Jaguareissa ainakin vuodesta 1936 aina vuoteen 1974.

On halpaa mutta rahti Englanninsta on kallista ja sitten tullit ja palkkiot yms päälle.

Varmaan sait jo jostain mutta jos tulee pienempi tarve niin YV:llä voi kysellä.

-Jakuvaari
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Hieno juttu, otan yhteyttä!
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Syksyn kiireiden ohessa ehdin pariksi päiväksi tämänkin pariin. Nyt sain tehtyä kuljettajan jalkatilasta vaihteistotunnelia reunustavan profiilipalkin, jonka päältä lattiapelti laskeutuu alas. Seuraavaksi korjaan vasemman sisähelma ja pyöräkotelon alareunan ennen kuin pääsen vihdoin tekemään itse lattiapeltiä.

Posti toi maailmalta uudenveroisen kaasupolkimen kiinnikkeineen ja vanhan Personal Autostrada -puuratin, joka istui hienosti ohjausakseliin E-typen tarvikekeskiöllä.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Vasemman puolen etulattian rakentelu vihdoin käynnissä. Tein itse lattiapellin 1,2mm levystä, kun paksumpaa ei kiinalainen sikkikoneeni varmaan kestäisi. Biltemasta sain juuri sopivasti 1000x600 mm pellin, joka riittää yhdelle puolelle. Nyt tietysti tekisi mieli tehdä kummallekin puolelle vielä kerran, mitoiltaan täysin samanlaiset korjauspalat, kun tuli jo harjoiteltua. Apukuskin pelti tuli tehtyä nollakasista kun minulla ei ollut silloin paksumpaa tallilla, mikä jäi harmittamaan. Etulattian rakenne on paikoin niin järjetön päällekkäisine levyineen, etten haluaisi jälkikäteen noita enää uusia ruostumisen takia. Pohjan ja etenkin tunkin korvakkeen kulman muotoilua vaikeuttaa myös se, että pohjalevyissä on monenlaisia vanhoja korjauksia ja pieniä kolhuja.

Viimeksi mainitsin ostaneeni uuden polkimen. No sitä ei tietenkään löytynyt enää mistään, joten irroitin toisesta XJ6:sesta kaasupolkimen alle tulevan tuen ja tein sitten uuden osan sen mukaan. Vanhasta polkimesta ei ollut jäljellä kuin poljinkumi ja rautakaupan sarana. Niiden pohjalta sain kuitenkin tehtyä väliaikaisen polkimen, joka näyttää lähes alkuperäiseltä. Täytyy sitten tilailla oikeat osat kesäksi..
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Seuraavaksi pitäisi tehdä vielä tunkin korvakkeen ympärillä olevia muotoja, ennen kuin pääsen niputtamaan tätä palapeliä. Voi olla, että siihen olisi parasta käyttää valmista korjauspeltiä, täytyy nyt sitä kulmaa availla ja tutkia kuinka pahalta näyttää. Martin Robeyltä tuollaisen kyllä saa aika edullisesti, kun vastaavien peltien tekoon menee helposti pari pitkää päivää. https://www.martinrobey.com/part/16732

Takapään alahelman hiekkapellin vaihtamista ajatellen olin hankkimassa Puuilosta huokeaa pistehitsikonetta, mutta niihin on syksyllä tullut takaisinvetokampanja https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009862085.html ja näemmä myös Torafors on vetänyt saman laitteen pois myynnistä. Vaan löysin tällaiset pihdit Eastwoodilta, mitkä olisi helppo tehdä itsekin lukkopihdeistä ja vanhasta MIGin holkista, pitääpä kokeilla. Periaatteeessa kannattaisi samalla tehdä tuosta leveä kampa, johon tuo kärki sitten sopisi.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Urakoin kuskin lattiapellin ja sen etulattian rakenteet lukuisten sovitusten jälkeen paikalleen edellisyönä. Vielä pitäisi saada lattiapellin ja tuon toeboardin sauma umpeen, mutta nyt on pakko lähteä työreissuun välillä. Palapelin kokoamisesessa olisi ollut taas hyötyä irroitettavista cleco-niiteistä, täytyisi niitäkin hankkia sarja pihteineen. Samalla leikkasin vasemman lokasuojan reunan A-pilarin alta, auki, jotta sain korjattua sen vesikourun ja pintapellin reiät. Etulokasuojan kaaressa on myös muutama kupliva kittaus, jotka pitänee myös paikata piakkoin.

Briteistä tilasin vielä joitain kuminippeleitä ja mm. helmojen päätypellit, kun ne maksoivat vain kymmenen puntaa niin ettei niitä oikein kannata itse vääntää.

Onko tietoa, mihin kohtaan lattiamattojen kiinnitykseen tarkoitetut peltihelat on hitsattu series 1 etulattioissa? Vertailin S2 ja S3 yksiöihin ja niissä ne peltinapit ovat aivan eri paikoissa. Minulla nuo jalkatilat olivat niin ruosteiset , räpelletty ja matot entiset, ettei niistä enää näe mihin nuo oikeasti kuuluisivat. Aldrigen mattosarjassa noihin osuvat reiät on laitettu takareunasta kummallekkn puolelle, joka ei ainakaan ole oikein. Autossani on nimenomaan jalkatilan perän päässä keskellä yksi kiinnityspiste ja kai edessä vasemmalla toinen syvennyspokkauksen päässä.

Ensi rupeamalla lokasuojien pienet ruosteet kuntoon ja kurkistus tuulilasin kehykseen. Ehkä tämä kesäksi olisi jo nipussa.
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

1300ti kirjoitti: Pe Maalis 08, 2024 7:25 pm
Briteistä tilasin vielä joitain kuminippeleitä ja mm. helmojen päätypellit, kun ne maksoivat vain kymmenen puntaa niin ettei niitä oikein kannata itse vääntää.

Ensi rupeamalla lokasuojien pienet ruosteet kuntoon ja kurkistus tuulilasin kehykseen. Ehkä tämä kesäksi olisi jo nipussa.
Moi,

Hienoa! Juu, mullakin on niitä helmojen päätypaloja hyllyssä, ostin riittävästi kun olivat edullisia. Tosin voi olla että ovat erilaisia kun on Ser 2 coupé mutta lokasuojat ja SWB helmat on kyllä muuten samanmuotoiset, coupéssa vaan on tietty aika erilainen vedenpoisto jne kun ei ole takaovea.

Mattokiinnikeistä en osaa sanoa muuta kuin että itse kiinnikket ovat samanlaisia kuin S1 ja S2 E-typet ja Ser 2 XJ, sekä osa muista Salooneista. Jostain syystä Ser 3 E-typeissä (V12) on ihan erilaiset, niitä ei saa enää mistään, mutta niita XJ:n saa vaikka kuinka. Sijainnista en osaa Ser 1 sanoa, jos olisi matot niin voisi olla helpompi sanoa.

-Jakuvaari
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Kyse on siis näistä Kuva joita kai on saanut myös kaupasta mutta en ole vielä löytänyt. Tuollaisen prässääminen hyvin tarkasti samanlaiseksi parilla hylsyllä ruuvipenkissä oli yllättäen aika helppoa, kunhan avartelin asteittain sivuista sitä aukkoa rälläkällä sitä mukaa kun kuppi krymppäsi peltiä kasaan, muutenhan se murtuu irti levystä. Tuon sisälle tulee holkki ja päältä painetaan nappi maton läpi. Jaglovers-foorumilta löysin useita keskusteluja näistä kuten https://forums.jag-lovers.com/t/carpet- ... /425667/11 mutten vielä sopivaa kuvaa, että mihin ne S1 XJ:ssä kuuluvat. Tuossa -86 S3:ssani nuo peltikupit on muutenkin aseteltu miten sattuu, ehkä niillä ei Leylandin aikana ole ollut mitään tarkkaa paikkaa. Täytyy varmaan hankkia matot ensin ja tehdä niiden mukaan.
1300ti
Viestit: 95
Liittynyt: To Maalis 01, 2007 2:22 pm
Paikkakunta: Turku

Re: XJ-6 4.2 Litre 1969

Viesti Kirjoittaja 1300ti »

Toivon mukaan sopivat vanhat penkinpäälliset löytyivät Italiasta. Sinivalkoinen pepitaruutu oli hauska ja sopivan vanhaa varastoa. Kuva Kuva
Vastaa Viestiin