X-Typen jarrujen ilmaus

Keskustelu teknisistä kysymyksistä.
JagXtype
Viestit: 33
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 12:18 am

X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JagXtype »

Tervehdys
Ongelmana on nyt X-Type 2.1:n jarrujen ilmaus. Ensin hajosi oikealle takajarrulle menevä putki. Putken vaihdon jälkeen ilmaus ei onnistunut ja jarrupoljin meni aivan pohjaan, niin että toinenkin piiri tuntui olevan pois pelistä. Ajattelin, että nyt kävi perinteisesti, eli kun pääsylinterin männät tekevät vuodon ja ilmaamisen takia liikettä alueella, jossa eivät normaalisti liiku, saattaa tuolle alueelle kehittynyt korroosio rikkoa mäntien tiivisteet. No, päädyin sitten hankkimaan uuden pääsylinterin, mutta jostain syystä ilmaaminen ei onnistu tuolla uudellakaan sylinterillä. Perinteistä poljinpumppausmenetelmää käyttäen jarrupiireihin ei kehity juuri mitään painetta. Ilmatessa oikeasta etujarrusta/vasemmasta takajarrusta tulee sentään nestettä läpi, mutta vasemmalta edestä/oikealta takaa ei juurikaan mitään.
Lukuisia muiden autojen jarruja on tullut ilmailtua ja aina on ollut jonkinlainen poljintuntuma jo ilmausta aloittaessa, mutta tässä tapauksessa poljin painuu pohjaan kerta toisensa jälkeen. Mietin, että saattaako ABS-yksikkö olla ongelmana tässä. Tosin jarrujenhan pitäisi toimia aivan normaalisti kun moottori ei käy.
Olisko kellään kokemusta X-Typen jarrujen ilmaamisesta ja siihen mahdollisesti liittyvistä ongelmista.
Kevätterveisin I.V.
Avatar
sefo
Viestit: 47
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2018 5:26 pm
Paikkakunta: Riihimäki
Viesti:

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja sefo »

Olisko kyseessä samantapainen ongelma kuin mp-puolella. Eli ilma kulkee edestakaisin kun vivulla/polkimella yrittää ilmata eikä tule pois. Itse käytän työssäni paineilmalla toimivaa imulaitetta, jonka avulla nesteeseen saa jatkuvan virtauksen ja ilma poistuu. Samaa käytän autoissakin ja on onnistunut ilmaus, X-typeä en ole kyllä ilmannut.
Honda, Polaris, Victory, Indian ja Suzuki mekaanikko / valtuutettu huolto SEFOTEC
JagXtype
Viestit: 33
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 12:18 am

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JagXtype »

Juu, voisihan se näin ollakin. Se masiina siis imee jarrun ilmausruuvin kautta nestettä/ilmaa ja säiliöön vaan kaadetaan lisää nestettä? Jotain tuollaista varmaan tarvitaan, kun perinteiset konstit ei auta. Saattaa olla, että pitää tilata hinuri viemään Jagge jollekin pajalle, missä on riittävät vehkeet.
Avatar
Eugene V. Craddock
Viestit: 147
Liittynyt: To Maalis 28, 2019 5:03 am
Paikkakunta: Mariefors

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja Eugene V. Craddock »

Kannattaa ensin kokeilla vielä yhtä kikkaa. Eli normaali apumiehen kanssa pumppaamalla tehtävä ilmaus, mutta muutaman pumppaus-paine-ruuviauki-ruuvi-kiinni- kerran jälkeen auto hetkeksi käyntiin. Sitten sammuttaa ja sama uusiksi taas jokusen kerran. Reilun vartin päästä jollei painetta ala löytymään, niin sitten pajalle.
Thunderbird saw the Jaguar gainin' speed
and waved "Goodbye, Jaguar" and pulled in the lead
Jaguar said "You ain't won the race yet"
and pulled back around the Bird like a sabre jet
-Jaguar and Thunderbird - by Chuck Berry
lättä
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2009 11:51 am

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja lättä »

Meillä oli just samoja ongelmia kun putki meni ajossa poikki, ja järjestelmä valui tyhjäksi pitkään seistessä siihen päälle. Vaihdoin pääsylinteriä (käytettyyn), oli ilmauslaitteet, käytettiin autoa välillä jne jne, ja muut epätoivoiset yritykset.

Lopulta luovutin ja vein Ford-pajalle. Siellä värkkäsivät pitkään ja lopulta, kun oli vaihdettu uusi pääsylinteri ja tehostinkin (käytetty löytyi), jarrut tuli kuntoon. Eivätkä osanneet sanoa varmaksi missä vika oli ollut. ABS-vermeet eivät olleet rikki, vaikka neste oli varmaan ollut sieltäkin pois.
JNi
Viestit: 586
Liittynyt: To Touko 26, 2011 9:03 am
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JNi »

En osaa sanoa olisiko tämä toiminut tässä tapauksessa, mutta omat jarrujen ilmaukset ovat suuresti helpottuneet kun hankin pari vuotta sitten: https://www.sealey.co.uk/product/563720 ... ing-system Näitä saa netin monesta kaupasta, taitaa olla tunnettu brittimerkki.

Painetta ei kannata pumpata paljoa yli yhden barin - onneksi vanhan Audin uusi jarrunestesäiliö ei montaa euroa maksanut :-) Laitan säiliöön ainetta litran-pari, avaan jarrunippaa ja laitan keräysastian alle, annan aineen vaihtumiselle lisävauhtia jarrupolkimella, 15-25 polkaisua pyörästä riippuen, nippa kiinni.

Jouko
Jaguar XJ8 -05 (Japani)
--------------------------
Huollettavana: Jaguar XF-DS -10 (Suomi)
Muuttaneet: Jaguar XK8 Convertible -99 (Kalifornia), Jaguar S-Type 3.0 -99 (Saksa)
Purettu: Jaguar XK8 Cabriolet -99 (Saksa)
Rekka ruhjoi: Jaguar XJ6 D -06 (Saksa)
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

1bar on ehoton maksimi. Vanhat vag säiliöt tuppaa joskus repeämään alle baarillakin.
XJR -00.
JagXtype
Viestit: 33
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 12:18 am

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JagXtype »

Moi taas kaikille ja kiitos kommenteista.
Kovasti samantapaiselta kuulostaa lätän tapaus. Hommasin paineilmakäyttöisen ilmauslaitteen, mutta eipä siitäkään ollut apua.
Miten on Sefo, kun olet sellaista työssäkin käyttänyt. Imin vehkeellä noin 1,5 litraa jarrunestettä, eikä tilanne muuttunut miksikään. Letkussa virtasi jatkuvasti ilman sekaista nestettä. Letkun ilmausnippaan kiinnittyvä kumiliitin tuntuu aika napakalta, mutta sieltä taitaa kuitenkin imeytyä ilmaa. Ja tuleekohan avatun ilmausnipan kierteiden kautta myös ilmaa. Oletko päässyt siihen tilanteeseen, että imuletkussa virtaa ainoastaan kirkasta ilmatonta nestettä?
Olisikohan kellään tässä pääkaupunkiseudulla antaa lainaksi tuollaista Sealey-laitetta? Olisin valmis siitä jotain maksamaankin.
Ja sitten noista pajoista. Osaatteko suositella jotain firmaa, jossa tietävät mitä tehdä, eikä veloitus ole tähtitieteellinen. Itse asun Vantaan Koivukylässä. Lätän tapauksessa ihmettelen, miksi olivat vaihtaneet tehostimen. Sehän ei millään tavalla liity jarrujen hydrauliikkapuoleen.
Onko kukaan jyvällä ABS-yksikön sielunelämästä? Saataisiko se aiheuttaa näitä ongelmia? Kun on uusi pääsylinteri ja mistään ei näytä vuotavan nestettä, tuntuu ABS-yksikkö ainoalta epävarmuustekijältä. ABS ei ole aikaisemmin aiheuttanut minulle ongelmia muunmerkkisten autojen ilmaamisessa. Tosin tässä tapauksessa poikkeavaa on se, että systeemi valui vuodon takia aika kuiviin.
JNi
Viestit: 586
Liittynyt: To Touko 26, 2011 9:03 am
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JNi »

Hankin itse tuon Sealeyn juuri paineilmalla toimivan imulaitteen tilalle. Imulaitteella kävi helposti kuten kerroit, imee ilman ja jarrunesteen sekoitusta ja jarrut eivät toimineet kunnolla. Silloin auttoi perinteinen kahden hengen tekniikka, toinen polki ja toinen aukoi nippaa aina polkaisun ajan.

Itse en ole kohdannut tai ei ole tullut tarvetta tutkia lähemmin, mutta muistelisin kuulleeni että joissain tilanteissa ja joillain autoilla pitää ohjelmointilaitteella kääntää jarrut ilmaustilaan. Se ohjaa silloin ABS-yksikön sellaiseen asentoon, että sen saa ilmattua.

Oletko kokeillut perinteistä tapaa nyt, kun paineilmalla olet saanut nestettä kaikkiin putkiin?

Jouko
Jaguar XJ8 -05 (Japani)
--------------------------
Huollettavana: Jaguar XF-DS -10 (Suomi)
Muuttaneet: Jaguar XK8 Convertible -99 (Kalifornia), Jaguar S-Type 3.0 -99 (Saksa)
Purettu: Jaguar XK8 Cabriolet -99 (Saksa)
Rekka ruhjoi: Jaguar XJ6 D -06 (Saksa)
JagXtype
Viestit: 33
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 12:18 am

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JagXtype »

Jep. Perinteinen ei toimi edelleenkään. Poljin painuu pohjaan, eikä oikein minkäänlaista painetta kerry ja ilmausruuvista tulee tosi heikosti nestettä.

-Ismo
Avatar
sefo
Viestit: 47
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2018 5:26 pm
Paikkakunta: Riihimäki
Viesti:

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja sefo »

Imulaitteella tulee aina nipan juuresta ilmaa mukaan eikä siitä ole muuta haittaa kuin että letkussa näkyy ilmaa kulkevan mukana. Tämä ilmahan ei mene jarruihin sisällepäin. Tuo paineistava laite on tietysti hyvä varovaisesti käytettynä mutta ei sovi MP/Mönkkäri jarrusnestesäiliöihin.
Honda, Polaris, Victory, Indian ja Suzuki mekaanikko / valtuutettu huolto SEFOTEC
JagXtype
Viestit: 33
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 12:18 am

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja JagXtype »

Morjens
Jagge lähti sitten lopulta hinurin lavalla pajalle, kun selvisi, että jarrusysteemiä ilmatessa on ABS:n pumppu käynnistettävä diagnostiikkalaitteen kautta. Tällainen (typerä) ominaisuus on ainoastaan X-Typessä ja XK:ssa. Homma oli pajallakin hyvin työläs kun vei kolme tuntia kahdelta asentajalta ja hintakin tietty sen mukainen.
Toivottavasti mahdollisimman moni lukisi tämän jutun, niin tulevaisuudessa joku ehkä välttyisi turhalta jumppaamiselta jarrujen parissa.
Eri juttu onkin sitten se, että onnistuisiko joku näppärä saamaan ABS-pumpun pyörimään tarjoamalla 12V johonkin pinnaan/joihinkin pinnoihin. Homma vaatisi aika perusteellista perehtymistä ABS-yksikön sielunelämään.

Hyvää kesää kaikille Jaguaristeille

-Ismo
trj
Viestit: 157
Liittynyt: Su Touko 11, 2014 7:22 pm
Paikkakunta: Leppävirta

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja trj »

Omassa "ex" x-typessä piti vaihtaa takasylinteri, ja sama ilmaus ongelma tuli eteen. Siitä selvittiin ihan paikallisella ad-korjaamolla kun ilmaus suoritettiin paineilman avulla, ja jarrujen ilmaukseen tehdyllä vermeellä. Teetti kuulemma rapiat puolen tunnin työn ja nestettä piti laskea muutama litra läpi ennen kuin ilmat poistui. Korjaamon pojat epäili että abs-yksikköön jää niin sanotusti jonkin sortin ilmatasku, tai muu vastaava.
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: X-Typen jarrujen ilmaus

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Suoraan sähkön antaminen ei onnistu. Ilmaus tilassa availlaan venttiileitä(kaikkia tulo ja lähtöpuolella) sekä pyöritetään ajoittain pumppua. Saman saa aiemminkin mainitulla keinolla eli soralla jarruttamalla niin että edes yksi pyörä menee lukkoon. Toki jos jarruja eiole yhtään, ei tämäkään onnistu. Ylipainekone on hyvä laite.
XJR -00.
Vastaa Viestiin