XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Yleinen Jaguar-keskustelu
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

Näin syksyn kunniaksi ajattelin viimein laittaa projektiketjun pystyyn koskien omaa arkikulkinettani, joka kulki Hollannista Suomeen viime huhtikuussa. Minulla oli aiemmin turkoosin värinen, myös kohtalaisen harvinainen, x306 xjr, josta täällä myös jotain juttua. Viime talvena tuli kuitenkin tilanne, että piti siitä luopua. Se oli sääli, sillä auto oli hyvässä kunnossa korkeista kilometreistä (n. 270 000 km) huolimatta (=vaikea löytää ostajaa järkevään hintaan). Tämä päätyi onneksi kunnon harrastajalle, jolla tallista löytyi useampikin x300. Tilanteet sitten eli takaisinpäin, ja tulikin mahdollisuus jälleen harkita tällaisen käyttöharrasteauton hankkimista. Olin jo pidempään seuraillut euroopan XJR tarjontaa, ja sieltä oli jo jonkin aikaa pistänyt silmään Amsterdamissa myynnissä oleva aquamarine-värinen x308. Harmikseni se oli mustalla sisustalla, ja kilometrejäkin oli jo jonkin verran, 248 000 km. Uskalsin kuitenkin kiinnostua autosta, sillä auto oli ainut aquamarine-värinen xjr, joka on monen vuoden seuraamiseni aikana ollut myynnissä lhd-ohjauksella, ja tämä nimenomainen väri mielestäni sopii autoon kuvastaen oman aikansa värikästä trendiä. Olihan kilometrejä nyt kuitenkin vähemmän, kun edellisessä x300:ssa sen myydessäni, eikä ne siinä näkyneet juuri nimeksikään. Auton pyyntihintakin oli hyvin alhainen.

Laitoin kaverin asialle katsomaan autoa helmikuun lopulla. Aluksi myyjä ei vastannut kyselyihin, ja harkitsin välissä jo yhtä mustaa samanlaista, mutta noin viikon odottelun jälkeen myyjä yllättäen vastasikin, ja näyttö sovittiin. Itse en paikalle viitsinyt lähteä, sain autosta laajan kuvakokoelman ja suullisen koeajoraportin. Kuten auton matalasta pyyntihinnasta päätellä saattoi, kosmeettisia vikoja oli jonkin verran (naarmuja ja kolhuja, sisusta hieman epäsiisti). Auto kuitenkin kuulemma toimi hyvin, sitä oli huollettu, ja ruostetta ei juurikaan ollut. Huoltokirjaa ei ollut, mutta näin paljon ajetussa ei ollut syytä epäillä mittarilukemaa, ja lopulta tämän ikäisessä auton kunto ratkaisee enemmän. Tositteita huolloistakin oli ihan hyvin. Mikä tärkeintä, jakopään kiristäjät on vaihdettu metallisiin, ja jakopää oli näinollen täysin hiljainen. Kaikki muu kirjallisuus kuitenkin löytyi kantakorttia myöten. Kaikki kolme avainta on myös, ja kaksi kaukosäädintä.

Auton kuljetuksessa kesti pitkään. Lopulta kuitenkin huhtikuussa auto saapui Suomeen, ja pääsin ensimmäistä kertaa itse autoon tutustumaan. Se oli sellainen, kun oli ollut puhetta. Heti ensimmäisenä huolenaiheena oli se, ettei öljyn mittatikku ollut ihan alarajassaankaan. Vähän toista litraa meni öljyä koneeseen, ja ajamaan. Perustekniikka tuntui toimivan kivasti: koneessa oli vetoja enemmän kuin tarpeeksi, laatikko vaihtoi pehmeästi ja kaikki vaihteet kytkeytyivät. Vaihdelattikon häiriö -varoitus tuli ajotietokoneeseen joitain kertoja, mutta vikatilaan laatikko ei mennyt. Tämä korjaantui vaihdelaatikon öljyjenvaihdolla, ja sähköpistokkeen uusimisella. Lähes kaikki varusteetkin toimivat. Keskuslukituksen kaukosäädin toimi huonosti, mutta muutoin.

Lisävarusteitakin on hyvin, kuten varmaan kaikissa XJR:ssä: CATS-alusta, Harman Kardon -stereot cd-vaihajalla, Motorola-puhelin + handsfree, vakionopeudensäädin, penkinlämmittimet, kuljettajan muistipenkki, ristiseläntuet molemmilla edessä, alkuperäinen irroitettava jaguarin vetokoukku (!). Ne, jotka ovat tänne asti jaksaneet lukea, tietänevät, että XJR:ssä on lisäksi jo hyvin kattava vakiovarustelu.

Pian Suomeen tulon jälkeen auto kävi Jagfinnillä tarkituksessa. Autolle tehtiin laaja huolto (moottoriöljyt, vaihdelaatikon öljyt, ahtimen öljyt, tulpat, suodattimet jne.). Vähäisen öljyn määrän syyksi paljastui iso öljyvuoto, joka johtui vääristä venttiilikopan tiivisteistä, jotka lie laitettu jakopääremontin yhteydessä. Niiden vaihdon yhteydessä voitiin kuitenkin varmistua, että paikallaan tosiaan oli metalliset kiristäjät. Lisäksi alustaan laitettiin joitain uusia nippeleitä, vaihdettiin viallinen konepellin avausvaijeri uuteen ja vaihdettiin mersun laatikolle tyypillisesti vikaantuva/falskaava laatikon sähköpistokkeen läpivienti. Auton korin hyvästä kunnosta huolimatta pohjasta löytyi mätää niistä peruspaikoista, jotka hitsattiin kuntoon. Pohja oli kuitenkin Amsterdamilaiseksi autoksi yllättävän kova. Kori oli ruosteeton. Jagfinn toimi ihan hienosti, mutta hieman sai neuvotella, että sai laskusta "tuplaveloitukset" pois. Ihan kiltisti ne kuitenkin näihin oikaisuihin suostui, tiedä sitten miksi niitä siellä alunperinkään oli... Katsastuksesta auto meni hienosti läpi. Insinööri tuumasi katsastuksen alussa, että "tämähän sitten pitäisi jättää tänne pariksi viikoksi koeajoon" :P

Nyt olen autolla ajanut kesän aikana noin 8000km ilman sen kummempia ongelmia. Tekemistä vielä riittää, ja se tuskin koskaan loppuukaan. Esimerkiksi kierovesipumppu ei toimi ja hammastangon päässä olevat raidetangonpäät ovat väljät. Roikkuva kattoverhoilu pitäisi liimata, ja nahkapenkit entisöidä (edellisellä omistajalla ollut koira, joka saanut hieman naarmuja aikaiseksi nahkaan). Myös kuljettajan penkin sähkösäätöön tuli jossain vaiheessa jotain vikaa: korkeussäätö on jotenkin jumissa ja toimii vain osittain. Tämän myötä myös penkin muistiominaisuus lakkasi toimimasta. Näitä vastoin sitten taas esimerkiksi keskuslukituksen kaukosäätimet sain uudenveroiseen kuntoon putsaamalla sen kunnolla crc:n oxide cleanilla. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen autoon kaikinpuolin. Alusta (CATS) on mielestäni valovuosia edellä x306:n sporttialustaa sekä mukavuuden että ajettavuuden osalta. Kone on sivistyneempi, voimaa on enemmän sekä erityisesti tämä mersun 5G-laatikko on huikeasti modernimpi verrattuna x306:ssa olevaan GM:ään! Jalkoihin ei tarvitse jäädä, vaikka olisi vähän uudempaakin kalustoa verrokkina.

Ja viimeksi vaan ei vähäisimmäksi, kuvia autosta:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Hyödyntäen soneran multi-sim palvelua sain auton alkuperäisen motorolan puhelimen ja sitä kautta HF:n toimimaan:
Kuva
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
nupaha
Viestit: 121
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:11 pm

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja nupaha »

Komea pelihän tuo on ja tuo väri sopii hyvin tuohon korimallin.
Kyllähän tuolla ahdetulla kasilla kerkeä ihan kivasti. Syö se kyllä takarenkaitakin, vaikka onkin luistonesto. 8)
Kaveri sanoi koeajolla, että 160 jälkeen vasta tietää onko sitä voimaa vai ei... Kyllä kuulemma tuossa koneessa on.
Itse olen keskittynyt rauhalliseen cruisailuun.

Ps Niin miten tuo Soneran systeemi toimii? Itselläni on vielä puhelin testaamatta. Virrat tulee päälle, mutta tuo korttiasia ( SIM ) on selvittämättä.
Viimeksi muokannut nupaha, Ke Loka 12, 2016 7:34 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuva
Kesäkissa XKR
Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja Kopi »

Congrats! Hyvältä näyttää. Minäkin ostin aikoinaan XJ8:n Saksasta niin, että näin sen
itse eka kertaa Oulun satamassa. Ilman pettymyksiä.
Penkin häiriöistä muistelen täällä jossain olevan tarinaa, ne liittimet penkin alla. Tai
niihin menevät johdot murtuneet poikki.
Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

nupaha kirjoitti:Komea pelihän tuo on ja tuo väri sopii hyvin tuohon korimallin.
Kyllähän tuolla ahdetulla kasilla kerkeä ihan kivasti. Syö se kyllä takarenkaitakin, vaikka onkin luistonesto. 8)
Kaveri sanoi koeajolla, että 160 jälkeen vasta tietää onko sitä voimaa vai ei... Kyllä kuulemma tuossa koneessa on.
Itse olen keskittynyt rauhalliseen cruisailuun.

Ps Niin miten tuo Soneran systeemi toimii? Itselläni on vielä puhelin testaamatta. Virrat tulee päälle, mutta tuo korttiasia ( SIM ) on selvittämättä.
Kiitoksia! Niin minustakin sopii. Ja samanvärinen xjr oli top gearin testissä J. Clarksonin ajamana vuonna 1997! Ihan rauhallista ajoa toki suurimmaksi osaksi. Mersun laatikko on siitäkin kiva, että lähtee "normaalitilassa" aina kakkosella liikkeelle, ja näinollen tekee menosta hyvin vaivatonta, rauhallista ja pehmeää - jos niin haluaa. Kaasupoljinta lattiaan päin painamalla sitten taas pääseekin yllättämään monet.

Kaasupolkimesta puheenollen: (x308 ja x100) kannattaa kiriä kaasuvaijeri. Konehuoneen puolella, siellä mihin kaasuvaijeri päättyy, on siihen mahdollisuus. Näillä on tapana ajan myötä venyä, eikä sitten kaasu painaudu ihan "pohjaan saakka", vaikka pedaalin painaisikin kick-downille saakka. Tässäkin kirittävää oli muutama kierros (vaijerin suuntaisesti mitattuna ehkä siis noin puoli senttiä). Kaasupolkimesta lähti mukavasti löysät pois, ja kuuluisa persdynokin antoi aikaisempaa suurempia mittaustuloksia. Helppo tehdä itse, kymmenen minuutin homma. Kannattaa varata vaan pieni nippuside vanhan tilalle.

Sonera on tänäpäivänä ainut operaattori, joka tarjoaa (muulle kuin yritysasiakkaalle) multi-sim -palvelun. Olen ollut Radiolinjan asiakas vuodesta 2003 (?), kunnes nyt kesällä vaihdoin vartavasten tämän takia Soneralle! Hyvin niidenkin homma tuntuu toimivan. Multi-sim -palvelu maksaa jonkun euron kuussa, ja sitä vastaan saa toisen sim-kortin, joka toimii samalla numerolla, kuin se "pääkortti". Jos siis joku soittaa minulle, ja molemmat puhelimet ovat päällä (pääpuhelin ja auton puhelin), niin molemmat puhelimet soivat. Näistä kumpaan tahansa voi vastata ja puhelu etenee normaalisti. Kun toiseen puhelimeen vastaa, toinen tietysti lakkaa soimasta. Molemmista puhelimista soittaessa näkyy puhelun vastaanottajalle sama numero.

Peruspertin ratkaisu olisi ollut asentaa joku HF-järjestelmä jollain lisälaitteella, mutta itse lienen sen verran nörtti, että vanhan Motorolan käyttöönotto kiinnosti, niimpä tällainen ratkaisu. Lisäksi minulla on tapana pitää auto mahdollisimman alkuperäisenä. Hyvin toimii tällä tavalla, ja ohjauspyöränkin painikkeet tietysti on näin käytettävissä! Suosittelen kuitenkin testaamaan järjestelmän toimivuuden ennen multi-simin hankkimista. Motorola syö sisäänsä sellaisen täysikokoisen (luottokortin kokoisen) sim-kortin, joten jostain kannattanee kaivaa sellainen kehikko, johon voit oman sim-kortin asetella.
Kopi kirjoitti:Congrats! Hyvältä näyttää. Minäkin ostin aikoinaan XJ8:n Saksasta niin, että näin sen
itse eka kertaa Oulun satamassa. Ilman pettymyksiä.
Penkin häiriöistä muistelen täällä jossain olevan tarinaa, ne liittimet penkin alla. Tai
niihin menevät johdot murtuneet poikki.
Köpi
Kiitoksia! Onneksi täälläkin näin. Sen verran olen autoja ostaessa oppinut, että käytetyissä on ihan poikkeuksetta jotain laitettavaa, mutta isommilta remonteilta välttyminen on toki aina plussaa.

Epäilen, että mekanismi on jotenkin vaurioitunut siinä yhteydessä, kun auton ruostevaurioita korjattiin. Sitä varten nimittäin toki riisuttiin jonkin verran sisustaa, ja kuskin penkkikin on luultavasti käynyt ulkona. Varmahan toki en voi olla, mutta muistelen, että kaukosäätimestä ovet avattaessa penkin automaattinen säätyminen loppui jotakuinkin siihen, kun auto oli siellä Jagfinnillä. En siihen silloin kiinnittänyt sen kummemmin huomiota, kun ei tarvetta penkin säädölle ole ollut, mutta kesällä sitten huomasin jossain vaiheessa, ettei muistinapeista tapahdu enää mitään, ja korkeussäätö jumittaa/ehkä vähän rutiseekin. Täytyypä kuitenkin lueskella. Korkeussäätöä lukuunottamatta penkin säädöt toimii hyvin.
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
nupaha
Viestit: 121
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:11 pm

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja nupaha »

H.E. von Kuusi kirjoitti:
Sonera on tänäpäivänä ainut operaattori, joka tarjoaa (muulle kuin yritysasiakkaalle) multi-sim -palvelun. Olen ollut Radiolinjan asiakas vuodesta 2003 (?), kunnes nyt kesällä vaihdoin vartavasten tämän takia Soneralle! Hyvin niidenkin homma tuntuu toimivan. Multi-sim -palvelu maksaa jonkun euron kuussa, ja sitä vastaan saa toisen sim-kortin, joka toimii samalla numerolla, kuin se "pääkortti". Jos siis joku soittaa minulle, ja molemmat puhelimet ovat päällä (pääpuhelin ja auton puhelin), niin molemmat puhelimet soivat. Näistä kumpaan tahansa voi vastata ja puhelu etenee normaalisti. Kun toiseen puhelimeen vastaa, toinen tietysti lakkaa soimasta. Molemmista puhelimista soittaessa näkyy puhelun vastaanottajalle sama numero.

Peruspertin ratkaisu olisi ollut asentaa joku HF-järjestelmä jollain lisälaitteella, mutta itse lienen sen verran nörtti, että vanhan Motorolan käyttöönotto kiinnosti, niimpä tällainen ratkaisu. Lisäksi minulla on tapana pitää auto mahdollisimman alkuperäisenä. Hyvin toimii tällä tavalla, ja ohjauspyöränkin painikkeet tietysti on näin käytettävissä! Suosittelen kuitenkin testaamaan järjestelmän toimivuuden ennen multi-simin hankkimista. Motorola syö sisäänsä sellaisen täysikokoisen (luottokortin kokoisen) sim-kortin, joten jostain kannattanee kaivaa sellainen kehikko, johon voit oman sim-kortin asetella.
Meikäläisen auto, kun on vm-99, niin siinä on tuo alkuperäinen puhelin 2G-mallia. On muuten Motorolan ( Startac 130 ) tekemä Jaguar-logolla ja Jaguar-softalla. Toimiikohan nuo nykypäivän kortit/liittymät noissa 2G-puhelimissa ?
HF löytyy meikäläisenkin autossa enkä muita systeemejä autooni huoli eli samalla linjalla teikäläisen kanssa. Mahdollsimman orggis-look, jos vaikka sattuis museoimaan tuon vehkeen ja jos sattuis niin hyvä säkä, että tuosta autosta tulisi "haluttu klasikko", niin alkuperäiset, vähän ajetut on siinä kastissa haluttua kamaa.
Kuva
Kesäkissa XKR
henu
Viestit: 186
Liittynyt: To Elo 14, 2014 8:50 pm
Paikkakunta: Kuopio

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja henu »

H.E. von Kuusi kirjoitti: Kaasupolkimesta puheenollen: (x308 ja x100) kannattaa kiriä kaasuvaijeri. Konehuoneen puolella, siellä mihin kaasuvaijeri päättyy, on siihen mahdollisuus. Näillä on tapana ajan myötä venyä, eikä sitten kaasu painaudu ihan "pohjaan saakka", vaikka pedaalin painaisikin kick-downille saakka. Tässäkin kirittävää oli muutama kierros (vaijerin suuntaisesti mitattuna ehkä siis noin puoli senttiä). Kaasupolkimesta lähti mukavasti löysät pois, ja kuuluisa persdynokin antoi aikaisempaa suurempia mittaustuloksia. Helppo tehdä itse, kymmenen minuutin homma. Kannattaa varata vaan pieni nippuside vanhan tilalle.
Ei sitä nyt ihan tuntumalla toinna ruuvailla, sielä kaasuläpällä kuuluukin olla aavistuksen väljää/löysää, obd lukia kiinni ja kattoo lukialla kaasuläpän aukeamis prosenttia ja säätää sen mukaan, kaasupolkimen alla olevassa muovi tatissakin on säätö ihan kiertämällä joko kiinni tai auki.
1Heka
Viestit: 41
Liittynyt: La Helmi 11, 2012 8:36 pm

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja 1Heka »

Moi
Minkä kokoiset renkaat/vanteet ?
Itse vaihdoin just XK8:n XJR:ään ja siinä 19" 255/40 renkaat ja voin sanoa "en tykkää".
Olisiko 18" vanteita ylimääräisiä olisin kiinnostunut.
Heka
Just enjoy every day !
XJ 3.0D Premium Luxory
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

1Heka kirjoitti:Moi
Minkä kokoiset renkaat/vanteet ?
Itse vaihdoin just XK8:n XJR:ään ja siinä 19" 255/40 renkaat ja voin sanoa "en tykkää".
Olisiko 18" vanteita ylimääräisiä olisin kiinnostunut.
Heka
Moi!

Kesäpyörät on ne XJR:n vakiokokoiset 255/40/18, jotka näkyy kuvissa. Prefacelift x308 XJR:n alkuperäiset vanteet. Hyvät ne on mielestäni ajaa, joskin nuo leveät renkaat korostavat alustan välyksiä (raidetangon päät) melko ikävästi.

Pari viikkoa sitten tuli laitettua talvipyörät tähän alle. Vanteina x300:n Dimple-malliset 16 tuumaiset. Renkaina Nokian Hakkapeliitta -nastat, joiden kanssa pitoa piisaa tasaisen hyvin kelillä kuin kelillä. X308 XJR:ään menee 16" vanteet ainoastaan vuosimalliin 98, sillä vuonna 99 etujarrulevyt suurenivat 305mm:stä 325mm:iin, eikä 16" enää mahdu pyörimään.

Jo viime keväästä saakka vaivannut lämmön puute tuli selvitettyä eilen. Arvaukseni rikkinäisestä kiertovesipumpusta osoittautui oikeaksi: pumpun pistokkeelle tuli 14V kyllä, mutta pumppu ei pyörinyt edes antaessa suoraan virtaa. Pumpun avaamisen jälkeen ei tarvinnut pitkään ihmetellä missä vika oli, hiilet olivat aivan loppu. Pumppu oli sipannut siihen, kun toinen hiilistä oli kulunut niin pitkälle, että hiilen päälle tuleva johdin oli leikkautunut poikki.

Kuva

Kuva

Jagfinn pyytää uudesta alkuperäisestä kiertovesipumpusta 680 euroa ja tarvikeosa kustantaa noin puolet alkuperäisen hinnasta. Pumppu näytti muuten oikein hyväkuntoiselta, ja kaverilta oli jäänyt ylimääräiseksi jostain rälläkästä hiilet, joista sai viilattua sopivan kokoiset. Uudet hiilet kolvilla kiinni, pumppu kasaan ja takaisin autoon kiinni. Nyt tulee taas kuumaa, niinkuin kuuluu!

Vaihdoin jäähdytinnesteet samalla, yllätyksekseni ulos tuli punaista nestettä! Kunnon huuhtelun jälkeen täytin järjestelmän tällaisella.
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

Terve,

Ihan saman hiilitempun tein joskus viitisen vuotta sitten. RC-auton moottorin hiilet on aika lähelle samaa kokoa.

-Jakuvaari

Jk. Löytyy varmaan haulla täältäkin...
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
XJR-99
Viestit: 437
Liittynyt: Pe Joulu 16, 2011 9:33 pm

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja XJR-99 »

Boschin 010 maksaa noin satasen. Jos nyt vähän vakiota tehokkaampaa pumppua tarvitsee.
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

Olisi varmasti jostain saanut uudet, oikeankokoiset hiiletkin suoraan, mutta en nähnyt tähän tarvetta, kun hieman isokokoisista rälläkän hiilistä sai suht. pienellä vaivalla viilattua oikean kokoiset. Eikä niitä tarvinnut lähteä hakemaan mistään, kun remonttia tein ko. kaverin tallissa, jossa ne hiiletkin olivat. Samaisella kaverillani olisi ollut myös ylimääräisenä bochin kiertovesipumppu, jota oli alunperin tarkoitus sovitella alkuperäisen tilalle. Näin kuitenkin järkevämmäksi vaihtoehdoksi käyttää alkuperäistä pumppua, kun siitä sai ihan toimivan hiilien vaihdolla. Kuumaa tulee tuolla alkuperäiselläkin tarvittaessa ihan riittämiin 8)
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
tlindi
Viestit: 326
Liittynyt: Su Touko 15, 2011 4:56 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja tlindi »

H.E. von Kuusi kirjoitti:Olisi varmasti jostain saanut uudet, oikeankokoiset hiiletkin suoraan, mutta en nähnyt tähän tarvetta, kun hieman isokokoisista rälläkän hiilistä sai suht. pienellä vaivalla viilattua oikean kokoiset. Eikä niitä tarvinnut lähteä hakemaan mistään, kun remonttia tein ko. kaverin tallissa, jossa ne hiiletkin olivat. Samaisella kaverillani olisi ollut myös ylimääräisenä bochin kiertovesipumppu, jota oli alunperin tarkoitus sovitella alkuperäisen tilalle. Näin kuitenkin järkevämmäksi vaihtoehdoksi käyttää alkuperäistä pumppua, kun siitä sai ihan toimivan hiilien vaihdolla. Kuumaa tulee tuolla alkuperäiselläkin tarvittaessa ihan riittämiin 8)
Täälläpä tietoa ko pumpusta (X100), pätee muutoin X308, mutta sen pumppuun hitsattu metallikiinnike on erilainen.

https://1drv.ms/f/s!AiEAhAEXbv5zp6MjJaJa5bvfuLnOpQ

Hiilien askartelukuvissa olevat aihiot oli jostain Seat laturista, mutta pahuksesti tuotenro on tallissa varahiilien muovipussissa kiinni.

T.mi
parts@jagports.fi
yyyy-XK
2013-XKR 100 Convertible 2002 32kMiles
-http://www.youtube.com/watch?v=5tDoerlXavk
2011-XK8 Coupe 1997 Super Sports - Aquamarine 285kKM
ex: X100 RHD Coupe 98 & X100 LHD Conv 98
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

Tähän hieman päivitystä näin välipäivinä. Jo ostohetkestä lähtien ärsyttänyt piippaus tuli selvitettyä. Tämä siis teki sitä, että aina kun laittoi startin jälkeen ensimmäisen kerran pakin päälle, kuului jostain takaa voimakasta piippausta noin 3-4 sek ajan. Joo, heti tuli mieleen, että varmaan joku parkkitutkajärjestelmä. Takapuskurissa ei kuitenkaan ollut mitään antureita, joten hämmennyin, ja annoin vaan asian olla. Tänään sitten innostuin asiaa kuitenkin tutkimaan, ja totesin, että autossa tosiaan on ihan alkuperäinen parkkitutkajärjestelmä (en edes tiennyt, että on saanut prefaceliftiin!), mutta ilmeisesti takapuskuri on jossain vaiheessa vaihdettu, ja uusia antureita ei ole laitettu!? No, nyppäsin nyt sen johdon siitä parkkitutkaboxista veks, ja piippaus hävisi. Pitää jossain vaiheessa harkita, jos tilaisi uudet anturit ja poraisi paikoilleen, kun kerran järjestelmä on olemassa ja ilmeisesti ainakin jollain tavalla toimiikin, kun sen häiriöpiippauksen joka kerta antoi.

Tämä (puskurin vaihto) selittää myös sen, miksi autossa on (jaguarin alkuperäinen) irroitettava vetokoukku, jota ei saa paikoilleen, kun takapuskuri tulee tielle. Empä kyllä aio puskuriin koloja sitä varten kaivertaa, tuo 530d on vetohommiin ehkä vähän sopivampi laite :roll:
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

Pientä päivitystä. Monesti kun on kovasti ennakkoluuloja näitä Jaggeja kohtaan ihmisillä, että "kuinka tuo talvellakin toimii". Toissapäivänä ei enää tuo 530d jaksanut lähteä avaimesta käymään, virta loppui kesken. Onneksi tiesin, että jagge lähtee varmasti, ja se lähtikin kuin palmun alta 8) Eräs naapuri tuli sitten naureskelemaan, kun annoin jaggella virtaa tälle saksalaisen laatuvalmistajan autolle! Bemarin puolustukseksi sanottakoon, että on ollut hyvin lyhyttä ajoa pääasiassa. Tosin niin on kyllä jaggellakin, ja se on enimmäkseen seisonut kylmässä tallissa kokoajan.

Ennakkoluulot toki lienevät aiheellisia jostain aikojen takaa. Isäni ensimmäinen auto oli vuoden 1951 Morris Oxford, joka oli silloin, kun se isälleni tuli, vain kolme vuotta vanha, ja sitä ei kuulemma pakkasella käyntiin saanut. Se tosin oli aikaisemmin ollut taksina Helsingissä. Talvella ajot tehtiin isäni isän V8 "kuuppa" Fordilla :lol:
Viimeksi muokannut H.E. von Kuusi, La Tammi 07, 2017 7:01 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
Avatar
jakuvaari
Viestit: 2061
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 5:00 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja jakuvaari »

Moi,

OT mutta kun meidän perheessä oli Bemari, 1800 neliovinen "neue Klasse", niin esim. Itä-Suomen visiiteillä saatiin autoa sitten hinailla käyntiin milloin milläkin traktorilla yms. Kaiken kukkuraksi siinä oli 6V sähköt, akku jäätyi parikin kertaa halki, lataus katosi silloin tällöin ja käynnistymisen laita oli kesälläkin vähän niin ja näin. Kyllä se kulki aika iloisesti sen aikaisksi, mutta äiti kyllästyi siihen aika pian ja tilalle tuli "the tank" Volvo 144 karvalakki ja vaikka äiti puhuikin aina ihaillen ystäviensä Jaguareista (Daimlereista) ja Rovereista, ei sellaista koskaan hankkinut. No pojasta polvi paranee...

-Jakuvaari

Jk. Vanhatkin Jagget lähtee kuin palmun alta, jos vaan on akussa virtaa ja tankissa bensaa, toki sopivat öljyt auttaa sitä ensimmäistä veivaamista. Ja omistajan käsikirjasta selviää, miten ko. auto tulee käynnistää, aika yleinen virhe kaasuttimilla varustetuilla XK-moottoreilla on liian pitkä veivaus ja kytkimen painaminen. Vaihde vapaalla, ei paineta mitään poljinta, jos on rikastin/käsikaasu ja kone on kylmä, vedetään se pohjaan ja sitten lyhyt pyöräytys. Jos ei heti lähde, niin ei veivata vaan odotetaan hetki ja sitten lyhyt uusi pyöräytys. Omat autot lähtee aina ekalla, tai tokalla iloisesti käyntiin! 8)
75 XJ6C 4.2L MOD * '72 E-Type 5.3L OTS * '50 MKV 3.5L DHC * '98 XJ8 3.2L Executive (ex) * '66 E-Type 4.2L 2+2 (ex)
____65.500km__________50.000km___________8.800km____________104.000km_______________67.000km_________
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

jakuvaari kirjoitti:Moi,

OT mutta kun meidän perheessä oli Bemari, 1800 neliovinen "neue Klasse", niin esim. Itä-Suomen visiiteillä saatiin autoa sitten hinailla käyntiin milloin milläkin traktorilla yms. Kaiken kukkuraksi siinä oli 6V sähköt, akku jäätyi parikin kertaa halki, lataus katosi silloin tällöin ja käynnistymisen laita oli kesälläkin vähän niin ja näin. Kyllä se kulki aika iloisesti sen aikaisksi, mutta äiti kyllästyi siihen aika pian ja tilalle tuli "the tank" Volvo 144 karvalakki ja vaikka äiti puhuikin aina ihaillen ystäviensä Jaguareista (Daimlereista) ja Rovereista, ei sellaista koskaan hankkinut. No pojasta polvi paranee...

-Jakuvaari

Jk. Vanhatkin Jagget lähtee kuin palmun alta, jos vaan on akussa virtaa ja tankissa bensaa, toki sopivat öljyt auttaa sitä ensimmäistä veivaamista. Ja omistajan käsikirjasta selviää, miten ko. auto tulee käynnistää, aika yleinen virhe kaasuttimilla varustetuilla XK-moottoreilla on liian pitkä veivaus ja kytkimen painaminen. Vaihde vapaalla, ei paineta mitään poljinta, jos on rikastin/käsikaasu ja kone on kylmä, vedetään se pohjaan ja sitten lyhyt pyöräytys. Jos ei heti lähde, niin ei veivata vaan odotetaan hetki ja sitten lyhyt uusi pyöräytys. Omat autot lähtee aina ekalla, tai tokalla iloisesti käyntiin! 8)
Jaa! Kuvittelin jotenkin aina, että neue Klasse olisi ollut luotettava siinä missä muutkin saksalaiset. Morriksen jälkeen isällä oli vuoden verran mosse, kun länsiautoja sai jonottaa aika pitkään. Vuonna 58 sai kuitenkin käsiinsä Opel Rekordin, ja niitä sitten olikin useampi peräjälkeen, ja myös yksi Commodore, kun ne tulivat markkinoille. Niillä reissattiin ahkerasti Euroopassakin. Morriksen ja mossen jälkeen vannoutui pyhästi saksalaisten autojen nimeen. Niin olin itsekin ennen, kunnes hiffasin, että osataan niitä hyviä autoja muuallakin tehdä. Itäautoa en kyllä silti ottaisi, mukaanlukien japanilaiset!
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

Eräästä toisesta ketjusta sain vinkin verkkosivustosta (myton/justjagsuk.com), josta sai tilattua sisemmän raidetangon pään erikseen, joten tilasin niitä kaksi kpl. Eilen sitten viimein pääsin vaihtohommiin, ja kun olin ensimmäisen vanhan tangon saanut autosta käteen (oli muuten väljä) totesin, että uusi tanko on pari senttiä liian pitkä. Laitoin kuitenkin molemmat uudet paikoilleen, mutta aurausta ei saa säädettyä oikein, vaan jää tappiasennossakin liian ulos (nauhamittauksella auraus oli molemmissa etupyörissä n. 1cm negatiivista). Nyt sitten odotellaan tuolta sivustolta selvitystä asiaan, käytännössä saan varmaan siis uudet raidetangot. Olivat kyllä hyvin avuliaita, ja livechatilla sai samantien asiakaspalvelua. Siitä bonusta!

Toinen antikliimaksi, jonka kotiin ajaessa tallilta havaitsin on, että joku siellä etupäässä vieläkin klopisee, joskin myös joku klopina kuuluu hävinneenkin. Ohjauksen väljyydestä on paha vielä sanoa mitään, kun auraukset on niin pielessä, mutta "perstuntumalta" arvioisin kyllä hyvin tiukenneen. Lieköhän siellä alapallot vielä klopisee? Pitää vähän yrittää tutkia, ja ruinata mahdollisesti tuolta alapallot niiden oikeiden raidetankojen mukana.

Eilen ajoin myös autolla pienen peurakolarin tuonne tallille ajellessa, jossa raidetankojumppa tehtiin. 70 rajoitusalueella tien vasemmalta puolelta ampaisi eteen peura, jota onnistuin väistämään sen vasemmalta puolelta, mutta samaan aikaan toinen peura juoksi vasempaan kylkeen kiinni. Vasempaan kylkeen tuli hyvä kasa klommoja ja jotain nirhaumia :evil: No, onneksi vakuutus korvaa, mutta onhan siinä toki aina se ikävä omavastuu maksettavana.
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
pta
Viestit: 119
Liittynyt: Ma Kesä 08, 2015 1:12 pm

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja pta »

Moi. Jos vertaat vanhaa niveltä uuteen niin voitko kertoa missä mittavirhe on. Mulla on 1 uusi vielä joka ainakin mulle sopii. Jos tarvitset ni joutaa avuksi. Hyvä ettei sitten pahemmin käynyt kolarissa.
XJ-8 4.0 Sovereign 2000
X-Type 3.0 Estate 2004
X-Type 3.0 Sedan 2003
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

pta kirjoitti:Moi. Jos vertaat vanhaa niveltä uuteen niin voitko kertoa missä mittavirhe on. Mulla on 1 uusi vielä joka ainakin mulle sopii. Jos tarvitset ni joutaa avuksi. Hyvä ettei sitten pahemmin käynyt kolarissa.
Uusien ulompi kierreosa oli ehkä noin 2cm pitempi vanhoihin verraten. Oli muutenkin hieman erilainen. Luotin vaan liikaa siihen, että osa on oikea ja todettu sopivan tähän autoon, olisi pitänyt jättää laittamatta paikoilleen. Näistä ei oikein saa noita ulompia raidetangon päitä hajottamatta pois, jos ei irrota jarrusatulaa, ja nekin tuntui hyvin olevan kiinni, niin jäi tekemättä. Kiitoksia vain, nyt odottelen, josko tuolta justjags:sta kuuluisi jotain. Niiden piti meilata jo perjantaina, mutta ei sitten vielä meilanneetkaan. Eli otetaan nyt aiempiin myöntämiini asiakaspalvelubonuksiin vielä pieni varaus.
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
H.E. von Kuusi
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Loka 07, 2014 7:13 am

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja H.E. von Kuusi »

Nyt on raidetangot vaihdettu oikeisiin. Oli tällä kertaa nopea homma vaihtaa: meni puoli tuntia/puoli. Ulommat päätkään eivät olleet vielä porautuneet niin lujasti kiinni, että molemmat sai varteen hakkaamalla irroitettua kartiokiinnityksestä. Pyörät suunnautin eilen: takana oli heittoa jonkin verran, mutta olin "näppituntumalta" onnistunut saamaan etupään sallitun rajojen sisään! Hieman edestäkin kyllä säädettiin. Ratti jäi vielä vinoon, mutta se korjataan ensiviikolla. Uraherkkyys ja vetely poistui täysin!

Tuli samalla vaihdettua kallistuksenvakaajan kumit. SCC:ltä suomeen toimitettuna Jaguarin alkuperäiset 20e/kpl (briteistä tilattuna tarvikekumit yhteensä yli 50e), ja vaihto oli todella helppo! Vaikka vanhat kumit vaikuttivat ehjiltä, niin kyllä sieltä vaan se etupään kolina näiden vaihdolla poistui. Myös kallistuksenvakausominaisuudet paranivat huomattavasti - yllättäen. Ehdottomasti yksi parhaista remonteista hinta-laatu -suhteeltaan, jonka olen tehnyt! Takana vielä joku klopisee, mutta sen tutkiminen saa jäädä myöhemmälle.

Peurakolarin jäljet korjasi Espoon Autoklinikka, ja jälki oli todella hyvää. Koko kylki piti maalata, ja tämä onnistui hyvin. Haasteellisesta väristä huolimatta sävyeroa ei tullut.

Tänään varoitti pari kertaa jäähdytinnesteen vähyydestä. Pieni loraus piti lisätä. Jäi luultavasti jostain tihkumaan kiertovesipumppuremontin jälkeen.

En tiedä kiinnostaako ketään, mutta ajattelin pitää foorumia aktiivisena omalta osaltani vaikka onkin talvikausi!
MB C 320 cdi w204 Avantgarde '08
Avatar
kissaeläin
Viestit: 4838
Liittynyt: Su Tammi 22, 2012 9:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja kissaeläin »

H.E. von Kuusi kirjoitti:Nyt on raidetangot vaihdettu oikeisiin. Oli tällä kertaa nopea homma vaihtaa: meni puoli tuntia/puoli. Ulommat päätkään eivät olleet vielä porautuneet niin lujasti kiinni, että molemmat sai varteen hakkaamalla irroitettua kartiokiinnityksestä. Pyörät suunnautin eilen: takana oli heittoa jonkin verran, mutta olin "näppituntumalta" onnistunut saamaan etupään sallitun rajojen sisään! Hieman edestäkin kyllä säädettiin. Ratti jäi vielä vinoon, mutta se korjataan ensiviikolla. Uraherkkyys ja vetely poistui täysin!

Tuli samalla vaihdettua kallistuksenvakaajan kumit. SCC:ltä suomeen toimitettuna Jaguarin alkuperäiset 20e/kpl (briteistä tilattuna tarvikekumit yhteensä yli 50e), ja vaihto oli todella helppo! Vaikka vanhat kumit vaikuttivat ehjiltä, niin kyllä sieltä vaan se etupään kolina näiden vaihdolla poistui. Myös kallistuksenvakausominaisuudet paranivat huomattavasti - yllättäen. Ehdottomasti yksi parhaista remonteista hinta-laatu -suhteeltaan, jonka olen tehnyt! Takana vielä joku klopisee, mutta sen tutkiminen saa jäädä myöhemmälle.

Peurakolarin jäljet korjasi Espoon Autoklinikka, ja jälki oli todella hyvää. Koko kylki piti maalata, ja tämä onnistui hyvin. Haasteellisesta väristä huolimatta sävyeroa ei tullut.

Tänään varoitti pari kertaa jäähdytinnesteen vähyydestä. Pieni loraus piti lisätä. Jäi luultavasti jostain tihkumaan kiertovesipumppuremontin jälkeen.

En tiedä kiinnostaako ketään, mutta ajattelin pitää foorumia aktiivisena omalta osaltani vaikka onkin talvikausi!
Hiljaistahan täällä on ollut yleensä...
Kuva Kuva
S Type R (2002) -Black Edition-
Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja Kopi »

H.E. von Kuusi kirjoitti: Takana vielä joku klopisee, mutta sen tutkiminen saa jäädä myöhemmälle.
Oiskohan syynä tämä varsin yleinen kolinan aiheuttaja:
viewtopic.php?f=2&t=2168&p=10478
Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
XJR-99
Viestit: 437
Liittynyt: Pe Joulu 16, 2011 9:33 pm

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja XJR-99 »

kissaeläin kirjoitti:
H.E. von Kuusi kirjoitti:Nyt on raidetangot vaihdettu oikeisiin. Oli tällä kertaa nopea homma vaihtaa: meni puoli tuntia/puoli. Ulommat päätkään eivät olleet vielä porautuneet niin lujasti kiinni, että molemmat sai varteen hakkaamalla irroitettua kartiokiinnityksestä. Pyörät suunnautin eilen: takana oli heittoa jonkin verran, mutta olin "näppituntumalta" onnistunut saamaan etupään sallitun rajojen sisään! Hieman edestäkin kyllä säädettiin. Ratti jäi vielä vinoon, mutta se korjataan ensiviikolla. Uraherkkyys ja vetely poistui täysin!

Tuli samalla vaihdettua kallistuksenvakaajan kumit. SCC:ltä suomeen toimitettuna Jaguarin alkuperäiset 20e/kpl (briteistä tilattuna tarvikekumit yhteensä yli 50e), ja vaihto oli todella helppo! Vaikka vanhat kumit vaikuttivat ehjiltä, niin kyllä sieltä vaan se etupään kolina näiden vaihdolla poistui. Myös kallistuksenvakausominaisuudet paranivat huomattavasti - yllättäen. Ehdottomasti yksi parhaista remonteista hinta-laatu -suhteeltaan, jonka olen tehnyt! Takana vielä joku klopisee, mutta sen tutkiminen saa jäädä myöhemmälle.

Peurakolarin jäljet korjasi Espoon Autoklinikka, ja jälki oli todella hyvää. Koko kylki piti maalata, ja tämä onnistui hyvin. Haasteellisesta väristä huolimatta sävyeroa ei tullut.

Tänään varoitti pari kertaa jäähdytinnesteen vähyydestä. Pieni loraus piti lisätä. Jäi luultavasti jostain tihkumaan kiertovesipumppuremontin jälkeen.

En tiedä kiinnostaako ketään, mutta ajattelin pitää foorumia aktiivisena omalta osaltani vaikka onkin talvikausi!
Hiljaistahan täällä on ollut yleensä...
Hiljaista on kun Rebel on hiljaa - ja toisin päin.
Kopi
Viestit: 1961
Liittynyt: Ma Marras 29, 2004 11:25 am
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: XJR aquamarine (x308) - arkikulkine

Viesti Kirjoittaja Kopi »

XJR-99 kirjoitti:
kissaeläin kirjoitti: Hiljaistahan täällä on ollut yleensä...
Hiljaista on kun Rebel on hiljaa - ja toisin päin.
Jaa, miten sen nyt ottaa. Ei kai n.100 aktiivista threadiä (Yleinen+Tekniikka), joissa useampia viestejä kussakin, ole
huonosti 69 päivän aikana (kuluvaa vuotta), huomioiden automerkin yleisyyden maassamme?
Toki jossain VAG-forumilla on paljon enemmän, mutta niin on niitä kuskejakin.
Köpi
1961 Mk2 3.8L MOD      ex: 2000 XJ8 3.2L Executive
Kuva
https://kulusjarvi.eu/jagmk2.htm
Vastaa Viestiin