X-type vaimea vihellys/piippaus

Keskustelu teknisistä kysymyksistä.
Vile1234
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Elo 24, 2011 12:11 am

X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Vile1234 »

Morjens kaikki!
Tänään moottoritiellä ajaessa noin 100km/h vauhtia omassa x-type 3.0 sportissani alkoi kuulua vaimea vihellys joka kuulosti ikäänkuin samanlaiselta kuin korvien piippaaminen. Kävin päivän aikana useamman lenkin moottoritiellä ja eikä ääni ollut hävinnyt mihinkään. Ääntä esiintyi myöhemmin myös pienimmillä nopeuksilla, mutta vasta sen jälkeen kun autolla oli ajettu moottoritiellä satasen vauhtia. Ennen motarille menoa tuli ajettua pienempiä nopeuksia aika pitkään eikä ääntä silloin kuulunut. Paikansin ääntä ja se tuntui kuuluvan jostain kojelaudan takaa tai moottoritilasta. Ääni hävisi välillä ja tuli taas lyhyeksi hetkeksi takaisin. Tuuletin se ei tod näk ole koska sen päälle/pois laittaminen ei vaikuttanut ääneen. Ääni ei tullut myöskään ilmastoinnista sillä kokeilin sitäkin päältä ja pois. Pakkasta on tosiaan tällä hetkellä -23 astetta mutta eikai pakkasen pitäisi vihellyksiä/piippausta aiheuttaa. Mistäköhän voisi olla kysymys??
Avatar
MarcusV
Viestit: 500
Liittynyt: To Huhti 12, 2012 8:34 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja MarcusV »

Vile1234 kirjoitti:Morjens kaikki!
Tänään moottoritiellä ajaessa noin 100km/h vauhtia omassa x-type 3.0 sportissani alkoi kuulua vaimea vihellys joka kuulosti ikäänkuin samanlaiselta kuin korvien piippaaminen. Kävin päivän aikana useamman lenkin moottoritiellä ja eikä ääni ollut hävinnyt mihinkään. Ääntä esiintyi myöhemmin myös pienimmillä nopeuksilla, mutta vasta sen jälkeen kun autolla oli ajettu moottoritiellä satasen vauhtia. Ennen motarille menoa tuli ajettua pienempiä nopeuksia aika pitkään eikä ääntä silloin kuulunut. Paikansin ääntä ja se tuntui kuuluvan jostain kojelaudan takaa tai moottoritilasta. Ääni hävisi välillä ja tuli taas lyhyeksi hetkeksi takaisin. Tuuletin se ei tod näk ole koska sen päälle/pois laittaminen ei vaikuttanut ääneen. Ääni ei tullut myöskään ilmastoinnista sillä kokeilin sitäkin päältä ja pois. Pakkasta on tosiaan tällä hetkellä -23 astetta mutta eikai pakkasen pitäisi vihellyksiä/piippausta aiheuttaa. Mistäköhän voisi olla kysymys??
Ettei nyt vaan joku tiiviste vuotaisi vähän mikäli viheltelee? Jäätä/lunta jäänyt oven tiivisteiden väliin?
Ex Jaguar X-type diesel -04
-Alfa Romeo GT 2.0 JTS-
-Suzuki GSX-R 1000-
Vile1234
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Elo 24, 2011 12:11 am

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Vile1234 »

Nyt on kissa ollut lämpimässä tallissa päivän ja tiivisteet katsottu. Etuikkunan vasemmassa alalaidassa oli tiiviste irti mutta ääni ei hävinnyt vaikka kiinnitin tiivisteen uudelleen. Jännä kyllä tuo ääni, sillä tulee vain moottoritie nopeudessa vasta tietyn ajan jälkeen kun moottoritiellä ajelee. Tuntuu kuuluvan kojelaudasta melko varmasti mittariston takaa. Voisikohan olla mittarivaijeri joka tuommoista ääntä päästää? Mitään vaikutusta ajoon ei ole esiintynyt eikä ääntä kuulu ollenkaan taajamassa ajaessa. Täytynee käydä huollossa näytillä ja tarkistuttaa samalla vielä tiivisteet uudelleen varmuuden vuoksi.
Avatar
Jykkepoika
Viestit: 863
Liittynyt: Su Heinä 13, 2008 9:14 pm
Paikkakunta: Järvenpää

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Jykkepoika »

Voisikohan olla mittarivaijeri joka tuommoista ääntä päästää?
En tunne X typejä mutta luulisin että tuo se ei ainakaan ole..
Jykkepoika

Jaguar XKR-R convertible
Mini Cooper Electric Maximise
mky
Viestit: 49
Liittynyt: Ma Syys 17, 2007 9:10 pm

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja mky »

Minulla oli joskus lämmityslaitteen ilmanoton muoviritilä (se jonka läpi pyyhkijän akselit tulee) huonosti paikallaan etureunasta. Vihelteli jo alle satasen vauhdeissa kuuluvasti

Muok. Ai niin, lämppärin puhaltimen puhallustehon säätö vaikutti vihellyksen voimakkuuteen.
Viimeksi muokannut mky, Pe Joulu 28, 2012 1:14 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
rebel58
Viestit: 779
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 12:16 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja rebel58 »

Jykkepoika kirjoitti:
Voisikohan olla mittarivaijeri joka tuommoista ääntä päästää?
En tunne X typejä mutta luulisin että tuo se ei ainakaan ole..
Ei, koska mittari on sähköinen.
5.8 LITRE LEAPING CAT!
Early XJ-S powerd by GM
Vile1234
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Elo 24, 2011 12:11 am

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Vile1234 »

Okei eli vaijeri suljettu pois kiitos rebelille. Ei tosiaan itselläkään vielä kauheasti kokemusta auton vioista, sillä sopivalla ennakoinnilla osien vaihdossa ja huoltojen teettämisessä auto on toiminut viimeiset pari vuotta kuin unelma :D Ääni hävisi nyt kun pakkanen laski ja nyt hieman kovemmalla tuulella erottui aika selkeästi, että ei tainnut tiivisteen paikalle laitto paljon auttaa vaan täytyy laitattaa uudet tiivisteet. Mahdollisesti kova pakkanen jähmetti jo ennestään huonot tiivisteet ja aiheutti äänen tai jotain vastaavaa.
mikki
Viestit: 982
Liittynyt: Ti Huhti 21, 2009 4:24 pm
Paikkakunta: Helsinki / Espoo
Viesti:

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja mikki »

Huomenia!
Oletko kokeillut:
-veto päällä/vapaalla/moottorijarrutuksella?
-kerran minulla taisi vastaavaa aiheuttaa kun oli ollut käytössä suksi/taakkatelineet jotka ''koukkasivat'' kiinni tiivisteen yli niin että ovi painettiin kiinni niiden yli aiheuttaen tiivisteeseen ''aukkoa''? Kun ei ollut kattokaiteita mihin telineet kiinnittää!
Toivottavasti syy ikävään ääneen löytyy!
Voitele tiivisteitä josko ne pehmenisivät ( silikonia).
M
nalle321
Viestit: 37
Liittynyt: Su Syys 04, 2011 11:35 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja nalle321 »

Mun X alkoi rääkyä (ei ollut enää vihellystä) saksan moottoritie nopeuksissa.
Ääni muodostui pyyhkijöiden ja tuulilasin välisestä "huulesta".
Ilmeisesti muotoilu on sellainen että ilmanvirta pääsee siihen väliin "helposti".
Kokeile käyttää pyyhkijöitä vihellyksen aikana, mahtaisiko vaikuttaa asiaan.
XE AWD 2.0d -16
ex X-type 2.2D estate -09
Fiat Spider 2000 -82
Avatar
Aonsaithya
Viestit: 514
Liittynyt: Su Elo 19, 2012 8:06 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Aonsaithya »

Omani voimansiirto (ilmeisesti?) pitää ääntä aika tarkalleen mittarisatasen paikkeilla. Kytkimen pohjaanpainaminen ei vaikuta ääneen, nopeuden laskeminen vaikuttaa. Ääntä voisi kuvailla hiljaiseksi vihellykseksi/ujellukseksi jonka voimakkuus menee ylös-alas sireenin tapaan. ViiiiiiViiiiiiViiii. Ääni on niin hiljainen ettei kukaan kyyditettävä ole sitä kuullut, edes jos olen kysynyt. Itselläni on vaan turhan tarkka kuulo...

Yksi näissä ääntä pitävä on kardaaniakselin kannatinlaakeri pakkasella. Joskus voi pitää vähän kovempaakin ääntä, ks. tämä jenkkifoorumin threadi + video.
Ex: 2007 XK 4.2, Liquid Silver & Charcoal
Ex: 2001 X-Type 2.5 SE, Platinum, Dove & Granite
EXÄ-1
Viestit: 42
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 12:25 pm
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja EXÄ-1 »

Minun X-typessä kuuluu vihellys kun ajaa 30-50 kilsaa tunnissa. Alkaa vaimeasti ja voimistuu sitten vaimenee noin viidessä kympissä.
Vihellys ei kuulu nopeasti kiihdytettäessä (vai jääkö se sitten moottorin ärjäisyn alle? :wink: )

Joskus kuuluu lämpimänä, joskus ei, Kylmänä aina.
Mistä se tulee on monia käsityksiä. itselläni on kuulovaurio joten en pysty hahamottamaan mistä suunnasta äänet tulee mutta kaverit ovat kertoneet että edestä ja takaa... :mrgreen:
... et selvitä siinä sitten. :mrgreen: :mrgreen:
Avatar
Aonsaithya
Viestit: 514
Liittynyt: Su Elo 19, 2012 8:06 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Aonsaithya »

Kuulostaako vihellyksesi tältä?
https://www.youtube.com/watch?v=lCybtb0twJ8
Ex: 2007 XK 4.2, Liquid Silver & Charcoal
Ex: 2001 X-Type 2.5 SE, Platinum, Dove & Granite
EXÄ-1
Viestit: 42
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 12:25 pm
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja EXÄ-1 »

Aonsaithya kirjoitti:Kuulostaako vihellyksesi tältä?
https://www.youtube.com/watch?v=lCybtb0twJ8
Tasan tarkkaan just tolta!

K I I I T O O O S

Ilmankos kukaan ei meinannut saada paikallistettua äänilähdettä... ;-)
Terppa77
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 8:31 am

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Terppa77 »

Mullakin perkele sama ääni mistä toi nyt sitten tulee huomenna pitäisi Kotkasta ajella Kuopioo ei viittis kuunnella koko matkaa..prkl..
Avatar
JoHu
Viestit: 176
Liittynyt: Ke Maalis 19, 2014 10:54 pm
Paikkakunta: Haapavesi

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja JoHu »

Terppa77 kirjoitti:Mullakin perkele sama ääni mistä toi nyt sitten tulee huomenna pitäisi Kotkasta ajella Kuopioo ei viittis kuunnella koko matkaa..prkl..
Onko neliveto X-Type kyseessä? Voisko olla kardaanin kannatinlaakeri? Varsin yleinen vaiva nelivetomalleissa, vasta toisessakin topickissa täällä käsitelty. Rasvaus ym. konsteja löytyy.

viewtopic.php?f=2&t=5982
Jaguar X-Type Estate Business 2,0D vm. -07
Volvo Amazon B20 ”Royal Blue” vm. -69
Yamaha BT 1100 Bulldog vm.-06

Ex:
Jaguar X-Type 2,1 V6 vm.-02
Jaguar S-Type 2,7D V6 vm.-06
Vile123
Viestit: 147
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 8:32 pm

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Vile123 »

Moro!

Tämän ketjun ulinan aiheuttaja oli koppuraksi jäätyvät ikkunoidentiivisteet.

Kardaanin kannatinlaakeri on yleisin ulinan aiheuttaja. Itse vaihdatin sen kertaalleen ja sitten ostin käytetyn kardaanin Englannista, kun ei ulina hävinnyt. Uudemanmallinen kardaani on selvästi jykevämpi ja parempi. Ulina väheni siten, että käytännössä vain -20 ja yli pakkasilla saattaa 1km ulista muuten hiljaa.

Joka kesä rasvaan kannatinlaakerin hyvällä rasvalla.
Terppa77
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 8:31 am

Re: X-type vaimea vihellys/piippaus

Viesti Kirjoittaja Terppa77 »

Juu on 3.0nelikko alkoi melkein heti kun ilmat kylmeni..
Vastaa Viestiin