Kissalla Kiovaan

Yleinen Jaguar-keskustelu
Ursus arctos
Viestit: 22
Liittynyt: Pe Joulu 26, 2014 11:22 am

Kissalla Kiovaan

Viesti Kirjoittaja Ursus arctos »

Kulkuvälineenä 4-litrainen X300 vuodelta 1996. Lähdin lauantai-iltana Helsingistä. Laivalla Tallinnaan ja sieltä Via Balticaa aina Bialystokiin saakka. Yöpyminen Riiassa ja kaksi yötä Bialystokissa. Bialystokista samana päivänä Kiovaan. Tulin myöhään tiistai-iltana perille ja ajattelin laittaa muutaman huomion tuoreeltaan samalla kun nautin pari lähikaupasta ostamaani olutta iltapalaksi. Ajelin yksin koko matkan tänne . Paluumatkalle on sitten toinenkin ajaja. Keli oli koko ajan kuiva, koska satuin pyshtymään Puolan Bialystokissa juuri sateiden ajan. Kovin huonolla kelillä en kyllä olisi muutenkaan jatkanut matkaa, koska varsinaista kiirettä ei ollut.

Alun perin ajattelin ajaa Valko-Venäjän läpi Kiovaan, koska reitti on lyhyempi. Valitetavasti Valko-Venäjä vaatii viisumin läpikulkuunkin, joten päädyin pidempään reittiin Puolan kautta. Ukrainaan ei viisumia tarvita. Yritän tosin saada Kiovasta Valko-Venäjän transitviisumin ja palata sitä tietä. Tiedoksi muuten, että jos lentää Minskiin, ilman viisumia saa oleilla Valko-Venäjällä 5 päivää, mutta tämä siis koskee vain lentoja.

Via Baltican osuus oli todella vaihteleva teiden puolesta. Varsinkin Liettuassa oli paljon tietöitä ja välillä mentiin tosi hitaasti ja välillä kovempaa. Jos ei paljon pysähtele matkalla, niin reitti on minusta tylsähkö ajettava. Itselleni ei tällä kertaa olennaista ollut matka vaan määränpää, enkä pysähdellyt juuri missään muualla kuin yöpymispaikoissa.

Olen ajellut Puolassa ja Baltiassa ensimmäistä kertaa enemmän 1999 ja liikennekulttuuri on nykyään ihan toista kuin silloin. Varsinkin Puolassa vielä parikymmentä vuotta sitten meininki oli vaarallista ja hevoset rekat ja henkilöautot menivät samaa kaistaa sikin sokin. Nykyään ei Puolassa hevosia näy (Ukrainassa vielä näkyy). Autot ovat parantuneet ja nopeudet laskeneet. Toiset tielläliikkujat otetaan hyvin huomioon. En koko matkalla kuullut yhtään torven töräystä tai nähnyt yhtään vaarallista ohitusta.

Bensan hinta laskee pohjoisesta etelään tultaessa. Karkeasti ysivitonen tällä hetkellä Suomessa 1,55, Virossa 1,35, Latviassa 1,25, Liettuassa 1,20, Puolassa 1,15 ja Ukrainassa 0,95 €/litra.

Matkaa kotoa Helsingistä tuli ajotietokoneen mukaan maitse kaiken kaikkiaan noin 1.650 km (ja merimatka päälle). Keskinopeus oli 75 km/h (Ukrainan osuus, jonkin verran yli 500 km tuli ajettua erittäin kovaa, muuten suhteelisen normaalia vauhtia), tässä on siis mukana odottelut Puolan ja Ukrainan rajalla ja kaupunkiajo yms). Keskikulutus 10,5 l/ 100 km. ilman Ukrainan osuutta keskikulutus olisi jäänyt 9,5:een.

Autona oli siis jo 22 vuoden ikäinen Jaguar. Kaikki meni kuitenkin erittäin mallikkaasti. Tällainen auto hyvällä kesäkelillä on ilo ajaa eikä häpeä uudemmileenkaan. Ukrainan silmänkantamattomilla suorilla, joilla saa ajaa aika lailla itsekseen, tuli kokeiltua auton suorituskykyäkin. Taitaa olla kuitenkin niin, että muutama hevosvoima on auton tehoista jäänyt vuosien varrelle. Muistaakseni huippunopeudeksi jossain manuaalissa luvattiin 230 km/h, mutta tällaiseen mittarinopeuteenkaan en kyllä yltänyt. Sen sijaan vielä sataa kahdeksaakymppiä ajaa pakottomasti ihan ilokseen pidemmänkin matkaa.

Itäisen Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan käytettyjen premium-autojen ykkönen vaikuttaa olevan ylivoimaisella äänienemistöllä Audi ja BMW tulee hyvänä kakkosena. Jaguareja näillä teillä ei näy - eikä Mersujakaan. Ukrainan rajalla rajavartija ei löytänyt Jaguar X300:selle sopivaa mallimerkintää tietokoneelta, ja se piti erikseen luoda tietokantaan - vanha kissa ei siis ole kovin yleinen näky näilä kulmilla.

Suunnittelin myös ostavani täältä paikan päältä uudet kesäkumit. Vanhat eivät ole vielä sakkopinnalla, mutta niillä on jo ikää niin paljon (kai kohta 10 vuotta), että on syytä hankkia uudet jo ihan märkäpitoa silmälläpitäen.
- X300 4,0 Sovereign vm. 1996
JNi
Viestit: 586
Liittynyt: To Touko 26, 2011 9:03 am
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kissalla Kiovaan

Viesti Kirjoittaja JNi »

Hieno reissu! Ja on siinä vain toisenlainen tunnelma, kun matkan tekee täysi-ikäisellä Jaguarilla!

Jouko
Jaguar XJ8 -05 (Japani)
--------------------------
Huollettavana: Jaguar XF-DS -10 (Suomi)
Muuttaneet: Jaguar XK8 Convertible -99 (Kalifornia), Jaguar S-Type 3.0 -99 (Saksa)
Purettu: Jaguar XK8 Cabriolet -99 (Saksa)
Rekka ruhjoi: Jaguar XJ6 D -06 (Saksa)
Avatar
Jku
Viestit: 226
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2006 7:22 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Kissalla Kiovaan

Viesti Kirjoittaja Jku »

Minä ajelin nolla seuduilla mp:lla jokunen vuosi sitten.
Ukrainassa poliisit kyttäilivät ja kun ajoin liikenneympyrässä 360 astetta ( en ehtinyt lukemaan tienviittoja ekalla kierroksella), niin pysäyttivät ja vastivat sakkoa 200 ”juoroa”.
Ei käynyt visa, joten lompakossa olleet 40 € riittivät. Eivät antaneet kuittia! :roll:
Odessa on hieno kaupunki ja rantahotelllle voi ajaa, kun maksaa vartijalle pari kymppiä ”valvontamaksua”. Muuten pitää kävellä muutama sata metriä.
Valko-Venäjällä oli rauhallista ja turvallista. Yksi ylinopeussakko, n 25€/ 2 pyörää, ja sai kuitinkin. Sakon perusteena oli läppärillä valokuva, jossa tulimme 75km/ h ( rajoitus 50km/h).
Transnisrtian läpiajoa kannattaa harkita kahdesti. Me jäimme jumiin pariksi tunniksi, kun mp:n papereitamme piti tutkia tarkkaan. Moittivat meitä siitä, miksi tulette tänne, kun ette edes osaa venäjää. Onneksi passintarkastuksessa ollut ylempi upseeri oli ollut joskus Suomessa ja käskytti alempiaan ” konsultomaan” meitä! Ehkä hänelle antamamme pienet ”matkamuistot” ja tarrat auttovat asiaamme.
Moldova on jo länsimiasempin ja tienviitatkin länsimaisilla kirjaimilla.
Ursus arctos
Viestit: 22
Liittynyt: Pe Joulu 26, 2014 11:22 am

Re: Kissalla Kiovaan

Viesti Kirjoittaja Ursus arctos »

Lyhyt päivitys paluumatkasta Kiovasta.

Palasin jo jokin aika sitten Suomeen Valko-Venäjän, Latvian ja Viron kautta. Otin Ukrainasta pikaviisumin Valko-Venäjän läpiajoon. Sen sai samalla käyntikerralla. Suurlähetystön vieressä laadittiin paperit ja vaadittavat matkavakuutukset muutamalla eurolla. Itse viisumi oli melko hintava - pikana 120 € aikuiselta, lapset ilmaiseksi.

Ostin Kiovasta Vianorin liikkeestä uudet kesärenkaat (Nokia Hakka 2 Blue 225/60R16). Alle laitettuna ja yksi alumiinivanne suoristettuna yhteensä 500 €.

Valko-Venäjällä on hyvät tiet ja vähän liikennettä. Moottoriteiden käyttö Valko-Venäjällä vaatii maksullisen paikannuslaitteen ostamista, jonka avulla laskutetaan tulliteillä ajo. Emme ko. laitetta ostaneet ja ajelimme pienempiä teitä, jotka nekin olivat siis erittäin hyväkuntoisia ja vähän liikennöityjä.

Menimme yli Ukrainasta pieneltä P28 -tien ylityspisteeltä. Ukrainan puolen viimeiset 50 km on aivan käsittämätöntä kynnöspeltoa jossa pitää väistellä monttuja välillä kävelyvauhtia tien puolelta toiselle vaihdellen - ihme ettei auto hajonut, joten ko. paikasta en suosittele rajaa ylittämään. Ei sitä kyllä ylitä kovin moni muukaan, sillä rajalla jonossa ei ollut yhtään autoa Ukrainan eikä Valko-Venäjän puolella. Kannattaa käyttää isompia rajanylityspaikoja.

Valko-venäjällä on ilmeisesti bensanhinnassa monopoli, koska ysivitonen maksoi joka pumpulla 1,37 ruplaa, eli noin 52 eurosenttiä/litra.

Yövyimme Valko-Venäjällä Bobruiskissa, Latviassa Väinänlinnassa ja vielä Virossa Tallinnan lähellä. Valko-Venäjällä elintaso ja hinnat yleisesti (baitsi bensa) ovat selvästi korkeammat kuin Ukrainassa. Siellä ei ole ryhdytty kaatamaan Leninin patsaita eikä yksityistämään yrityksiä. Esim. Bobruiskissa oli vielä voimissaan ja auki Leninin mukaan nimetty sanatorio ja sirppiä ja vasaraa näkee vieläkin monella kulmalla. Mielenkiintoinen neuvostomuseo.

Maa on maisemaltaan aika yksitoikkoista alankoa - en usko että Valko-Venäjästä tulee turistimagneettia tulevaisuudessakaan.

Jaguar kesti matkan rasitukset hyvin. Ainoastaan toinen sisäpuhaltimista meni rikki ja alkoi päristä. Toinen puhallin on tullut vaihdettua jo aiemmin saman vian vuoksi.

Tulomatkalla reklamoin Tallinnassa Brisko- nimisen pajan Svetlanalle heidän tekemänstä ruostekorjauksen laatua - vasemmassa takakaaressa oli tuostetta, joka alkuvuodesta paikattiin, korjattiin ja maalattiin ko. pajalla (samalla tehtiin muutakin, olen kertonut käynnnistäni aiemmassa postauksessa). Nyt samassa kohdassa alkoi taas näkyä ruostetta. Svetlana otti reklamaation asialisesti vastaan ja kertoi korjaamonsa uusivan huonon työntä maksutta.
- X300 4,0 Sovereign vm. 1996
Vastaa Viestiin