Sivu 1/1

Huollon tehokkuus

Lähetetty: La Marras 24, 2012 12:55 am
Kirjoittaja Aripe
Yli pari miljoonaa kilsaa ajelleena ja joskus autoani huollattaneena ja korjauttaneena olen huomannut, että on alkanut mustia pilviä kerääntyä huoltotoiminnan päälle. Kun aikaisemmin huoltomies oli homman tehnyt, nykäisi hän Castrol-lippiksensä lippaa ylös, sottaili hetkisen, ja kirjoitti laskun/kuitin. Aikaa ei siinä palanut ja ihan oli lain mukaista. Ja olisi edelleen.

Nyt on pienessäkin verstaassa konttorissa oman tietotekniikkansa parissa taistelemassa usein enemmän porukkaa kuin verstaan puolella. Verstaan puolella puhutaan vielä usein murtaen, joten lieneepä palkkakustannuksetkin toimiston puolella isommat per nenä. Tietokoneet ei paljoa maksa ja ohjelmatkin halventuneet, mutta tehoton ajan käyttö kutittaa asiakkaan kukkaron pohjia. Toki tietokoneesta haetaan tietoakin, mutta siihen se vois jäädäkin.

Varaston kierron eduillakaan ei ATK:n käyttöä voi tyhjentävästi perustella koska ensinnäkin tiedot eivät pidä totuuden kanssa paikkaansa ja toisaalta varaosatoimittajilta tavaraa saa näppärästi.
Ja eniten kirvelee silmää, kun näkee autotekniikan gurun aikaansa tuhlaten tuskailevan tietotekniikan kanssa.

Re: Huollon tehokkuus

Lähetetty: La Marras 24, 2012 8:59 am
Kirjoittaja kissaeläin
Tervehdys !
Olet aivan oikeassa tässä. Hinnat ovat kasvaneet ja hommia ei osata tehdä käytännössä thokkaasti. Kuten olen täällä jo vänissytkin niin aikaa käytetään aivan muuhun kuin itse työhön. Tottakai nykyautot vaativat ohjelmat kun tietokoneella toimivat ja niitä ei voi korjata ennen kuin auto kertoo mihin sattuu.