Millainen auto sellainen isäntä

Yleinen Jaguar-keskustelu
Avatar
ÄksJiiKasi
Viestit: 44
Liittynyt: Ma Marras 15, 2004 10:04 pm
Paikkakunta: Helsinki

Millainen auto sellainen isäntä

Viesti Kirjoittaja ÄksJiiKasi »

ALFA ROMEO
Italialaista laatutyötä. Siis samasta maasta kuin
pizzat ja pendoliinot.
Alfa Romeon kuski kuvittelee omistavansa urheiluauton, mutta
todellisuudessa hän kerää katseita vain säälistä. Sopivat Suomen
talveen yhtä hyvin kuin työpaikka mustalaiselle.

AUDI
Todellisuudessa Skodan kopio, josta pikkunilkit suostuvat
maksamaan järjettömiä summia.

BMW
Ennen bemarikuskit miellettiin jupeiksi, mutta nykyaikana heitä
kutsutaan avohoitopotilaiksi. Bemari on aina ollut tunnettu loistavista
sisätiloistaan. Takapenkille saa vaivatta lastattua jopa kokonaisen muovikassin. Isoissa bemareissa on tilaa, mutta sellaisen hinnalla saa jo monta autoakin.

CHEVROLET
Amerikan auto. Amerikkalaiset ovat tunnetusti maailman tyhmin
kansa. Jenkkien ostajat eivät varmaan tajua, että nämä samat
älypäät ovat tehneet heidänkin autonsa. Stetsoni päähän ja karjatiloja
kiertämään. Veltto alusta on tehty suomen loistaville teille. Samoin
polttoaineen kulutus on sopiva suhteessa Suomen edulliseen bensan hintaan.

CITROEN
Ranskalaista laatutyötä. Sitikka-kuski on boheemi. Hän on taiteilija tai sitten päässä on muuten vaan jotain vialla. Sitikkakuski toivoo useimmiten
joululahjaksi hydrauliikkaöljyä tai edes paikallisen hinausautokuskin kännykkänumeron.

FIAT
Sähkövikoja fiattimiehet eivät ole ikinä kohdanneet. Se vaan kuuluu auton luonteeseen, että laittaessa vilkun päälle syttyy sisävalo, pyyhkijät menevät täydelle nopeudelle ja villku ei ala vilkkumaan vaan palaa tauotta.
Jouluvaloja ei tarvitse autoon ostaa. Siitä pitää
fiatin mittaristo huolen.

FORD
Mun isäl oli foorrtti, niin siks mullaki on foorrtti, oikein
focus meinaan.
Ei se haittaa että uudesta autosta ruostuu ovet muutamassa
viikossa. Pellistähän ne on tehty ja se nyt vaan on pellin pahin
vihollinen tuo korroosio. Samoin vetonivel on kuluva osa ja se pitää
vaihtaa viikottain.

HONDA
Hondakuski on erilainen, sanottiin jo tv-mainosessakin. Pitää yllättävän hyvin paikkaansa. Japanilaista designia ja yksilöllisyyttä, joka on tuttua kaikille jotka ovat nähneet yhdenkin japanilaisen auton joskus elämänsä aikana. Yhtä omaperäinen ja yllättävä muotoilultaan kuin rautakanki.

JAGUAR
Ode To My Jaguar

I love my Jaguar..
..Yes I do
It's sleek an
..Sexy too.

Plush leather in
..Rich charcoal out
Sheer comfort's what
..It's all about.

Brand new it's not
..For thirty days
All problems fore
..The dealer pays.

So when I found
..The battery dead
They towed it just
..As they had said.

Back on the road
..With that all fixed
I'm driving in
..My XJ8.

The sunroof's back
..Drive by the dunes
With attitude
..And Classic tunes.

This sunny day feels
..Good to me ~
Then "Holy Smoke"
..What could that be??

An old red pick-up's
..Driver claims
"Look underneath ~ Your
..Jag's AFLAME"!!

Pull off the road
..Shut off the key
In zero time jumped
..Out to see

Two fire trucks
..And cruisers three
All there to greet
..Just lil ole me..

"My Heroes, Thank you
..One and all"
We laughed and chuckled
..As I called

My friendly dealer
..And he said
"Again I'll send you
..A flatbed."

The fireman said
..With a cute smirk
"Just fix this leak
..And it will work."

The officer with
..A huge grin ~
He said "Don't you come
..This way again"!!!

Of course the group of
..Them did say
"Why did you trade your
..Mazda Protege?"

I, of course, shall
..Love my Jag
Forever and a day
..But rest assured
Tomorrow morn
..I'm getting Triple "A"!!


LADA
Lada-kuski on periaatteen mies. Mitä sitä hyvää merkkiä muuhun
vaihtamaan. Ei ne muut autot sen parempia ole tai en kyllä ole
ikinä ajanut muita merkkejä. Ladaa sitä paitsi myydään yleensä sen
omistajalle tutun traktorikaupan naapurissa.

MAZDA
Mazda on mitäänsanomattomuuden perikuva. Mazda-kuski on jo lapsesta saakka halunnut olla yksityisetsivä ja näin hän vielä varttuneempanakin haluaa sulautua liikenteeseen kenenkään huomaamatta. Todelisuudessa Mazda-kuski on kaikkea muuta kuin joku agentti. Sohvalla se röhnöttää, mutta tasaisin väliajoin muija heittää sen pihalle tai ainakin vetää

sitä turpaan. Varsinaisia nyhveröitä.

MERCEDES BENZ
Jos tänään lotossa voitan, niin mersun ostan -ajattelee moni suomalainen lauantai-iltana. 99% näistä ei ikinä ole ajanut Mersulla, joten siksi tuollainen mielipide heillä varmaankin on. Penkit Mersussa ovat yhtä pehmeät ja miellyttävsti muotoillut kuin yleisen uimahallin saunanlauteet. Mersun jälkeen ei voi muuta autoa ostaa, vaan pitää olla merkkiuskollinen. Suomalainenhan ei tyhmyyttään suostu tunnustamaan.

NISSAN
Datsuni on mun ratsuni. Nykyään ufomaisia piirteitä niin sisällä kuin ulkopuolellakin omaava auto, jonka kuljettajatkaan eivät aivan tältä planeetalta ole. Sci-fi faneja suurin osa kuskeista ja usein hansikaslokerossa onkin mukana kokoon taitettava valomiekka ja hiukkaskiihdyttimen piirrustukset sekä muutama toisesta aurinkokunnasta tullut mielikuvitusystävä.

OPEL
Opel on osoitus saksalaisesta nerokkuudesta. Käytetyn Opelin haluttavuus on puolestaan samaa luokkaa vaikean sukupuolitaudin kanssa.
Onneksi Opelin omistajuus ei siirry toiselle osapuolelle suojaamattomassa yhdynnässä.

PEUGEOT
Peugeot, vikatilastojen ehdottomia kärkipaikan kärkkyjiä. Pösö on ainoa auto, jossa jäätyy huohotinputket vielä juhannuksenakin ja sen jälkeen
on maassa ja ympäristössä öljyä ihan hätätilan julistamiseen oikeuttava määrä. Tiestikö, että jouluna ei pösön maahantuoja lähetä pösön omistajlle korttia, vaan muovikassillisen taka-akselin tuentaan tarvittavia osia.

RENAULT
Ranskalaiset tekevät hyviä viinejä ja kondomeja, mutta autoja näiden patonkipellejen ei kannattaisi yrittää tehdä. Renaultin mallit pitäisi kieltää julkisivulautakunnan puolesta, sillä ne usein loukkaavat ympäristöään.

SAAB
Suomessa sokeat tekevät harjoja, mutta ruotsissa he vaikuttavat
autoteollisuudessa suunnittelijoina. Saabistin erottaminen ihmisestä on helppoa pullottavan takataskun ansiosta. Normaali-ihmisellä ei ole sytystyskasettia joka paikassa mukana.

TOYOTA
No siksi mulla on toyota, kun se on niin kiva auto ajaa -moni riisikupilla matkansa taittava toteaa. Todellisuudessa ei uskalleta ostaa mitään muuta, kun naapuri voi huomata auton vaihdon ja sitten pitää
kimppakyytien sijaan mennäkin omalla autolla bingoon. Syntyvätkö toyota-kuskit lakki päässä vai laitetaanko se vasta ajokortin saamisen
yhteydess liiman kanssa päähän kiinni. Ensin lippis, sitten fredriksson, sitten karvalakki ja onneksi useimmiten tuossa vaiheesa nimismies jo ottaakin kortin parempaan talteen.

VOLKSWAGEN
Kansan auto. Passat-kuskikaan ei pidä lompakossa vaimonsa kuvaa,
vaan aitiopaikalla on kuva uuden auton luovutustilaisuudesta
Silloin autossa vielä oli lähes kaikki tukivarret ehjinä. Audin tavoin
tämäkin on Skoda, mutta hintalapun hinta on tuplattu ostajan älyllisen
tason johdosta. Tyhmiä kusetaan aina.

VOLVO
Kun rahat eivät riitä mersuun ja velkaa on jo sman verran kuin pienellä valtiolla, niin sitten ajetaan farmarivolvolla. Omaa verrata jokaiseen
vastaantulevaan ajokkiin ja aina oma Volvo on maailman paras. Pikkujohtajien auto ja näistäkin vain tyhmimpien.
Kari K
Ex Stype 4.0
Ex XJ8 Sovereing LWB
Ex 40 muuta kinneriä + prätkiä
XKR 4.0 Convertible
Jeep Wrangler Unlimited Sahara 3.6
Yamaha GTS