X-Typen katsastus

Keskustelu teknisistä kysymyksistä.
Avatar
JoHu
Viestit: 176
Liittynyt: Ke Maalis 19, 2014 10:54 pm
Paikkakunta: Haapavesi

X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja JoHu »

Jaggessani ensimmäinen katsastus siis tehty. Ajoaikaa olisi ollut marraskuun lopulle, mutta ajattelin että hoidan loppuloman aikana alta pois. Vikoja löytyi kaksi:

- Peruutusvalot ei toimi. Tuskin polttimoissa vikaa, kun kerran molemmat menneet. Pitänee aloittaa sulakkeesta ja ellei sillä parane niin valokytkin varmaan seuraavana. Jospa se näillä korjautuisi.

- Sitten se vaikeampi osuus. Oikea takakulma eli vänkärin puolen takanurkka kyseessä ja etummainen poikittainen tukivarsi väljä eli uusi tukivarsi varmaan ostettava.

Varaosaliikkeissä kävin kahdessa paikallisessa. Kumpikin myi eioota, ei ole edes tilattavissa varaosatoimittajalta ja kehottivat marmoritiskille eli merkkiliikkeeseen lähtemään. :D Kyse siis tuosta tukivarresta. Pyytäisinkin neuvoja, että mistä muualta kannattaisi katsoa? Briteistä tilaamalla varmaan onnistuisi, mutta mikä mahtaa olla virallinen nimi englanniksi osalla, että tilaisin oikean ja mistä suosittelette tilaamaan vai olisiko paras ratkaisu merkkiliikkeeseen soitella?

Itse tosiaan vasta toukokuussa X-Typen vaihdoin ja nyt tutustun vasta näihin varaosien tarjontaan tarkemmin, joten kaikki apu olisi tarpeen. :) Olen toki katsellut jo ennen ostoa ja olen tietoinen, että paljon osaa saa näistäkin varaosaliikkeistä, mutta juuri tätä tukivartta ja ylipäänsä takapään osia ei tunnu juuri tarvikkeena löytyvän.

EDIT:
http://britishparts.co.uk/products/7549 ... m-C2S50863
^Jos oikein olen antanut itseni ymmärtää niin kyseessä on tämä osa. Oletteko yhtä mieltä? Entä kannattaako tuolta tilata, mitä kokemuksia? Käsittääkseni ihan luotettava ja hyvä paikka tilata. Millaisella toimitusajalla tulleet Suomeen tuolta? Vai onko käsitystä, onko merkkiliikkeen hinta niin merkittävästi kalliimpi, että kannattaa tuolta (tai jostain muualta) tilata?

http://britishparts.co.uk/products/7017 ... t-C2S44848
^Löytyisi tuolta myös tuo pakkivalokytkin, jos sellaista nyt tarvitsee. Pitää eka tsekata ne sulakkeet ja polttimot.

Nopealla selailulla löytyi tällainenkin suomalainen Kotkan brittiosa-firma, lienee tuttu monille foorumilaisille: http://www.brittiosa.com/
Mutta kun menee kohtaan Jaguar varaosat malleittain niin X-Typeä ei löydy ollenkaan. Kannattaisiko kuitenkin tuonne soitella silti?
Jaguar X-Type Estate Business 2,0D vm. -07
Volvo Amazon B20 ”Royal Blue” vm. -69
Yamaha BT 1100 Bulldog vm.-06

Ex:
Jaguar X-Type 2,1 V6 vm.-02
Jaguar S-Type 2,7D V6 vm.-06
Avatar
kissaeläin
Viestit: 4838
Liittynyt: Su Tammi 22, 2012 9:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja kissaeläin »

Moi !
Tuo linkki oli etuosan tukivarsi-tätä varmaan hait(rear lower control arm) alkuperäisosahttp://britishparts.co.uk/products/6837 ... m-C2S24713
Palvelut osiossa on britishparts.co.uk kokemuksia-pääsääntöisesti mielestäni homma toimii hyvin ja yhtään tavaraa ei ole jäänyt tulematta ja laatukin on ihan hinnan mukaista. On niitä muitakin kutenwww.sngbarratt.com, www.jagspares.co.uk jne (katso kopin faq)
Brittiosa on kuulemma hyvä mutta hinnat ovat korkeammat kuin ulkomailta. Kannattaa aina katsoa onko osa tarvike vai alkuperäinen sillä niistä ne hintaerot syntyvät yleensä. Alkuperäisosa ei aina ole parempi kuitenkaan mutta pääsääntöisesti näin kuitenkin on kaiketi.
Kuva Kuva
S Type R (2002) -Black Edition-
Avatar
JoHu
Viestit: 176
Liittynyt: Ke Maalis 19, 2014 10:54 pm
Paikkakunta: Haapavesi

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja JoHu »

kissaeläin kirjoitti:Moi !
Tuo linkki oli etuosan tukivarsi-tätä varmaan hait(rear lower control arm) alkuperäisosahttp://britishparts.co.uk/products/6837 ... m-C2S24713
Eikös tuo linkkini ole kuitenkin peräpään tukivarsi? "Rear Suspension Front Lower Control Arm" Tuota linkittämääsikin tukivartta katselin, mutta se ei liene kyseessä?

Tämä osa siis hakusessa:
Kuva
kissaeläin kirjoitti:Palvelut osiossa on britishparts.co.uk kokemuksia-pääsääntöisesti mielestäni homma toimii hyvin ja yhtään tavaraa ei ole jäänyt tulematta ja laatukin on ihan hinnan mukaista. On niitä muitakin kutenwww.sngbarratt.com, http://www.jagspares.co.uk jne (katso kopin faq)
Brittiosa on kuulemma hyvä mutta hinnat ovat korkeammat kuin ulkomailta. Kannattaa aina katsoa onko osa tarvike vai alkuperäinen sillä niistä ne hintaerot syntyvät yleensä. Alkuperäisosa ei aina ole parempi kuitenkaan mutta pääsääntöisesti näin kuitenkin on kaiketi.
Tänään tarkoitus katsella missä vika pakkivalojen toimimattomuudessa ja sitten tilata tarvittavat osat. Tällä hetkellä "pääepäilty" on nimenomaan pakkivalokytkin. Auto on seissyt suunnilleen pihankoristeena nyt kuukauden-puolitoista, sillä olen lomalla nyt kolmatta viikkoa enkä ole autoa juuri tarvinnut ja ennen lomaakin meni muutama viikko töissä siten, etten autoa tarvinnut. Voi siis oireilla ihan käyttämättömyyttäänkin ja ruveta toimimaan, kun muutaman kerran laittaa pakin päälle ja pois. Tai sitten ei, se nähdään lähitunteina. :)
Jaguar X-Type Estate Business 2,0D vm. -07
Volvo Amazon B20 ”Royal Blue” vm. -69
Yamaha BT 1100 Bulldog vm.-06

Ex:
Jaguar X-Type 2,1 V6 vm.-02
Jaguar S-Type 2,7D V6 vm.-06
Avatar
kissaeläin
Viestit: 4838
Liittynyt: Su Tammi 22, 2012 9:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja kissaeläin »

Terve !
Juu, oieassa olet-luin tuon jotenkin väärin kun ...front lower control arm...alku kuitenkin oli rear. Anteeksi sekoittelu !

Tuo osahan se on minkä kuvankin laitoit !
Kuva Kuva
S Type R (2002) -Black Edition-
Avatar
JMSC
Viestit: 1034
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2012 11:00 pm
Paikkakunta: Lempäälä

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja JMSC »

Brittien ebaystä noita control armeja löytyy läjä uskoisin että samaa tavaraa kuin britishpartsilta (BP:n osa on myös tarvike).
Tuossa BP:ssä hinta vähän hämää kun noihin lisätään Brittien alv ja kiinteät 20£ toimarit.

http://www.ebay.com/sch/i.html?_sacat=0 ... 63&_sop=15
Vaimolla S-type 3.0V6
XJR-6

Honda CB 1300F Super Four

EX:ät
Ford Sierra -83 1.6GL "museopeli" (luovutettu parempaan kotiin)
X-type 2.0D siirtyi suvussa eteenpäin
Honda CB SevenFifty
Mondeo GT V6 aut. farkku
Mondeo 1.8GLX RIP
lättä
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2009 11:51 am

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja lättä »

Ebayssä myydään paljon aivan surkeita alustanosia, kokemusta on, kannattaa katsoa myyjälle annetut negatiiviset kommentit läpi.

Ainakin Britishpartsista ostetut tukivarret ovat kestäneet alla meidän romussa.
Avatar
JMSC
Viestit: 1034
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2012 11:00 pm
Paikkakunta: Lempäälä

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja JMSC »

lättä kirjoitti:Ebayssä myydään paljon aivan surkeita alustanosia, kokemusta on, kannattaa katsoa myyjälle annetut negatiiviset kommentit läpi.

Ainakin Britishpartsista ostetut tukivarret ovat kestäneet alla meidän romussa.
Juuri näin. :)
Vaimolla S-type 3.0V6
XJR-6

Honda CB 1300F Super Four

EX:ät
Ford Sierra -83 1.6GL "museopeli" (luovutettu parempaan kotiin)
X-type 2.0D siirtyi suvussa eteenpäin
Honda CB SevenFifty
Mondeo GT V6 aut. farkku
Mondeo 1.8GLX RIP
dida
Viestit: 524
Liittynyt: Su Maalis 29, 2009 10:58 am
Paikkakunta: Tampere

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja dida »

Omien kokemusten perusteella halvinta ei kannata ostaa. Hinta ja laatu kulkevat ainakin alkumatkasta käsi kädessä. Jossain vaiheessa sitten kääntyvät risteyksestä eri suuntiin ;-). Lisäksi alustan osat ovat sen verran hankalia vaihdella, ettei siellä viitsi joka vuosi kontata...
Matti

XK8 Convertible -98
Alfa Romeo 159 Sportwagon JTDm 2,0 170 hv 2010
Kawasaki EN 500 1998
Avatar
kissaeläin
Viestit: 4838
Liittynyt: Su Tammi 22, 2012 9:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja kissaeläin »

Morjens !
Jos merkki/valmistaja on tiedossa niin auttaa asiaa ja laadunmäärittämistä yleensä. Itse pyrin ostamaan aina sen parhaimman laadun osan halvimmalla. Kallein ei tosin ole aina paras.
Kuva Kuva
S Type R (2002) -Black Edition-
Avatar
JoHu
Viestit: 176
Liittynyt: Ke Maalis 19, 2014 10:54 pm
Paikkakunta: Haapavesi

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja JoHu »

Hieman viiveellä tulee, mutta osat tilasin Britishpartsilta ja tulivat 2 päivässä kotiin. Eli käytännössä samassa ajassa kuin Suomesta tilattuna. Pajalla käytin vaihdattamassa osat, kun kyseessä tuttu mies ja vuosikymmenten kokemus autojen huoltamisesta / korjaamisesta. Yhden miehen korjaamo kyseessä, mutta ammattitaitoinen ja ennen kaikkea edullinen. Työt alkoi 2 päivää etuajassa työkaverin telottua itseään, joten vaihdatin sitten öljytkin ko. miekkosella. Arvauksia paljonko maksoi vaihdattaa siis peruutusvalokytkin, etummainen poikittainen tukivarsi oikealle taakse ja öljyt + suodatin? Metsään meni. 60 € !!! :mrgreen: 40 euroa / tunti, eriteltynä laskussa työt 40 € + öljynvaihtotyö 20 €. :wink: Konttorillakin käyty ja leimassa jenkua 30.11.2015 asti.
Jaguar X-Type Estate Business 2,0D vm. -07
Volvo Amazon B20 ”Royal Blue” vm. -69
Yamaha BT 1100 Bulldog vm.-06

Ex:
Jaguar X-Type 2,1 V6 vm.-02
Jaguar S-Type 2,7D V6 vm.-06
Avatar
kissaeläin
Viestit: 4838
Liittynyt: Su Tammi 22, 2012 9:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: X-Typen katsastus

Viesti Kirjoittaja kissaeläin »

Terve !
Hyvä korjaamosuhde on hyvä olla ja säästää paljon vaivaa ja rahaakin :lol:
Kuva Kuva
S Type R (2002) -Black Edition-
Vastaa Viestiin