S-Type R, rakennetaan moottori uusiksi !

Keskustelu teknisistä kysymyksistä.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

S-Type R, rakennetaan moottori uusiksi !

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Kait tänne saa projekti-kertomuksia lisäillä?

Aikaisemmin Diesel S-Typen omistaneena ja sen jälkitiloista kärsineenä vihdoin kesällä palasin kissojen pariin. Välissä kerkesi olla useamman vuoden kaksikin eri USA:n redneck vankkuria joista jäi pääsääntöisesti hyvä maku, kuitenkin Jaguar jäi polttelemaan ja jo aikaisemmin kuolattu S-Type R sattui pikkuvikaisena eteen, ei mahottomia remontteja tiedossa ja hinta alle markkinahinnan joten mikäs, ettei.
Kuva

Vioille en tehnyt mitään kun ei käyttöön vaikuttanut vaan nautin jokaisesta kilometristä minkä kissa tarjoili ennen syksyn kolinoita.
Kuva

Porin reissu puolison luokse osottautui kuitenkin kohtalokkaaksi. Menomatkalla huomasin valojen osoittavan hieman väärään suuntaan. Eteen näki kyllä, mutta vain parin metrin päähän.
Kuva

Eikä kait siinäkään muuten mitään, mutta tienvarressa oli takana ollut auto kolhaissut puskuria. Onneksi jätti yhteystietonsa ja saatiin asiat hoidettua vakuutukseen. Onneksi on vielä hyviä ihmisiä olemassa ja tässä sai nuori kuski hyvän opetuksen, että vastapuoli ei aina ole linjoja myöten tulossa jos rakkaaseen autoon tulee pieni jälki. Helpoimmalla pääsee kun ottaa asian hoidettavakseen eikä luiki vain paikalta pois
Kuva

Päästäänkin syksyyn ja tämän hetkisiin "pieniin" murheisiin. Yhenäkin hävinnyt öljy ja nostajien kilkatus, öljyn lisäämisen jälkeen kilkatus muuttui kolkatukseksi ja jäljitettiin ääni yläkertaan. Uteliaisuutta purettiin imusarjaa pois ja löytyihän se mahdollinen äänen aiheuttajakin.
Kuva
Kuva
Kuva
Lavoissa aika kovaakin jälkeä ja nopeasti mietittynä vaikuttaisi laakerivialle jonka vuoksi päässyt ottamaan kiinni johonkin mihin ei pitäisi. Toivottavasti selviää laakeroinnilla ja kevyellä hionnalla, ettei tarvitse rueta uutta ahdinta etsimään. Toinen harrasteauto odottaa aikaa, että saisi alakerran korjattua, ei tähänkään liiemmin aikaa olisi. Varsinkin kun kuukauden päästä häämöttää muutto toiselle puolen Suomea ilman tietoakaan harrastetiloista.

Talven aikana kunnostetaan remmiahdin, korjataan sähköviat, tutkitaan käsijarrumoottori häiriö, vaihdetaan jarrut, madalletaan, parannellaan äänentoistoa sisälle kuin uloskin, lähinnä miedolla tehon etsimisellä. Vanteetkin voisi kunnostaa tai jopa vaihtaa pykälää isompaan. Maalipinnan fixaus ehdoton sekä pisteosien metsästäminen ja yleinen puunaaminen.
Viimeksi muokannut kom4, Ma Heinä 24, 2023 3:21 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
KariTalvio
Viestit: 203
Liittynyt: Ti Helmi 07, 2017 12:41 am

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja KariTalvio »

Projektikertomukset ovat minun mielestäni yleensä mielenkiintoista luettavaa ja niistä saattaa olla jopa apua jollekin toiselle.
XJ LWB X358 2,7D Model 2008
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

En suoralta kädeltä menis sanomaan että ahtimessa laakereissa vikaa. Toki kantsii irroittaa remmi ja antaa vauhtia kädellä samalla kuunnellen. Ihan mäsä ahtimen vetorengas paukkuu myös tyhjäkäynnillä.
XJR -00.
Ode
Viestit: 471
Liittynyt: Su Helmi 24, 2013 10:13 pm
Paikkakunta: Porvoo

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Ode »

Tällaiset tarinat ovat ehdottoman mielenkiintoista luettavaa, etenkin loppuun asti vietynä. Silloin niistä hyötyy ajan myötä yksi jos toinenkin joko ongelman löytämisen tai poissulkemisen merkeissä.

O
S-Type 4,2, 2004
Sierra STW A, 1991
Astro AWD 8h, 1997
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Vauxi kirjoitti:En suoralta kädeltä menis sanomaan että ahtimessa laakereissa vikaa. Toki kantsii irroittaa remmi ja antaa vauhtia kädellä samalla kuunnellen. Ihan mäsä ahtimen vetorengas paukkuu myös tyhjäkäynnillä.
Tyhjäkäynnillä ei mitään ääntä, mutta kierroksia nostamalla alkaa kuulumaan kolahtelu. Sen verran jälkeä siivissä, että parempi purkaa ja katsoa mikä petti.

Tarinaan tulee jatkoa, mutta aikataulua en tiedä. Auto jää 450km päähän itsestäni, joten hieman hidasta rakentamista tiedossa
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Jaa niin että se ihan kolahtelee epämääräisesti. Sitten joo purkuun. Niitä isoja laakereitahan ei sitten pysty vaihtamaan mitkä on rattaiden takana. Näinsiin ainakin gen 4 ja eiköhän myös gen 5 ahtimissa. Eli jos ne laakerit ovat tattis niin ahdin kaupoille vaan.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Yritin pari kuukautta sitten saada autoa siirreltyä, mutta huonoin tuloksin. Viime viikonloppuna kuitenkin sain jarrut aukeamaan ja auton trailerille.
Kuva

Auto lämpimään yön yli sulamaan, jo pihalla aloitettu purkaminen pääsi jatkumaan ja projekti jatkui mukavasti lämpimässä ja parin voimajuoman kanssa. Ei mikään helpoin projekti suorittaa pihalla, mutta ei kyllä tallissakaan. Netissä luki, että pitäisi EGR irroittaa, mutta keksin reitin jolloin ei tarvitse ja muutenkin pääsisi vähemmällä purkamisella kuin ohjeiden kanssa, kuitenkin sitä purkamista riittää näinkin.

Tähän asti sain purettua ulkosalla, välillä -1C kelissä ja välillä -25C, mutta tehtävä se vaan on. Purettuna jo kaikki vesikierron osat, koneen päällä kulkeva imuputki sekä turbolta välijäähyille menevä jakoblokki, hihna katkaistu kun eihän tuonne väliin mahtunut toppatakki päällä.
Kuva

Kauheasti en älynnyt ottaa kuvia matkan varrella, onpa sit mukavampi kasata kun pitää arvuutella mikä menee minnekkin. Ohjeiden perusteella tämä olisi helpoin tehdä kun irroittaa EGR ja moottorin ja tulipellin välistä kikkailee itsensä ahtimen takimmaiselle pultille. Kuitenkin katsoin nopeammaksi ja varsinkin turvallisemmaksi poistaa kaasuläppä ja plenumi, jotta ahtimen takimmaisen pultin saa suoralla hylsyllä auki ilman ärräpäitä, revenneitä rystysiä sekä katkenneita EGR pultteja. Kaasuläppä oli helposti irroitettu, 4 pulttia sekä EGR varsi, plenumin kaksi ylintä oli pala kakkua, mutta kaksi alempaa 1/40 kierros kerrallaan ja on muuten pitkät pultit. Sain tunnin nysvätä niiden kanssa, ennenkuin plenumin pystyi nostamaan pois paikaltaan. EGR yksikön kahden pultin takia piti purkaa raitisilmasuodatin ja sen kotelo pois tieltä, kuten myös erittäin ärsyttävässä paikassa ollut vesiletkujen kiinnike.
Kuva

Noin kuuden tunnin pajottamisen jälkeen sain nostaa ahtimen pois ja jo ennen sen purkua tuli havaittua ainakin takapään laakereiden olemassa olemattomuus sekä lavoissa tosi pahat kulumisjäljet.
Kuva

Lavat päässeet melko pahasti lyömään myös itse kuoreen, tämä yksilö saa lähteä käymään jollain tohtorilla joka saa diagnosoida saako tästä vielä toimivan pelin vai pitääkö tässä lähteä ahdin kaupoille.
Kuva
Kuva

Laakerien mallit katsottu valmiiksi ja nyt vain metsästellä neulalaakerit oikean kokoisena. Nuo eBayn sarjat eivät ihan kauheasti houkuta kun ei ole mitään varmuutta esim laakerien oikeasta valmistajasta eikä kiinnostaisi tehdä ihan heti uudestaan tätä projektia :roll:
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Tuli pistettyä remmiahdin palasiksi ja niin neulalaakerit kuin snoutin laakerit ihan kaput. Neulalaakerit löytyi pienellä etsinnällä ja pienellä koneistuksella, alkuperäiset vähän turhan tyyriit. 2mm isommat tulee nyt, toivottavasti kestää myös koon isonnuksen takia vähän paremmin. Samalla suunnitellut pientä ahtimen porttaamista kun on kerta palasina pöydällä. Snoutin korjaamiseen kaikki suoraan työpaikan hyllystä, neulalaakerit toiselta toimijalta. Selvää säästöä työalennuksilla, selviää kaksi numeroisella summalla kun itse etsii ja tekee.
Kuva

Tuli myös Mondeo vaihdettua Jaguariin, nyt voi ajaa mukavasti niin kesät kuin talvetkin. -08 2.7diesel karvalakki. Hinta oli hieman kovempi kuin alunperin ajattelin, mutta taisin vähän ihastua tohon väriin.
Kuva
Kuva

Olikos näihin mahdollista ohjelmoida ns kaistavilkku? Eli korvata yhden kerran vilkutus kolmella? Mondeossa oli kyseinen ominaisuus ja opin jo siihen enkä meinaa osata käyttää tälläisiä vilkkuja kuin tässä on.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Jahas, sitä ois taas vähän käyty sormia öljyämässä. Auto nipussa, mutta äänet jatkuvat vieläkin. Eka ajatus oli jo viime syksynä herännyt pelko kiertokangen laakereista, mutta jatkotutkimuksien ja muiden mielipiteiden perusteella voisi olla myös damper pyörä. Onhan tällä jo ajettu yli 200tkm ja varmasti venttiilin nousua kokeiltu enemmän kuin riittävästi.

Ahtimen kasasin jo aikaisemmin talven aikana. Snoutiin tuli asennettua koneistettu värinäkumi ja taas säästin parikymppiä. Ahtimen korjauskustannuksiksi sisältäen öljyt, 27€.

Maanantaina auto trailerille ja vanhempien talliin ihmettelemään mitä sitä tekisi.

Hommat aloitin tutkimalla tuota lämmönsäädinventtiiliä ja aika kovasti oli roskaa seassa. Huolellinen puhdistus ja varmistus, että kaikki liikkuu kepeästi ja arkku takaisin kiinni. Toivotaan, että selvisi näin vähällä eikä tarvitsisi rueta etsimään uutta venttiiliä ja jatkaa tutkimuksia kun puhaltaa vain tulikuumaa sisälle.
Kuva

Seuraavaksi ahdinta sovittamaan paikalleen ja ihan yhtä mukavaahan se oli kuin irroittaminen. Ahtimen takana oleva kaula johon kaasuläppä kiinnittyy osottautui taas hermoja ja aikaa vieväksi kiinnittää. Kuitenkin seuraavankin kerran toimin juuri näin, ei tarvitse kikkailla ahtimen takimaisen pultin kanssa. Pähkinän kuoressa ahtimen asennus (päinvastainen kuin purkaminen) : Ahdin kolmella pultilla kiinni, ahtimen ja kaasuläpän välinen kaula 4 pultilla, onnistuu 1/4 räikällä ja lyhyellä sekä pitkällä hylsyllä, EGR-venttiilin kaksi pulttia jotka täytyy kiristää moottorin ja tulipellin välistä kahdella pitkällä jatkolla. Tätä varten pitää irroittaa raitisilmasuodattimen muovit sekä lämmitysletkujen kiinnikkeet, jotta mahtuu menemään väliin. EGR venttiilin jälkeen alipaineletkut sekä vasemman puoleisen venttiilikopan huohotusletku. Nyt päästään jo kiinnittämään kaasuläpän 4 pulttia pitkällä 1/4 hylsyllä. En muista kannan kokoja, tuli kasattua sen verran vauhdilla, tämän jälkeen vain moottorin suunnassa kulkeva imuputki kiinni. Tässä vaiheessa voidaan kiinnittää lämmitysletkut, raitisilmasuodattimen muovit sekä poikittaistuki sekä muovisuoja päälle.
Kuva

Päästäänkin sitten muiden osien sovittamiseen. Kello oli jo aika paljon tässä vaiheessa ja päätin vain mallata jo aikaisemmin tekemäni imuputki joka korvaa alkuperäisen muovisen ja hiljennetyn version. Taisi päivä alkaa joskus 13 aikaan ja kuvan ottohetkellä 3:30 sekä monta voimajuomaa.
Kuva

Seuraavana päivänä piti vaihtaa jarrupalat ja jouset. Jarrupalat tulikin vääränläiset ja sain vaihdettua vain taakse sekä purettua edestä palat pois sekä putsattua paikat. Jouset jäi vieläkin vanhoiksi kun en löytänyt sopivaa työkalua irroittamiseen. Katsellaan siis kesällä tai joskus madaltamista.
Termarikotelo ja muutenkin jäähdytysjärjestelmä oli yllättävänkin helppo rasti vaikka se tuotti purku vaiheessa eniten murheita. Auto saatiin torstai-aamuna käynnistys kuntoon ja käynnistettiikin. Huonoin menestyksin. Jo syksyllä olleet kilinät ja kolinat olivat vieläkin paikalla. Tällä kertaa lievempänä kun ei ahdin kolissut, mutta jostain kuuluu vieläkin tasaisen epätasainen kolahtelu.
Kuva

Kolahtelun syytä epäilin alunperinkin kiertokangenlaakereiksi, mutta pitemmän ajan kuunneltuani en ole enää ihan niin varma. Ei ole kovin tasainen ääni eikä niin metallinen kuin yleensä laakerit antavat. Jakopääkään ei oikein tule kysymykseen, ellei siellä ole oikeasti joku isompi hätä. Kaveri vinkkasi hihnapyörää ja hieman tutkittuani ja useamman korvan kuunneltuna se voisi jopa ollakin syynä. Kolahdus on kohtuu pehmeä, hihnan asennosta katsoen liki samassa kohtaa tuleva ja tänään isä oli siirtänyt lyhyen matkan lähes äänettömästi. Öljyt vaihdoin eikä öljyn seassa ollut mitään sinne kuulumatonta.
Moottori on kuunneltu neljällä eri korvaparilla stetoskoopein eikä sisuksista tule mitään ylimääräistä kilinää tai rahinaa. Mysteeri rupeaa enemmän ja enemmän kääntymään tuohon ns harmooniseen hihnapyörään.
https://www.youtube.com/watch?v=AeqTWpE8nRA
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Laturin ja ahtimen hina pois ja kone tulille. Se poistaa silloin dampperilta apulaitteiden tuoman jarrun sekä edestakaisin nyikimisen ja pääset kuullostelee ite motoria.
XJR -00.
roa
Viestit: 96
Liittynyt: Pe Joulu 02, 2016 9:40 am

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja roa »

Voisiko olla VVT (variable valve timing). Juttelin Karaasissa kolinoista ja tämä saattaa väsyessään pitää aikamoista kilkatusta. Tosin kuulemani tapaukset ovat olleet tasaisempaa kilkatusta.
Toinen mieleen tuleva on löysä jakoketju. Onko kiristimet ok? Ehkä tuo epätasainen ääni kuulostaa eniten löysän ketjun ääneltä (?)
S-type R -05
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

VVT:tähän tässä ei pitäisi olla. Arvailua kuullut monen erilaista ja eilen suljettiin kampuran pyörä pois, ilman hihnoja samanlainen kilkatus. Perjantaina menen taas auton luokse niin pitää purkaa venttiilikopat pois ja katsoa mitä jakopäälle kuuluu.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
roa
Viestit: 96
Liittynyt: Pe Joulu 02, 2016 9:40 am

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja roa »

Onko kolinan syy selvinnyt?
S-type R -05
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Arvailuja vielä, mutta aika varma vainu mikä mättää. Kanteen oli ajautunut urat ja kiristimen laahaimet aivan loppu, samoin kuin itse kiristimestä tuli jokin metallilastu ulos putsatessa. Kokeilin putsata ja virkistää kiristintä, mutta laihoin tuloksin. Ääni muuttui hieman vaimeammaksi, mutta selkeästi erotettavaksi. Välillä jopa hiljeni ihan täysin, oli monta sekunttia poissa ja taas alkoi. Eilen sain uuden toisioketjusarjan ja torstaina olisi tarkoitus asentaa uusi ketju + kiristin. Vanha kiristin meni pohjaan kahdella sormella puristaen, uudella puristimella pitää ottaa ihan koko käsi käyttöön jotta saa pohjattua.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Tarkasta myös ensioketjun laahaimien kunto jos jo noin päreinä on ollut toisio. Tuottaa kyllä työtä paljonkin lisää mut kiva jos sielläkin on alkavaa. Uusio toisioketjun kiristinhän on se metallinen ?
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Ensiöketjussa ei tuntunut mitään välystä ja muutenkin oli ihan hyvän näköinen mitä venttiilikopasta pääsi katsomaan. Sekin menee vaihtoon, mutta sitten kun mulla on tilat ja välineet nostaa moottori pois paikaltaan. Samalla täytyy tehdä ruostekorjauksia ja uusia vanhuuteen väsähtäneitä muitakin osia. Tarkoitus olisi purkaa autosta kaikki irti ja käydä läpi ihan kunnolla, johan tuolla rupeaa ikää olemaan niin paljon, että isoja juttuja joutuu tekemään jotta säilyy liikenteessä.

Toisioketjun kiristin on metallinen, niin uusi kuin vanhakin.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Sepäs tulikin sit täydellinen jakopääremontti. Uutta toisioketjua asentasesa ensiöketjun laahain pääsi pomppaamaan syystä X paikaltaan ja kiristin sylkäisi tappinsa ulos eikä painu enää alas. Saapa sitten kerralla mielenrauhan tuostakin murheesta.

Nyt olisi siis ylimääräinen toisioketju sarja ! Alle omakustanne hinnan.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Tätäkin kävin hieman ropaamassa tossa joulun seutuun. Konepelti tuttuun tyyliin irti jotta näkee jotain konehuoneessa. Vasemman puolen venttiilikopan sain irrotettua, mutta jestas mikä homma. Just ja just pystyy sormella tuntemaan laitimmaiset pultit ja niihinkin tarvii vähintään 1, mielellään kaksi niveltä, laiska kun olen, en jaksa aivan kaikkea purkaa edestä. Oikealla puolella oli kiristin aivan kaput ja niin oli myös vasemmalla (kuskin). Seuraavaksi sitten arpomaan oikeanlaista työkalua hihnapyörien irroitukseen ja jakokopan aukaisuun. Saas nähdä onko ennen vappua ajossa.

Samalla kun siinä venttiilikoppaan katseli inspiraatiota, heräsi innostus pienestä ulkokuoren ehostuksesta. Eteen "pieni" splitteri, taakse ajattelin diffua. Käykö näihin tosta noin vaan esim faceliftin takapuskuri paikalleen? Faceliftin puskurissa olisi mukavampi tuo alaosa purkaa auki kuin tässä, saisi nätisti tehtyä kesyn diffusoorin. Ainakin diesel kärsi radalla paikoin edessä downforcen puutteesta ja kun edestä saa renkaat kiinni niin sittenhän se alkaa perän liiraaminen. Onhan se myös tyylikäs kun tekee kunnolla eikä mikään siipi kuulu tämmöisen tyyliin.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
EkoKatti
Viestit: 53
Liittynyt: To Syys 24, 2015 9:22 am
Paikkakunta: Petäjävesi

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja EkoKatti »

Joitain kuvia työn alla olevasta kohdasta please!

Itellä oli aikoinaan V-kuilussa olevan jäähdytysvesiletkun vaihto ja siinä oli netistä löytyneet kuvaraportit aivan ehdoton apu.
Jaguar S-type R 2004
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Tosi vähän tulee kuvia otettua, intoa enemmän purkamiseen kuin dokumentaatioon. Jotain kuvia kuitenkin tulee otettua edistymisestä.


Viikonloppuna kävin purkamassa keulaa auki, että saisi hieman lisätilaa kun rupee jakokoppaa aukomaan. Moottorinostin olisi ehdoton, mutta tilat ovat niin ahtaat, ettei toivoakaan tälläiseen luksukseen.

Kuva

Puskurin irroittaminen oli suoraviivainen homma. Pyöräkoteloista 2 ruuvia auki, valojen ja lokarin välistä yksi sekä puskurin "sisältä" yksi per puoli. Sitten valojen läheisyydessä näkyvät 2 per puoli sekä tietenkin maski. Myös alhaalla pitäisi olla ruuvit, mutta minun helmestä on kadonnnut niin ruuvit kuin koko pohjanmuovi. Pientä väkivaltaa ja sinnikkyyttä käyttäen saa puskurin irtoamaan valojen välistä ja voi nostaa pois. Sen jälkeen valot, muistaakseni 5 pulttia per valo, taas pientä kekseliäisyyttä ja valot ovat kädessä. Sen jälkeen löytyykin koko keulan kokoinen muovilirvake joka on aika pirukseen monella pultilla kiinni sekä johtosarjan kotelointia. Yllättävän helposti sai kuitenkin lähtemään, ottaen huomioon, että se on 20vuotta vanha muovi sekä johtosarja kulkee osan matkaa sisällä.

Sittenpä pääsikin ihmettelemään tuota edessä olevaa ns. törmäyspalkkia. Äkkiseltään näytti nopealle 8 pultin irrotukselle ja moskaa kylkeen. No, sehän olikin niitattu. Tässä vaiheessa arvelin, ettei tuo palkki ole tiellä jatkoa ajatellen enkä ruennut niittauksia aukomaan. Katsotaan tulevaisuudessa joudunko irroittamaan.

Syylärit. Nuo insinöörin taidonnäytteet ja kirous asentajalle. 5 jäähdytintä pienellä alueella ja tietenkin kahden isoimman väliin on muistettu laittaa ilmastoinninkenno. Sitähän kun ei oikeastaan kehtaisi irroittaa vaan pitäisi jättää paikalleen. Hieman pitkä päivä sekä liian monta nallejuomaa nauttineena päätin jättää syyläreiden irroittamisen seuraavaan kertaan. Ovat siis niputettuja toisiinsa ja yksitellen pitäisi saada jokainen otettua, ettei tarvitse ilmastoinnin letkuja irroittaa.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Aero
Viestit: 129
Liittynyt: To Tammi 03, 2013 9:42 pm
Paikkakunta: Janakkala

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Aero »

kom4 kirjoitti: Ma Helmi 07, 2022 7:01 pm Viikonloppuna kävin purkamassa keulaa auki, että saisi hieman lisätilaa kun rupee jakokoppaa aukomaan. Moottorinostin olisi ehdoton, mutta tilat ovat niin ahtaat, ettei toivoakaan tälläiseen luksukseen.
Millanen kattorakenne tallissa? Saisiko sinne riittävän kiinnityksen taljalenkille tai jopa palkissa liikuteltavalle taljalle?

Tuolla keinoin jäisi se norsun vaakatason fyysinen tilanvienti pois.
Ferrari 348 TB '90 // TVR 350i DHC '86 // Triumph Daytona 955i '06 // Alfa Romeo 33 P4 '91 // Alfa Romeo 159 3.2 Q4 '06 & '08
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: Koomaajan S-T-R ja oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

"Parina" iltana käyty tallilla puuhastelemassa.

Veli oli purkanu syylärit pois jotta saataisiin joskus raato liikkumaan. Sen jälkeenhän se alkoi tuskasteleminen kunkkupultin kanssa ja VOI POJAT, että se olikin tiukassa. Paria erillaista työkalua kokeiltiin kiinni pitämiseen ja lopulta tehtiin sellainen joka neljällä tapilla vastasi siivapyörää ja yksi tanko vakaajaan ja toinen tanko runkoaisan alle estämään moottorin kiertymistä. Lähti nimittäin moottori nousemaan kumityynyjen varassa kun väännettiin auki.
Kuva

Ulosvetäjäksi tehtiin hieman muunneltu kaksijalkaisesta. Kierreosuus säilyi vanhasta ulosvetäjästä ja sen jälkeen hitsasin neljä lattaa mutteriin. Ei pysynyt paikallaan vaan piti kiireesti väsätä kulmaraudasta tuki jolla sai ulosvetäjän suoraan ajettua
Kuva

Nytten kun oli enää vain "pulttia auki ja koppa" irti, poikaa rupesi hymyilyttämään. Iloa ei kauaa kestänyt kun tajusin, että yksi kopan pultti on ohjaustehostajan jalan alla sekä se jalka kiinnittyy kolmella pultilla koppaan. Heh. Oiskin ollut helppoa. Jotta saat jalan irti niin täytyy irroittaa itse tehostajanpumppu ja jotta pääset tehostajanpumpun YHTEEN pulttiin käsiksi, tarvii irrottaa ilmastoinnin kompressori. Tiiättekös mitä? Se kompuran YKSI pultti osuu suoraan runkoaisaan ja sitä vartenhan tietenkin pitää nostaa moottoria 10-20cm. Onneksi moottorin kumit ovat helposti alta päin irroitettavissa ja pienen telkkuamisen jälkeen saatiin myös se alimmainen pultti pois ja samalla myös pääsi tehostajaan käsiksi.
Kuva

Niin... tehostajan jalka on kiinni torxeilla ja viidellä kappaleella. Neljä aukesi hienosti, samalla tapaa aukesi rystysetkin. Viides pultti olikin sitten omapäisempi ja meni nylppäytymään. Onneksi mahtui rälläkkä väliin ja pienellä lamellilaikan kosketuksella sekin luovutti. Fiksumpi antaa periksi, sen takia saankin jotain aikaiseksi.

No, nytten pääsi sitten nitkuttamaan jakokopan pois paikaltaan pienellä väkivallalla ja kiroamisella, mutta jälleen fiksumpi antautui. Alta paljastui todella huonoon kuntoon päässyt liuku sekä sielunsa ulos ampunut kiristäjä
Kuva

Seuraavaksi olisikin uuden jakosarjan tilaaminen ja räikän suunnanvaihtimen suunnanvaihto ! Voi tätä riemua.

Tuli myös pari viikkoa aikaisemmin vaihdettua käyttikseen takapyörän laakeri. Sekään ei ihan ollut niin helppo kuin ajattelin, mutta pari kertaa prässin luokse ajellessa sekin hoitui ongelmitta. Kylläpä on taas hiljaista kyytiä :). Lauantaina kyllä sekin ilo loppunee kun tilalle vaihtuu saman ikäluokan Ford Ranger, uskaltaa ajaa vähän muuallakin kuin asfaltilla tai kovaksi tampatulla soralla.

Pientä työkalulistaa noiden maailman ärsyttävimpien pulttien varalle : TX40 (mielellään pitsi jotta pystyy vääntämään lenkkiavaimen avustuksella suorassa), ilmastointi oli 13mm kannalla, tehostaja 13 tai 10mm kannalla.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Käyttiskin vaihtui Maz... Fordiin. Ei näköjään ihminen pärjää henkilöautolla vaan se tarvii maavaraa, kuljetuskapasiteettiä ja myös nelivetoa. Kuvasta poiketen koslan pitäisi olla musta
Kuva

Tuli käytyä vähän mutteria pyörittelemässä Siilinjärven suunnalla. Jakopään laahaimet oli kyllä sen näköiset, että ei ihmetytä kolinat. Myös kiristimet oli päässyt vähän väljistymään ja ketjut venymään. Kuvassa jo uusi setti paikallaan. Kaikenkaikkiaan helpoin homma, mutta kaikki huomioon ottaen on viimeinen jonka teen paikallaan. Seuraavalla kerralla kyllä irroitan moottorin.
Kuva

Sitten vaan jakokoppa pesuun ja läjäytyminen. Samalla vaihdoin varmuuden vuoksi vesipumpun vaikka edellinen omistaja sanoi sen vaihtaneensa.
Kuva

Parin viikon päästä pitäisi mennä uudelleen pajalle. Tarkoitus olisi saada asenneltua siihen malliin, että uskaltaa pyöräyttää ja kuunnella loppuiko kilinät ja kolinat. Hiljaisuus jos koittaa niin sitten alkaa armoton kasaaminen ja toivottavasti pääsisin kesälomapäiviä viettämään tämän ratissa.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Kylläpä ollut prokkista.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Vauxi kirjoitti: Ma Heinä 25, 2022 7:58 am Kylläpä ollut prokkista.
Kaikkea sitä tuleekin harrastuksen nimissä tehtyä
S-Type R, Sierra v8, Ranger
AVRO
Viestit: 209
Liittynyt: Pe Touko 26, 2017 12:36 am
Paikkakunta: Mäntsälä / Ayr, Prestwick

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja AVRO »

Nuo kunkkupultit isolla momentilla ovat kyllä stanasta. Talouden diesel-kiiturin kunkkupultin momentti on 165Nm + 180astetta, peukaloa hieman paksumpi pultti. Sen avaaminen on aina 100tkm välein urheilullista, pitkällä vääntimellä se lähtee auki ja menee kiinnikkin mutta siinä vääntäessä tulee mieleen "nyt jos joku lipeää tai hajoaa niin"...

Kyllä, ihminen tarvitsee autossaan maavaraa ja mahdollisuutta nähdä muiden vatipäiden yli liikenteessä. Neliveto on plussaa, ja herrasmiehellä(tai siis hänen autossaan) sekin on kokoajan "päällä".
Range Rover P38A -97 4,x V8 CNG, Old trusty. RRC 3,9efi SE -90, for sundays.
Rover 2000TC -72,varaosiksi. Rover P6 3500efi -72. Jaguar XJ-S V12 -89
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Mulla loppu paukut kesken kaiken pultin kanssa, onneks oli apuja lähellä niin sai auki. Toki, rupes jo avainkin näyttämään sille, ettei hyvä heilu. 375nm näyttää olevan ohjekirjan sanoma momentti ja sen päälle vielä ajan kanssa tullut jumiutuminen. Toivottavasti ei ihan heti tarvitse aukoa uudelleen.

Näkyvyys tuo tuolla "autolla" ainakin tehottomuuden esiin. Tulee ajeltua vähän rivakammin, mutta ohittaminen on melkoista tuskaa kun kerkesi tottumaan 200hv dieseliin ja sitä aiemmin tuohon ärrän kiihtyvyyteen. No, ajellaan tällä nyt hetki ja vaihdetaan joskus sitten isompaan punaniska-kulkineeseen :lol:
S-Type R, Sierra v8, Ranger
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Kesä tuli ja kesä meni. Samoin kesälomat ja motivaatio. Viimeisellä lomapätkällä oli oikeasti kova tarkoitus saada auto kasaan ja liikenteeseen. Se pirun kolina häiritsee vieläkin. Tällä kertaa kaikki muut sivuäänet on kadonnut ja saatiin paikallisestettua vänkärin puolelle. Selkeiten kuuluu venakopan keskimmäisestä pultista ja keskeltä imusarjaa. Kerkesin jo käyttää imusarjan "jakoblokkia" paikaltaan, että onko jotain ylimääräistä siellä, mutta eipä ollut. Tietenkin rähmäkäpälä puotti yhden pultin jonnekkin moottorin ja pyöränkaaren väliin. Pitänee etsiä ensi kesänä sitten.

Mulla meinaa loppua usko ja toivo tän vehkeen kanssa. Nyt on tehty: apulaitehihna ja sen kiristäjät, remmiahdin, jakopää, öljynvaihto kolmella erillaisella öljyllä, öljypesu, öljynlisäaine lähinnä nostajille ja rukoiltu jokaista tunnettua jumalaa sekä ajettu pahoja henkiä pois. Ei auta, KOLIKOLI sieltä kuuluu vieläkin. Tää on vaan jännä, ekalla käynnistämisellä ei mitään ylimääräistä ääntä. Ajoin auton tallista pihalle ja välittömästi kun kierrokset laski alko naputus kuulumaan. Hetken ajan oli kauhea kolkatus ja se loppui yhtä nopeaan kuin alkoikin. Annoin hetken jäähtyä ja sama koputus/kolkatus. Käytettiin kaikki remmitkin pois paikaltaan, että jos olisi jossain muualla, mutta ei.

Seuraavaks kannet pajalle ja tsekata nostajat? Vai olisiko jollain jotain vinkkiä mitä tälle vielä tehdä ilman totaali purkamista

https://www.youtube.com/shorts/sr3YeQSHh8g
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Mites jos joku(t) suuttimista naputtaisi ? Sekventaalinen ruiskutus kun on eli yksi suutin kerrallaan aukeaa.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Osaako suutin pitää noin kovan kopinan? Suuttimia kyllä yritin kuunnella, mutta sieltä kuului ihan normaali tsirputus mikä yleensäkin.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Joskus sumut voi nakuttaa lujaakin.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Talvella tuli taas käytettyä pariin kertaan ja mystisesti ekalla kerralla pyöri 5minuuttia ihan täysin hiljaa. Myöhemmin siirrettiin autoa sisälle takaisin niin jälleen kuului kopina. Onko joku purkanut kannet irti niin, että moottori on vielä autossa paikallaan? Pesuaineet ajeltu läpi ja mitään muutosta mihinkään.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Tossa tein yhtä saksalaista automerkkiä mikä koputtaa kopsutti korvalla kuunnellen keskeltä sylinterikantta aina ajoittain. Kun kopse alkoi, kuului se todella selkeästi. Kun ääni lakkasi, sai sen uudelleen kopsuttamaan kun käskytti vvt n ventiileitä tietokoneella koneen ollessa käynnissä. Osottautu että öljyventtiili vvt pyörän sisällä oli susi ja vvt pyörä kolkotti ja koko kansi soi. Muutenvaan väljä vvt pyörä kolisee myös kovaa.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R jakopää remppailua

Viesti Kirjoittaja kom4 »

VVT:tä epäilisin itsekin jos tämä muinaisjäänne omistaisi sellaisen.

Käytettiin nokat irti ja putsailtiin nostajat. Kaikki oli siellä ihan niinkuin kuuluukin. Käytettiin myös toinen ahdin paikallaan ja samat äänet. Joten, ainoaksi enää jää purkaa moottori pois ja katsoa kellarin kunto. Nyt vaan iski probleema. Iso sellainen. Me ei saada moottoria vaihdelaatikosta irti vaikka jokainen pultti irti, vetopyörä turbiinista, kaikki jäähdytyslinjat ym irti. Nitkuavat hieman eri tahtiin, mutta siinäpä se onkin. Mikähän kikkavitonen olisi, että saisi irtoamaan? Nähtävästi ohjuritapeistaan jumissa, mutta kun ei pääse lyömään saati vääntämään millaan. Väli on alle millin, sen verran, että sen näkee.

Kyllähän tää nyt tuntuu vähän leviävän, mutta positiivisesti ajatellen. Kunhan saa vehkeen kasaan niin on ainakin huollettu ja kunnostettu moottori. Nyt hieman arvon, mitä tuolle raadolle tekisi. Jos jollain on intoa ja halua ostaa pois niin olisi myynnissä. Toisaalta mulla olisi hinku tätä lähteä hieman päivittämään. XFR:n vaihdelaatikko, snadisti isompi ahdin ja sitä rataa.

TODELLA SUURI KIITOS JOKAISELLE JOKA ON AUTTANUT TÄMÄN KANSSA! Vaikkei ongelmaa ole löytynyt niin mukava päivitellä tänne kun ihmiset neuvoo ja on kiinostuneita rakentamisesta.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R ja moottorin oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Jaa nii täsä eioo vvt tä. Okei.
Mulla oli kanssa xjr ssä vaihteisto ohjuritapeista tooodella lujaa kiinni. Työssä kun on induktiokuummennin ja ohjuritappi on tavallista terästä niin induktiolla kuumensin toista tapeista kerrallaan jonkinveran ja samalla kampesin askia poispäin. Näin etenemällä puolelta toiselle sain askin pois ilman halkeamia tai muuta vaurioita. Takaisin laittaessani rassasin kyllä tapit pois ruosteesta ja rasvalla kun asensin niin askihan lumpsahti ilman mitään vaivoja takaisin.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R ja moottorin oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Missäs kohassa siellä ne ohjurit oikein luuraa? Osaa tarjota tohoa oikeisiin paikkoihin, ettei polta koko keksintöä. Moottori ja loota on vielä autossa paikallaan kun ei ole mahdollisuutta koko pakettia kerralla ottaa. Tai no, ois mahdollisuus, mutta apukädet on kovasti vastaan vaikka minun mielestä se on vieläkin se fiksuin vaihtoehto
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R ja moottorin oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Noin kello 10 ja 14 kohdalla ovat. Muistaakseni ovat vielä holkit joiden läpi menee pultit. Mutta tästä en ole varma.
XJR -00.
tepukka
Viestit: 133
Liittynyt: Ke Marras 16, 2011 10:57 pm

Re: S-Type R ja moottorin oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja tepukka »

Menee arvailuksi,mutta en alkanut selvittämään netistä tuon moottorin rakennetta.Mutta onkohan tuo vaihdettavilla sylinteriputkilla oleva moottori.
Eli olisiko mahdollista että sylinteriputki liikkuu lämpimänä hieman irti ja kalkattaa.Joskus oli muistaakseni juttua, tosin kyseessä oli moottoripyörä jossa oli tälläinen vika.Alapään kumit antavat periksi putkessa.Ei välttämättä vuoda mitään mutta kopisee kantta vasten.Kyse voi olla kymmenesosa milleistä.
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R ja moottorin oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Amerikassa kun tuntuvat saavan kaiken rikki, myös pataraudan. Ovat siellä saaneet näistäkin moottoreista vissiin seetirenkaita irtoamaan kansista. Se yleensä kyllä tuhoaa jossain kohtaa kaiken sekä myös madaltaa puristuksen.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R ja moottorin oudot kolinat

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Pitkästä aikaa kerkesin auton luokse katselemaan ja touhuamaan.

Laatikko ja moottori tuntuivat olevan oikeasti naimisissa. Tällä kertaa halusin tehdä selkeän pesäeron ja hajottaa heidän niin vankan liiton. En enää jaksanu leikkiä vaan toin isojen poikien lelut paikalle
Kuva

Vähänhän sitä vielä tämänkin jälkeen sai suostutella, tällä kertaa kuskinpuolelta kahdella sorkkaraudalla ja parilla kirosanalla. Ohjuritapit sijaitsevat klo 3 ja 9.
Kuva

Noh, sittenhän sitä päästiinkin puottamaan kaikki nesteet lattialle, kyllä. Luit oikein, lattiallehan ne lurahti kun niin innoissaan asemoitiin moottoripukkiin ja motti ylösalaisin.

Jo kolmanteen kertaan avattiin jakopää, poistettiin öljypumppu (putsattiin sihti kynnen kokoisista lastuista), samoin otettiin nokat, nostimet ja kaikki muu irtoova. Sitten päästiinkin etsimään sitä vikaa jota minä en todellakaan halunnut löytää. En missään nimessä. Runkolaakerit oli kuluneet, mutta kaulat näytti kohtuullisille. Seiskan kiertokangessa näkyy melkoinen lämpöjälki. Kuvassa hieman pahempi kuin silmin, mutta erottaa kyllä.
Kuva

Ensimmäinen veivi irti ja ensimmäistä kertaa näitä nykyaikaisia veivejä jotka murtuvat. Paniikki iski välittömästi, että nytkö nää on eksodukset. Samoin myös löyty liuskan päältä liuska. Ei hyvä merkki
Kuva

Liuska pois ja... syvä masennus. Tämä on keskiverto kunnossa mitä tuossa kampurassa osia löytyi. Lämpöä on ollut jossain vaiheessa liiankin paljon. Ihmetyttää vain kovasti kun öljytikku oli kuiva vaikka 200km aiemmin se oli täyden rajalla. Syy löytynee kun jatketaan purkamista
Kuva

Hommaa jatkettiin ja kaikki laakerit ja kaulat näyttävät aivan kauheilta. Sitten päästiin siihen veiviin josta kaikki ovat varoitelleet. Numero 7. Ei hyvälle näytä, ei tunnu eikä myöskään tilinsaldo halunnut tälläistä. Nyt vain arpomaan laitetaanko kampura vielä koneistamolle, että rupeevatko tekemään vai etitäänkö suosiolla uusi kampura. Kuvissa nuo lämpöjäljet näyttävät todella rajuilta, samoin myös naarmut. Sormella oikein tarkasti kokeilemalla kyllä tuntee parit skraadut, mutta en ole aiemmin näitä vaihdellut muulla idealla kuin "äkkiä kasaan ja raato liikenteeseen"
Kuva
Kuva


Yllätykseni huomasin, että laakereissa KAIKISSA on samat numerot ja symbolit. G ja sama osanumero, eli saattanee päästä kohtuu helpolla jos koneistamo antaa vihreän merkin kampuran kunnosta.

Moukan tuuriakin ollut mukana ja todella paljon, täähän on aivan valmis moottori. Jännä vaan kun ääni hävisi ja tuli takaisin. Liekkö siellä liuskat juuri oikeassa asennossa joka aiheutti kyseistä meteliä
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vauxi
Viestit: 658
Liittynyt: Su Maalis 11, 2018 2:38 pm

Re: S-Type R, rakennetaan moottori uusiksi !

Viesti Kirjoittaja Vauxi »

Hyvä että äänilähde löytyi. Samalla myös ei niin hyvä kun vika on näin massiivinen. Kuvissa todellakin näyttää kaulat pahoilta. Jos eivät tunnu kuin hyvin lievästi kynnellä niin todennäköisesti kiiloittamalla menee. Koneistamo kertoo paremmin. Purit aikalailla viimetinkaan ennen täydellistä tuhoa kampuralle nyt ainakin.
XJR -00.
kom4
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Helmi 10, 2015 6:21 pm
Paikkakunta: Pori

Re: S-Type R, rakennetaan moottori uusiksi !

Viesti Kirjoittaja kom4 »

Ei siellä mitään kummallisuuksia tuntunut kynnellä raaputtamalla, mutta eniten mietityttää tuo veivi onko liian lämpövaurioinen. Pitäisi saada vietyä pajalle niin olisi jälleen fiksumpi. On vain huonoa kun auto on 450km päässä enkä kehtaisi isää koko ajan nakittaa tekemään hommia puolestani.

Totaalituho oli liiankin lähellä, en vain halunnut uskoa, että se vika on todellakin alakerrassa. Pari remppaa tehnyt enkä tykkää yhtään näistä hommista.
S-Type R, Sierra v8, Ranger
Vastaa Viestiin