Sivu 1/2

Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Joulu 04, 2018 10:49 pm
Kirjoittaja JakeFly
Tulipa hankittua elämäni ensinmäinen Jaguar viime perjantaina 29.11.2018. Malliksi valikoitui musta vuoden 2005 S-type 2,7D Aut. Kilometrejä mittarissa jo 347tkm ja tietysti pientä laittoa auto on vailla. Teknisesti melko hyvä kuntoinen kapistus ja hetki sitten leimattu. Edellinen omistaja on hieman muuttanut autoa itsensä näköiseksi ja maku osuu melko hyvin omaankin silmään. Millekkään merkille en ole ikinä ollut uskollinen ja autoja on ollut sitten aivan joka lähtöön. Kaikista on löytynyt jotain hyvää ja huonoa.

Jagge on antanut jo nyt läjän positiivisiä yllätyksiä alkaen ajettavuudesta ja ohjaamon hiljaisuudesta. Auto ei hae mihinkään suuntaan ja on sopivan pehmeä ajaa. Siitä huolimatta napakkuuttakin löytyy tarvittaessa eikä laivamaista efektiä tule. Penkit on erittäin mukavat ja sähköiset säätimet antaa kivasti säätöjä hyvään ajoasentoon.

Jagge tulee saamaan nyt minun käsissä täysin uuden elämän ja ajattelin laittaa kuvia ja selostetta tänne "projektin" etenemisestä. Jotain onkin jo tapahtunut ja tulevien viiden päivän aikana pompataan melko harppaus eteenpäin.

Autossa valmiiksi havaitut viat:
-Käsijarru (yllätys) (uusi moottori vaihdettu ja käsijarru toiminut 28.11., kun autoa ekan kerran koeajoin)
-Kuskin oven ikkunan nostimet ei toimi vasemmalle puolelle. (ehdotuksia otetaan vastaan mahdollisesta viasta)
-Jarrut suorastaan hurjassa kunnossa
-Maalipinta huutaa hoitoa
-Nahkapenkit todella likaiset
-Radion näytön valo sammuu ja syttyy
-Ajovalojen pinnat mattaantuneet
-Akku on nähnyt parhaat päivänsä
-Tuulilasi vaatii hiontaa ja lämmitysjohtimia on poikki
-Ruostetta vähän siellä ja tuolla

Tässä jo parille päivälle listaa. Tosin hieman on jo aloiteltukin ja koeajoa suoritettu n.500km, jonka aikana jarrut saatu avautumaan. Lisäksi ajovalot saivat uuden elämän, kun ei niillä meinannut enään nähdä eteensä etelän pimeydessä.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Su Joulu 09, 2018 8:15 pm
Kirjoittaja JakeFly
Tänään avasin etujarrut kisusta. Ei ollut turhaa hommaa tälläkään kertaa. Vasemmalla edessä oli toinen sylinteri jumissa ja oikealla oli toinen liukutappi jo melkein yhtä puuta satulan kiinnikkeen kanssa.

Päätin purkaa etupään jarrut täysin atomeiksi ja puhdistaa, herkistellä ja maalata ne. Autohan oli siis seissyt liki 4kk edellisen omistajan jäljiltä ja ei kyllä yhtään ihmetyttänyt jarrujen jumittaminen. Huomenna avaan vielä takapään ja toistan vastaavat toimenpiteet mitä tein etupäähänkin. Täytyy samalla tutkia miksi käsijarru ei liiku. Epäilykset menee viallisen/jumittuneen (ruoste) "madon" suuntaan, mutta se selvinnee, kun pääsen jarrujen kimppuun.

Kävin ajelemassa muutaman kilsan autolla ja jarruttelin vähän napakammin ja etulevyt puhdistuivat jo aivan kirkkaiksi. Auton n.viikko sitten ostettuani jarruissa oli ongelmaa ja ne eivät meinanneet edes puhdistua parin levyn osalta.

Onko muuten kukaan koittanut upottaa "matoja" kuumaan öljyyn? Tuli joskus avattua jumiintunut jarruvaijeri upottamalla se kuumaan öljyyn. Annoin liota öljyssä noin päivän ja nostin sitten kuivumaan puoleksi päiväksi. Tein silloin saman takasatuloille joilla oli taipumusta jäätyä talvisin. Jäätymisongelmista pääsi ainakin ranskanrapeessa tällä tempulla eroon kokonaan.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Joulu 12, 2018 8:47 pm
Kirjoittaja JakeFly
Nyt on kilsoja kertynyt n.1000km auton ostosta ja kaikkea pientä alkaa löytyä...

Moottorin lämmöt eivät tahdo nousta lähellekkään normaalia edes moottoritiellä ja ilmeisesti pitäisi kokeilla termostaatin vaihtoa. Sisälle kuitenkin tulee melko hyvin lämmintä eikä autossa kylmä tule.

Webasto toimii puhdistuksen ja huollon jälkeen loistavasti ja kaukosäätimen patterin vaihdon jälkeen yhteys löytyi autoon saman tien.

Sain myös kuulla, että auto olisi softattu edellisen omistajan toimesta. Softaus on ihan ok, mutta nyt on laitettu jo hieman turhan raju softa autoon. Autosta olisi kuulemma irroitettu hieman yli 300hv ja epäilen, että tässä on syy siihen miksi tuntuu, että muunnin luistaa täyskiihdytyksessä moottoritielle mennessä.

Ajattelin, kyllä vaihtaa kaikki öljyt ja suodattimet autoon ja saan perjantaina tietää milloin jakohihna on viimeksi vaihdettu. Katsotaan muuttuuko laatikkoöljyjen vaihdon jälkeen laatikon toiminta mitenkään. Muuta vikaa laatikossa ei ole tuntunut ja se vaihtaa nätisti.

Päivitin myös auton rengastuksen talveksi. Alle tuli Continental icecontactit kokoa 235/55 17. Ajossa ei ainakaan vielä suurta eroa ole tuntunut edellisiin 215/55 17 kumeihin ellei takapään parantunutta pitoa lasketa. Pyöräkotelot tuli kyllä melko täyteen, mutta kiinni eivät ota vaikka kyydissä olisi 4 aikuista ja kontissa tavaraa.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Joulu 13, 2018 9:05 pm
Kirjoittaja JakeFly
http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... .jpeg.html

Auto ostopäivänä.

http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... 6.jpg.html

Pestynä seuraavana päivänä.

http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... 2.jpg.html
http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... g.html?o=6

Jarrut remonttia vaille.

http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... g.html?o=7

Jarrut puhdistettu, rasvattu, herkistetty ja vähän maalattu, ettei vanteiden välistä näy ruoste... :P

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Joulu 13, 2018 9:14 pm
Kirjoittaja JakeFly
http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... g.html?o=4

Ajovalot ostohetkellä ennen kiillotusta...

http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... g.html?o=3

...ja hionnan ja kiilloituksen jälkeen.

http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... .html?o=11

Auton pinnan puhdistusta. Tämän kuvan jälkeen menee n. 20h valmiiseen tuotteeseen josta sitten kuva myöhemmin...

http://s288.photobucket.com/user/jake85 ... g.html?o=9

Kesävanteet valmiiksi, koska kohtahan se kesä jo tulee...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Joulu 14, 2018 12:05 am
Kirjoittaja JNi
On hienon näköistä jälkeä - kyllä tuolla kelpaa ajella!

Jouko

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Joulu 14, 2018 9:25 am
Kirjoittaja s1jviita
JakeFly kirjoitti:
Sain myös kuulla, että auto olisi softattu edellisen omistajan toimesta. Softaus on ihan ok, mutta nyt on laitettu jo hieman turhan raju softa autoon. Autosta olisi kuulemma irroitettu hieman yli 300hv ja epäilen, että tässä on syy siihen miksi tuntuu, että muunnin luistaa täyskiihdytyksessä moottoritielle mennessä.
Ei siellä yli 300hv ole kun se on teknisesti mahdoton tuosta moottorista. 250-260hv epäilen ja jos vaihteiston osioon ei ole koskettu niin varmana luistelee kunnes kuolee.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Joulu 14, 2018 10:03 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kiitoksia s1jviita. Helpottava tieto, että tehot ei pidä paikkansa. Olen itse täysi noviisi Jaggejen kanssa eikä itsellä ole tietoa ahtimien tai suuttimien maksimituotoista.

Tänään hain kaikki suodattimet autoon ja vaihdoinkin moottorin ilmansuodattimen ja raitisilmasuodattimen jo. Saan selville toivottavasti huomenna milloin autoon on viimeksi vaihdettu jakohihna ja se menee sitten seuraavaksi vaihtoon öljyjen ja nesteiden kanssa. Termarin saan ensi viikon alkupuolella ja pääsee näkemään onko lämpöongelmat siitä kiinni.

Lisäksi oikea valonpesimien peitelevy oli kuivunut (maalattu) ja nyt on sekin kiinni ja sai ruman reiän piiloon keulasta.

Myllytys saa hetken odottaa, koska käsi ei ole yhteistyökykyinen hetkeen...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: La Tammi 05, 2019 1:19 pm
Kirjoittaja JakeFly
Projekti etenee...

Vuoden vaihteessa tuli pinta sipaistua siistimmäksi, että suola ja muu herkku pysyisi pinnan ulkopuolella.

Kuva

Samalla kävin hallilla irroittamassa eturenkaat vanteilta, koska ne ovat vuotaneet koko ajan pikkuhiljaa. Syy löytyi ventiilin ja vanteen välistä. Olivat melkoisen pahasti hapettuneet ja likaiset. Kevyt hionta ja puhdistus auttoi onneksi tähän pulmaan. Tai no vaati se tietysti uudet ventiilit, mutta nyt saa ajella rauhassa ilman pelkoa ilmojen karkailusta.

Kuljettajan ikkunan nostin on ollut myös kiusana eikä ikkuna ole sanonut mitään vaikka katkaisija naksuukin. Avasin ovipahvin ja huomasin, että useammassa liittimessä oli vihreyttä havaittavissa. Puhdistus ja kontaktipintojen suojaus riitti tällä kertaa ja ikkunannostin alkoi taas toimimaan.
Alapuolella vielä kuva oveen kiinnitettävästä ohjauspaketista kera osanumeron, jos joku joskus moista tarvitsee tilata.

Kuva

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ma Tammi 28, 2019 9:03 pm
Kirjoittaja JakeFly
Lämpöongelmia alkoi ilmaantua pakkasten alettua tai oikeastaan ongelma on, että kone ei lämpene riittävästi.

Ulkomaalaisia ja kotimaisia sivustoja on nyt selattu urakalla ja en todellakaan ole ongelmani kanssa yksin. Kymmeniä 2,7D omistajia on kohtalotovereina kaikissa maissa missä pakkanen menee yli -10 asteeseen. Päätin vaihtaa autoon uuden termostaatin ja kokeilla saako sillä nostettua edes vähän koneen lämpöjä.

Kuva

Aloitin tutkimalla oletettavimman paikan eli moottorin yläpään joka olisi järkevin paikka termostaatille. Eipä ole yläpäässä minkään näköistä termaria vaan ainoastaan ulostulo / paluu paisuntasäiliöön. Oli pakko turvautua netin ihmeelliseen maailmaan ja sieltähän löytyi räjäytyskuvat kaikesta ja jopa ohjeet termostaatin vaihtamiseen. Termari siis on päätetty sijoittaa auton alimpaan kohtaan jäähdyttäjän kuljettajan puoleiseen päätyyn. Ikävä kyllä itellä ei nosturia löydy joten termarin vaihto siirtyy tuonnemmaksi. Onneksi paikka vaihtoon löytyy ja nosturi ja rasvamonttu on käytössä. Öljyt ja suodin lähtee samalla vaihtoon niin kelpaa taas tovin pöristellä.

Kuva

Termari siis kuvan numero 13...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ma Tammi 28, 2019 10:57 pm
Kirjoittaja KariTalvio
Jotain eroa tuossa sitten ilmeisesti on XJ n kanssa.
Itselläni XJ 2,7D 2008 ja lämpenee kyllä kaikilla keleillä varsin nopeasti normaaliin käyntilämpötilaan.
Tosin tuolla -25 kelillä en viitsinyt ajaa, kun oli tuo ilmajousitus löytänyt jäätä itseensä. En muistanut joulukuussa hallissa ollessa laittaa tenua järjestelmään, siis oma moka.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2019 10:05 am
Kirjoittaja s1jviita
Itsellä kun oli S-type 2.7d niin oli myös lämpöongelmia ja ne kyllä korjaantui termarin vaihdolla. 20C pakkaset ei tuntunut missään, toki vakiona noissa Webasto mikä työntää kajuuttaan hyvin lämpöä, mutta se ei kuitenkaan lämmitä moottoria normaaliin saakka.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2019 8:28 pm
Kirjoittaja JakeFly
Termari lähtee vaihtoon heti, kun sopiva hetki koittaa, että pääsen isännän hallille. Toivottavasti ongelmat lämpenemisen kanssa loppuu siihen. Nyt näillä yli -30 pakkasilla autoon ei tullut edes lämmintä ilman, että Webasto huusi apuna vähintään 10min. Kokemukset tulee kyllä välittömästi termarin vaihdon jälkeen...

Ihmeen moni kärsii termari / lämpöongelmista S-Typejen kanssa ja oma epäilys lähtee kyllä termarin sijainnille. Ei ole todellakaan otollisin paikka tuo alin piste ja selvitys on menossa saisiko sen nostettua ylemmän ilman, että muita ongelmia ilmenee...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2019 12:20 pm
Kirjoittaja Vauxi
Järjestäen jokaisessa modernissa autossa on termari alavesiletkussa tai sitten kaikkien letkujen yhdys solmussa. Ei väliä onko termari sähköinen vai ei. Syytä siirtymiselle yläletkusta alaletkuun en ole keksinyt mistään

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2019 12:54 pm
Kirjoittaja MGB
Kyllä tuossa EGR-kotelon alla koneen päällä ainakin itselläni on vastaavassa autossa termostaatti. Vaihdoin siihen uuden, mutta lämpeämiseen sillä ei ollut mitään vaikutusta. Pitänee vielä jossain vaiheessa purkaa pois letkuja ja tarkastaa tuo toisen syylärin takana olevan termarin olemassaolo.

Onko muilla ongelmia ohjaamon lämmönjaon kanssa? Tuntuu, että kuskin jaloille ei saa millään asetuksella puhaltamaan kunnolla lämpöä. Liekö systeemissä jokin rikkoutunut läppä jossain.

Itselläni on myöskin ajovalot täysin himmeät. Joko menevät sadassa tonnissa tuollaiseen kuntoon, tai sitten autoa on ruuvattu oikein kunnolla.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2019 6:48 pm
Kirjoittaja TexPat
MGB kirjoitti: Itselläni on myöskin ajovalot täysin himmeät. Joko menevät sadassa tonnissa tuollaiseen kuntoon, tai sitten autoa on ruuvattu oikein kunnolla.
Ajovalojen himmeneminen riippuu myös todella paljon siitä missä autolla on ajettu. Suomalainen moottoritie suola-loska-aikaan vastaa hiekkapuhallusta.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2019 9:31 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kävin läpi kaikki kaaviot ym., mutta viralliset kirjat eivät jostain syystä tunnista kansien välissä olevaa "mötikkää" termariksi vaan väittävät sen olevan vain ulostulo yksikkö. Omassa ei näkynyt ainakaan mitään termariin viittaavaa yläpäässä, mutta en kyllä paljoakaan sieltä vielä purkanut.

Viikonloppuna piti tosiaan mennä termari vaihtamaan, mutta lähdenkin Hankasalmelle ralleihin eli projekti siirtyy pidemmälle "taas"... :lol:

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Tammi 31, 2019 10:23 am
Kirjoittaja MGB
Tämä on just tässä hankalaa kun ei oikein tiedä tarkkaan. Esim. tämmöisten ilmoitusten

https://www.ebay.com/itm/THERMOSTAT-HOU ... 2970933940
https://www.ebay.co.uk/itm/THERMOSTAT-H ... SwcNxZjKRS

perusteella näyttäis että termareita on kaksi. Tuon kaksihaaraisen olemassaolo näkyy selvästi, ja se on helppo vaihtaa, mutta tuon toisen havaitsemiseksi joutuu purkamaan ensin sen verran paljon letkuja pois, että olisi hyvä olla melko varma etukäteistieto ja uusi osakin valmiina.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Tammi 31, 2019 12:47 pm
Kirjoittaja JNi
Molemmissa ilmoituksissa on mukana valmistajan osanumerot. Numeroilla löytää myös hyvin uusia osia Englannista, usein yllättävän kohtuulliseen hintaan.

Kannattaa etsiä ja asentaa JEPC-ohjelma, siinä on vaihtoehtoiset osat eroteltu runkonumeron mukaan. Osaluettelokirjoissa niitä on myös, mutta yleensä ei lähellekään samalla tarkkuudella. Alkuperäinen korjausopas facelift-versiolle on täällä: http://www.jagrepair.com/JaguarSTypeEle ... Icodes.htm

Jouko

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: La Helmi 02, 2019 6:27 am
Kirjoittaja JakeFly
Kuva

No semmoinen läjä jäi moottorin päältä tallin lattialle. Kyseessä siis siis moottorin äänieriste moottorin ja ylämuovin välistä.

Tietääkö kukaan mistä näitä voisi saada ja mitä suurinpiirtein maksavat? Eihän tuo kovin tärkeä ole, mutta kai se hieman pehmentää Kisun kehräämistä, kun kyseessä on vielä 2.7D...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: La Helmi 02, 2019 6:57 pm
Kirjoittaja JNi
Onnistunkohan saamaan nämä kaksi jpg-kuvaa tänne näkyville... Tuosta pitäisi näkyä vaihtoehtoja osanumeroille. Nopea vilkaisu Mannersille kertoi uuden hinnan olevan jotain alle satasen.

Jouko

Kuva

Kuva

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Su Helmi 03, 2019 4:00 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kiitoksia paljon Jouko. Pitänee tilata uusi äänieriste niin ei raksutus kuulu niin selvästi...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Su Helmi 17, 2019 8:40 pm
Kirjoittaja JakeFly
Tänään oli vuorossa auton pesu ja siistintä, kun aikataulu ja sää antoi myöden. Muutenkin oli tarkoitus kiikuttaa auto talliin, koska kuljettajan puolen ikkunat olivat aavistuksen auki eikä uskoneet katkaisijoita. Purin taas kuljettajan oven pahvin irti ja samalla koko ohjainpaketin. Mitään vikaa tai katkennutta johtoa ei löytynyt, mutta puhdistin kaiken kontaktipintojen puhdistusaineella. Kaikki kasaan takaisin ja ikkunat toimii taas.

Nyt, kun auto oli pesty oli siihen helppo sipaista nopea vaha samalla. Eiköhän pinta riitä nyt kevääseen asti. Silloin olisikin tarkoituksena käydä pintaan kiinni vähän rajummalla kädellä. Taidan maalauttaa koko auton alaosan useiden ruostekukkasten takia uudestaan.

Kuva

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ma Helmi 25, 2019 7:00 pm
Kirjoittaja JakeFly
Ilmeisesti "vanha kolli" vihjailee, että olisi aika lähteä etelään golf-lomalle. Säiden lämmettyä alkoi kisukin lämmetä ja sisätilat lämpenee nyt potenssiin jotain.

Kuva

Tuon ritilän alta löysinkin anturin "langat" jotka olivat todella likaiset ja pölyiset. Otin vanupuikkoon puhdistusainetta ja pyyhin hellästi pölyt ja liat pois. Mahtaako autossa olla muita antureita jotka haistelevat sisätilojen lämpöä? Vika todennäköisesti on jossain anturissa, koska ikkunan avaamalla puhallin villiintyy täysin. Ilma on yhtä kuumaa, mutta tulee suuttimista niin, että tukka lepattaa.

Konetilan alaosassa kuskin puolella on "hässäkkä" jossa on kaksi venttiiliä ja sähköä. Olen kuullut, että sekin vaikuttaa puhaltimien toimintaan, mutta tietääkö joku mitä se ohjaa tarkalleen ja miten?

Kiitoksia taas jo etukäteen. :mrgreen:

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ma Helmi 25, 2019 7:06 pm
Kirjoittaja JakeFly
Tässä vielä kuva tarkasti kuvailemastani "hässäkästä"...

Kuva

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2019 3:29 pm
Kirjoittaja JNi
Pre-facelift -mallin vähän vastaavista haasteista on juttua ainakin täällä: viewtopic.php?f=2&t=5023&p=24776#p24776

Veikkaisin että facelift-mallissa on vastaavasti ainakin kolme anturia jalkatiloista käsin ulottuvilla. Jos niissä on vikaa, niin koko systeemi saattaa seota. Minulla tilanteen S-Typessä korjasi ilmastoinnin lämpöä mittaavan anturin vaihtaminen.

Nuo taitavat toimia niin, että jos irroittaa anturin liittimen niin lämmitys menee hallittuun vikatilaan ja toimii kohtuullisesti. Kannattaa siis irroitella antureiden liittimiä yksi kerrallaan ja katsoa mitä siitä seuraa.

Kytkentäkaaviosta ja korjausoppaasta löytyy tarkemmat tiedot, nuo ovat tällä foorumilla olleet jaossa monessa keskustelussa.

Jouko

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: La Maalis 02, 2019 3:56 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kiitoksia Jouko.

Tuosta britti-linkistä löytyi todella hyvät kuvat ja vieläpä juuri sama vika kuin minulla. Uutta venttiiliä siis tilaamaan samoin tein. Yritän ehtiä vaihtamaan osan loppuviikosta samalla, kun öljyt, nesteet ja termari menee vaihtoon.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 8:38 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kisu herättelee taas tunteita ja ei tälläkään kertaa pelkkiä positiivisia. Tilasin jäähdytysnesteen lämmönsäätöventtiilin, mutta valitettavasti osa oli väärä. No se olikin aivan liian halpa ollakseen oikea... :lol:

Kuva

Löysin kuitenkin katkenneen johdon eilen ja liitin sen uudelleen yhteen. Katsotaan alkaako lämppäri toimia tällä vai joutuuko tilaamaan uuden venttiilin maailmalta. Marmoritiski pitää hintaa osalle niin rajuna (Yli 300e), että sieltä se ei matkaan tartu.

Kuva

Tuossa on kuitenkin isompi kiusa tällä hetkellä ja auto lepää laturin hajottua nyt maanantaihin asti tallissa. Onneksi vanha laturi mahtui juuri ja juuri tulemaan alakautta pois ja eiköhän uusikin samasta välistä mene takaisin, koska tilalle tulee samanlainen originaali laturi.

Öljyt ja suodatin vaihtuivat myös ja kisu kehrää pehmeästi. Huomasin samalla, että laatikosta tihkuu hieman öljyä ja epäilen stefaa tai vastaavaa. Tämä selvinnee, kun vaihdan laatikkoon suodattimen (pohjan), öljyt ja peräöljyt.

Takapää on myös alkanut pitää ikävää "narinaa" ja epäilen kuivan puslan olevan syyllinen. Ei suuri vaiva, mutta kuulostaa inhottavalta. Lisäksi ääni kuuluu selvästi ulos eikä sovi Kisun olemukseen... :mrgreen:

Kuva

Korjaamon kirjat sanoi, että laturin vaihto kestää 2,5h. Onneks ei ole nosturia niin vanha oli lattialla noin 30minuutin päästä työn aloittamisesta... :lol:

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 8:45 pm
Kirjoittaja kissaeläin
Moi,
Mullakin alkoi muutama vuosi sitten perä natisemaan kuin vanha heteka juhannuksena. Narinahelat uusiksi ja loppui uikutus. Rasvaa tietty voi kokeilla ensialkuun jos ne ehjät ovat muuten. Mulla ei olleet ja vaihtoon meni.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 9:04 pm
Kirjoittaja JakeFly
Missä nää narisijat tarkalleen asustaa? Vaimo tullut valittua väärin eikä reppanan paino riitä keikuttamaan autoa niin paljon, että narisivat. Niin ja itse olen liian hidas painamaan perää ja kurkkaamaan mistä narina tarkalleen tulee...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 10:50 pm
Kirjoittaja kissaeläin
JakeFly kirjoitti:Missä nää narisijat tarkalleen asustaa? Vaimo tullut valittua väärin eikä reppanan paino riitä keikuttamaan autoa niin paljon, että narisivat. Niin ja itse olen liian hidas painamaan perää ja kurkkaamaan mistä narina tarkalleen tulee...
Apurungon välissä narisevat !

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: La Maalis 16, 2019 11:49 pm
Kirjoittaja nestori
En tiedä onko faceliftin takapää miten erilainen, mutta vanhemmassa helevetinmoista narinaa piti alemman tukivarren uloin pusla. Sen muistaakseni sai paikallistettua kun auton ollessa ilmassa tunkilla nosti/laski napaa. Ehkä piti olla iskari irti.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Su Maalis 17, 2019 9:12 am
Kirjoittaja Ode
Yksi lisävaihtoehto on käsijarruvaijerin ja kallistuksenvakaajan keskinäisen liikehdinnän tuottama ääni. Kosketuskohdassa on kumimötikkä (C2D20594) varmaan justiinsa pitämässä vaijerin halutulla tavalla halutussa paikassa. Tämä ei suuria voimia vaadi, vaan riittää kun auto vähänkin keinahtaa - käsivoimin on oikein helppo saada ääni aikaiseksi.

O

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Maalis 26, 2019 7:05 pm
Kirjoittaja JakeFly
Vaikuttaa Etelä nyt niin kuivalta, että uskalsi laittaa kisulta kynnet piiloon.

Kuva

Kuva

Tosin renkaiden vaihdon yhteydessä ilmeni uusi ongelma. Helmat on todella mädät. Niiden parissa saakin kivan sähköisen pikarusketuksen...

Nyt alkaa vai valmiiden kynnyskoteloiden metsästys ja vaihdan ne kokonaan. Joku ääliö on massauttanut auton ja se on tehty huonosti. Pohjaa ei ole kunnolla putsattu ja kaikki vesireiät on tukittu. Kontista sain jo vedet ulos, mutta helmat on menetetty. Tästä sitten myöhemmin lisää... :shock:

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Maalis 26, 2019 7:14 pm
Kirjoittaja kissaeläin

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Maalis 26, 2019 8:04 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kiitos kissaeläin. Nämä lähtee tilaukseen ja eikun brunaa hankkimaan tallille.

Laturin vaihdon yhteydessä huomasin katkenneen johdon vesiventtiilin liittimessä ja sen korjaus tuotti tulosta. Puhallin ja lämmön säätö toimii taas niin kuin pitää. Ikkunat ei huurru enään samalla tavalla ja puhallus tuntuu muutenkin loogisemmalta.

Takapään apurungon helat eivät vielä ole tilauksessa, kun päätin purkaa koko takapään ensin osiin. Samalla menee perä tarkistukseen ja laatikon suodatin, pohja ja öljyt vaihtoon. Koitan myös kurkistaa mistä laatikon pieni öljyvuoto johtuu ennen kuin on myöhäistä...

Kaverin kanssa myös keskusteltu koko auton alaosan maalauksesta uudelleen ruostevaurioiden takia. Katsotaan vaihdanko etulokarit kokonaan, kun pääsen perehtymään kunnolla aiheeseen.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Maalis 27, 2019 6:17 pm
Kirjoittaja kissaeläin
Morjens,
Eipä kestä. Sain vinkin itsekkin täältä halvoista helmoista.
Pitää tässä katsoa kevväällä miltä omat näyttää kun muovin irroittaa... Massattu on aiemmin täässäkin, mutta nähtäväksi jää saako askartelulla kuntoon vai pitääkö vaihtaa helmapellit. Ostin varastoon muutama vuosi sitten kun on se edessä joskus kuitenkin. Toivon että ei vaihtokunnossa ja saa pienemmällä työllä pidettyä kunnossa.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Maalis 27, 2019 7:28 pm
Kirjoittaja JakeFly
Tänään tuli lisää ihmetyksen aiheita. Vaihdoin tosiaan eilen kesäkumit alle ja autolla ajettu sen jälkeen moottoritieajoa n. 150km + normaalit taajama pyöritykset kauppaan ja lasten harrastuksiin.

Talvipyörinä Continentalin icecontack 3:t kokoa 235 55 17" ja nyt kesäkumit Hakka black 245 40 18". Kulutus putosi n.1l/100km :shock:

Talvikumeilla ollut 7,2-7,4l / 100km mittarin mukaan ja äsken kotia palatessa mittari näytti 6,4l / 100km. Auto siis tankattu renkaiden vaihdon yhteydessä eilen. Mitä mahtaa muilla 2,7D nielaista 100km:llä?

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 29, 2019 3:07 pm
Kirjoittaja JNi
3,0DS on vienyt kitkarenkailla viimepäivinä maantiellä/moottoritiellä talvinopeuksilla ja reissujen taajama-ajot keskimäärin 5.1-5.3 litraa/100 km. Aikaisemmin oli lähempänä 6 l/100 km, mutta helmikuun Saksan reissun jäljiltä on näin. Mielenkiintoinen muutos, mutta nyt oli liikenteen puolesta mahdollista ajaa melko kovaa pitkiä pätkiä. Autossa on 308 tkm mittarissa.

Viime tankkauksella mittaristo näytti, että range on 1144 km tällä tankillisella.

Jouko

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Pe Maalis 29, 2019 3:32 pm
Kirjoittaja bluri
JakeFly kirjoitti:Tänään tuli lisää ihmetyksen aiheita. Vaihdoin tosiaan eilen kesäkumit alle ja autolla ajettu sen jälkeen moottoritieajoa n. 150km + normaalit taajama pyöritykset kauppaan ja lasten harrastuksiin.

Talvipyörinä Continentalin icecontack 3:t kokoa 235 55 17" ja nyt kesäkumit Hakka black 245 40 18". Kulutus putosi n.1l/100km :shock:

Talvikumeilla ollut 7,2-7,4l / 100km mittarin mukaan ja äsken kotia palatessa mittari näytti 6,4l / 100km. Auto siis tankattu renkaiden vaihdon yhteydessä eilen. Mitä mahtaa muilla 2,7D nielaista 100km:llä?
Huom kesärenkaasi ovat huomattavasti pienemmät kehältään, kuin talvirenkaat! Tämä huijaa kulutuslukemia. 5,68% nopeusmittarin sekä matkamittarin lukema.
JNi kirjoitti:3,0DS on vienyt kitkarenkailla viimepäivinä maantiellä/moottoritiellä talvinopeuksilla ja reissujen taajama-ajot keskimäärin 5.1-5.3 litraa/100 km. Aikaisemmin oli lähempänä 6 l/100 km, mutta helmikuun Saksan reissun jäljiltä on näin. Mielenkiintoinen muutos, mutta nyt oli liikenteen puolesta mahdollista ajaa melko kovaa pitkiä pätkiä. Autossa on 308 tkm mittarissa.

Viime tankkauksella mittaristo näytti, että range on 1144 km tällä tankillisella.

Jouko
Ärsyttävää, kun ei ole sopeutusta jolla kulutuksen ajotietokoneessa saisi juuri oikeaksi. kesällä minulla 255/35R20 + 295/30R20 ~0,7L/100km ero ja talvella 245/45R18 ~1,1-1,4L/100km ero (eberi) tankkauksista mitattuun. Toki kehää saisi muutettua SDD:llä oikeaksi, jolloin näiden välinen ero poistuisi, mutta ei se tuota ajotietokoneen lukemaa täysin korjaa kuin ihan huijaamalla.

3.0Ds Sportbraken pienin kulutus koskaan on minulla taulukossa 6,34L/100km. Tankkaamalla mitattua.
Keskiviikkona tankkasin - tänään tankkasin, 455km ja 6,41L/100km. Ajotietokone näytti 5,5L/100km.. Toki tässä oli ajoa Espoo-Pirkkala-Espoo 130km/h vakkarissa, joten pidän todella hyvänä suorituksena.
Lämpimät kelit tiputti kulutusta kummasti!

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Touko 02, 2019 6:32 pm
Kirjoittaja JakeFly
Vanhus jaksaa kiusata taas...

Ilmeisesti kylmäaineet ovat vähissä, karanneet tai kompura on tullut tiensä päähän. Kuumina päivinä loppui kylmän tulo kabiiniin ja puhallin alkoi potkia AUTO-asentoa pois päältä. Ensi viikolla ehdin kaverin luo täyttämään kylmäaineet ja samalla puhdistetaan, paineistetaan ja lisätään väriaine mahdollisten vuotojen löytämiseksi.

"Narinakumit" ovat myös tulleet tiensä päähän ja nekin vaihtuu ensiviikolla tai viikonloppuna, jos jää aikaa. Kisu muuttui melko äkkiä todella epävakaaksi ajaa moottoritiellä ja huojuu inhottavasti kaistaa vaihtaessa. Toivottavasti kumien vaihto auttaa vaivaan ja saa auton perästä taas suuntavakaan.

Laatikko huutaa myös huoltoa tai ainakin aluksi öljyjen ja suodattimen vaihtoa. Aski vaihtaa jo melko huonosti ja on mennyt pari kertaa vikatilaan. Ekalla kerralla vaihtoi vielä vaihteita, mutta oli kuin olisi ajanut manuaalilla ilman kytkintä. Toisella kerralla taisi jäädä kolmonen sisään ja vasta auton pysäytys, sammutus ja uudelleen käynnistys sai askin järkiinsä.

Helmat odottavat jo tallissa, mutta maalarilla ei ole vielä aikaa käydä auton alaosan kimppuun joten pitää ainakin pari kuukautta odottaa. Kovasti vain tekisi jo mieli saada auto maalarille, koska edellisen omistajan teetättämä korjausmaalaus ei ole oikein onnistunut. Maali kuplii tinauksien kohdalta eli tinaa ei ole saatu kunnolla puhtaaksi eikä itseasiassa pohjamaalattu ollenkaan. Kesäaurinko nosti "kauniita" kuplia lokarin reunoihin ja takaoven viereiseen osaan helman reunaan...

Muutoin meillä on ollut kyllä todella kivaa ja kohta olisi 20tkm kokemusta kisusta. Onhan se jo n. puolivuotta pihassa pyörinyt.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ti Touko 07, 2019 9:31 pm
Kirjoittaja JakeFly
Huomenna olisi taas aika rassata autoa, kun iski vapaa päivän työajokin hajottua.

Laatikosta menee öljyt vaihtoon, narinakumit vaihtuvat vähemmän nariseviin ja uudet käsijarruvaijerit olisi tarkoitus vaihtaa.
Samalla aloitan tarkemman kartoituksen helmojen happamuudesta korjauksen laajuudesta. Maalari innostui soittelemaan ja uhkaili pystyvänsä hoitamaan auton alaosan maalauksen n. parin viikon kuluttua eli olisi itsekin aika aloittaa pohjien tekeminen. Kohta siis liikenteessä on häpeällisen ruma kisu, kun teen pohjat ja ajelen auto osittain pohjamaalattuna töihin ja takaisin... Pahoittelut tästä.

Uudet jarrut menivät myös tilaukseen ja päätin vaihtaa kaikki levyt ja palat saman tien. Vanhat levyt jää kyllä hyllyyn varmuuden vuoksi, koska levyt olivat "liian" halvat vaikka eivät halvimmat olleetkaan. Kokeillaan kestääkö ne kuumuutta ja vettä vai joutuuko vaihtamaan vanhat takaisin. Vanhat tosin sorvaan kevyesti, koska eivät ne aivan loppu ole.

Ilmastoinnin täyttö otti kolauksen, koska olin sunnuntaina menossa kaverille täyttämään nesteet, mutta kone oli sanonut työsopimuksen irti edellisen täytön yhteydessä. Pakko siis kiikuttaa itsensä paikalliseen rengasliikkeeseen täyttämään kylmäaineet ja maksaa yli tuplahinta kyseisestä hommasta...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Touko 08, 2019 12:56 pm
Kirjoittaja JakeFly
Ei se sitten onnistunut helojen vaihtokaan.

Kuva

Tilasin uloimmat helat, mutta sainkin sisemmät. Onneksi vuosien saatossa on oppinut mittaamaan kaiken ennen purkamista. Helojen pituudessa on 4mm eroa, mutta ompahan sisemmät helat valmiina, kun ulommat saapuu...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Touko 08, 2019 3:18 pm
Kirjoittaja sefo
Tilasin koko tukivarren briteistä omaani kun oli pusla väljä. Taisi olla 99 puntaa plus jotain kuluja. Helppo oli vaihtaa kun ei tarvinnut puslia puristella irti/kiinni.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Ke Touko 08, 2019 5:10 pm
Kirjoittaja JakeFly
Löysin netistä vain "kalliita" tukivarsia enkä raaskinut ostaa, koska vaihto käy ulompaan niin helposti hyvillä välineillä. Tosin paikallinen varaosaputiikki tarjosi 324e tai 468e vaihtoehdot, kun ilmoitin vääristä puslista. Vielä säästää melkoisen summan vaikka tilaisi viimeisetkin puslat vanhaan tukivarteen.

Siivousinto pääsi vielä yllättämään kotia päästyäni ja pesin lattiamatot.

Kuva

Jos jollain on etumattoja ylimääräisenä niin saa tarjota...

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Touko 09, 2019 8:49 pm
Kirjoittaja sefo

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: To Kesä 06, 2019 5:02 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kuva

Puskuri oli melko ikävän näköinen ja vaati vähän työstöä.

Kuva

Nyt jo sitten kehtaa ajaa ihmisten ilmoille.

Kuva

Ilmastointi on ollut myös mykkänä. Järjestelmä otti 700g vastaan eli se oli aivan tyhjä. Katsotaan kuinka kauan toimii. Nyt on kuitenkin väriaineet sisällä niin on helppo etsiä vuotokohta, jos kylmän tulo loppuu.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: La Kesä 15, 2019 4:37 pm
Kirjoittaja JakeFly
No huoh...

Määrittele ironia. Aja Suomessa 28tkm lähes ongelmitta. Lähde tyttären pelireissulle Ahvenanmaalle ja totea jarruputken (tai jonkin vas. takapyörän edestä) pettäminen laivasta ulos ajaessasi.

Vasemman takapyörän edestä muovin alta vuotaa jarrunestettä ulos. Tarkempaa syyllistä en vielä tiedä, kun en pääse muovin alle näkemään. Nyt on haettu 2 purkkia jarrunestettä konttiin, että pääsee liikkumaan. Maanantaina menen paikalliseen korjaamoon tutkituttamaan syyllisen.

Nesteet valuu takatukivarren kohdalta jarruttaessa ulos ja, jos joku tietää mitä siinä kohdalla on muovin alla niin saa vinkata...

Kuva

Kyllä näissä maisemissa kelpaa kisua ulkoiluttaa... 8)

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Su Kesä 16, 2019 12:14 pm
Kirjoittaja Vauxi
Pääsääntöisesti on aina putki puhki lahonnut kun muovien takaa puskee nestettä.

Re: Oma ensinmäinen Jaguar

Lähetetty: Su Heinä 14, 2019 10:13 pm
Kirjoittaja JakeFly
Kisun kimpussa se meni tämäkin viikonloppu...

Perjantaina töiden jälkeen nostin perän ylös ja pesin painepesurilla pohjaa puhtaaksi, että olis mukavampi vaihtaa Ahvenanmaalla katkennutta jarruputkea. Huomasin sitten samalla, että oikea takalaakeri on tainnut tullu tiensä päähän. Onneksi pääsee vielä ajamaan maanantaina töihin ja samalla hakemaan uuden laakerin.

Takajarruputken vaihto kävi onneksi melko helposti. En tosin laittanut putkea kokonaan vanhalle paikalle, koska en jaksanut purkaa koko peräpäätä tyhjäksi.

Kuva

Putkia ei näe kunnolla koko matkaa, koska ne kulkee polttoainetankin yli. Haaveilin loogisuudesta putkissa, turhaan... Jarruputket ei kulje loogisesti niin, että vasen olisi vasemman takajarrun ja toisin päin vaan oikeanpuoleinen on vasen jne...

Kuva

Jarrut siis toimii taas joka nurkassa niin kuin pitää. Ajattelin siistiä levyt ja kotelot, että ne olisivat leimalla taatusti kunnossa.

Kuva
Kuva

Urat hiottu pois levystä. Levyt oli auton ostohetkellä siinä kunnossa, että olin jo varautunut ostamaan uudet. Pienellä hoidolla niistä kuitenkin sai melkoisen siistit.

Seuraava projekti olisi oikean takalaakerin vaihto. Sen jälkeen odottaisi tähän mennessä isoin operaatio ruosteiden kimpussa. Mätää tuntuukin riittävän pohjassa melkoisen kiitettävästi. Molemmat kynnyskotelot lähtee vaihtoon ja arviolta noin neliön verran muuta peltiä. Ulkopintojen fiksailut saavat siis odottaa vielä jonkin aikaa.

Alkaa jo nyt tuntumaan siltä, että tää projekti ei valmistu ikinä. Jotain uutta ilmenee joko samalla vähän ennen tai heti edellisen jälkeen... :lol: